Ympäristöministeriö on 23.6.2015 vahvistanut Uudenmaan ELY keskuksen tekemän rakennussuojelupäätöksen suojelumääräyksineen. Rakennussuojelupäätös koskee As Oy Mechelinin huoneiston B50 eteishallia ja Orfeus -lasimaalausta.

Voimme kiittää Suomen ympäristöministeriötä, Uudenmaan ELY-keskusta ja erityisesti suojeluesityksen tehnyttä Töölö ry kaupunginosayhdistystä siitä, että 87 vuotta vanha ja myös talvisodan pommitukset kestänyt Orfeus lasimaalaus säilyy edelleen yhdessä 1930-luvulla koristemaalatun hallin kanssa.

Sen sijaan on ihmeellistä miten suuri vaiva tämän kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kohteen säilyttämiseksi oli tehtävä ja kuinka valtava suojeluvastainen vastarinta eteishallia ja lasimaalausta kohtaan oli lähes kaikilla rintamilla. Ja vielä uskomattomampaa on miten eräät tahot olivat valmiit käyttämään huomattavia summia rahaa ja energiaa, jotta eteishallia ja lasimaalausta ei vain tarvitsisi turvata.

Me suomalaiset koemme barbaariseksi ja sietämättömäksi tavan, jolla ISIS järjestö tuhoaa tällä hetkellä vuosituhansia säilynyttä Lähi-idän kulttuuriperintöä. Mutta kun kysymys on omasta huomattavan paljon ohuemmasta ja nuoremmasta kulttuuri- ja rakennusperinnöstämme niin sille ei näytä löytyvän voimakkaita puolustajia. Jopa tätä tehtävää suorittamaan ja valvomaan velvoitetut virkamiehet ovat valmiita antamaan tuhoamiselle periksi, jos rakennuttajien hetkelliset intressit tätä vaativat. Lähi-idässä hakataan moukareilla ääri-islamin nimissä persialaisia patsaita kappaleiksi, kotimaassamme gryndereiden hetkellinen voitontavoittelu on tärkeämpi arvo kuin kulttuuriperinnön säilyttäminen.

Suomen perustuslaissa (§20) säädetään, että vastuu kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.

Todellisuudessa tätä perustuslaillista vastuuta on erittäin vaikea toteuttaa käytännössä. Yksityiset ihmiset eivät voi tehdä suojelualoitteita edes omassa hallinnassaan olevista huoneistoista, vaikka olisivat valmiita kantamaan kulttuuriarvojen tähden tästä heille aiheutuvan taloudellisen menetyksen. Toisaalta on ihmisiä, jotka ovat valmiita maksamaan suuria summia suojeluesityksiä vastustaville konsulteille, jotta saataisiin vapaat kädet tuhota toisten huoneistojen kulttuurihistoriallisesti arvokkaita tiloja.

Etu-Töölön rakennukset eivät suinkaan kuulu Suomen halvimpiin. Suurin osa niiden arvosta on toisaalta niiden sijainnissa kantakaupungin kupeessa ja toisaalta niiden rakennushistoriallisessa arvossa. Jälkimmäistä arvoa ei kuitenkaan näytetä ymmärtävän.

Etu-Töölö on julistettu kulttuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja maisemakulttuurin kannalta merkittäväksi aluekokonaisuudeksi. Alue kuuluu kokonaisuudessaan valtakunnallisesti merkittävien kulttuurihistoriallisten ympäristöjen luetteloon. Mutta kun sitten Etu-Töölön talonyhtiöissä tehdään suuria remontteja ja uudisrakennusta, ei rakennus- ja kulttuurihistoriallisilla arvoilla näytä olevan juuri merkitystä. Ei ainakaan As Oy Mechelinin tapauksessa. Lyhyen aikavälin uskottu ja sinänsä mitätön säästö ja gryndereiden voitontavoittelu on katsottu tärkeämmäksi kuin kulttuurihistoriallisten arvojen ja rakennusperinteen säilyttäminen.

Suojeluesityksen historia

As Oy Mechelinin huoneiston 50 eteishallin kattokupolissa on aina ollut taidemaalari Bruno Tuukkasen tekemä lasimaalaus, jonka valokuilu kulkee ullakon läpi. Toimiessaan nuorena sotilaspukukomitean piirustustoimiston taiteilijana Tuukkanen suunnitteli Eero Snellman kanssa meille nykyään niin tutun Suomen lipun ja vastasi sitten Eduskuntatalon seinämaalauksista toimien myös arkkitehti Sirenin apuna talon taiteellisessa värisuunnittelussa. Tuukkanen teki maalauksia myös muihin Töölön taloihin. Esimerkiksi Pohjoisen Hesperiankadun 9,11, 21 porrasauloissa on myös säilynyt Tuukkasen Art Déco tyylisiä kattomaalauksia. Omalaatuisen ja rakennushistoriallisesti erityisen As Oy Mechelinin huoneiston 50 kattomaalauksesta tekee kuitenkin lasimaalauksen ullakon läpi kulkeva luonnonvalokuilu.

Huoneiston eteishallin puuovet on myös ootrattu ja niiden seiniin on tehty 1930-luvulla erityinen koristemaalaus merkittävän koristemaalausliike Salomo Wuorion toimesta. Eteishallissa harvinaista on, että se on säilynyt erittäin hyvin ja vieläpä yksityisasuntokäytössä olevassa huoneistossa tässä muodossa yli 80 vuotta. Talvisodan pommituksissa tosin sirpale aiheutti pienen naarmun maalaukseen, mutta ei onneksi rikkonut sitä. Eteisessä oli kuitenkin pieniä ajan aiheuttamia vauriota ja ovien ootraukset olivat paikoitelleen lohkeilleet ja niinpä Markku Koivusalo ja Annaleena Hakatie päättivät konservoida hallin vuonna 2004. Kulttuurihistoriallisen merkittävyytensä tähden he saivat tähän työhön myös Museovirastolta avustusta. Konservoinnin suoritti alan ammattilainen Ulla Setälä, joka teki työstä myös väritutkielma raportin. Jo tuolloin pohdittiin hallin mahdollista suojelua, mutta toisaalta mikään ei myöskään varsinaisesti uhannut sitä ja lasimaalausta.

Sitten talonyhtiö alkoi taas kartoittaa ullakkorakentamisen mahdollisuutta. Markku Koivusalo oli itse tuolloin vielä talon hallituksessa ja ilmoitti, että voi huolehtia sen kartoittamisesta voiko ullakolle ylipäänsä rakentaa suojelumääräysten takia. Samalla hän halusi selvittää miten lasimaalaus ja eteinen voitaisiin turvata jos taloyhtiö kuitenkin päättäisi ryhtyä ullakkorakentamiseen. Arkkitehti Riitta Salastie kaupunkisuunnitteluvirastosta ja tutkija Anna Salminen Helsingin kaupunginmuseosta kävivät tutustumassa kohteeseen, valokuiluun ja talon ullakkoon. Kun Koivusalo kysyi mahdollisuutta suojella eteishalli, jotta se säästyisi mahdollisessa ullakkorakentamisessa, Salastie ja Salminen ilmoittivat, että erityisen eteishallin suojelu olisi hankala prosessi. Samalla he kuitenkin ilmoittivat, etteivät katso kohdetta sopivaksi ullakkorakentamiselle, joten eteishalli ja lasimaalaus eivät olisi tältä osin vaarassa.

Koivusalo ilmoitti tämän muulle hallitukselle, joka kuitenkin halusi erityisesti puheenjohtaja Sellin vahvasti ajamana tilata ullakkorakentamisen alustavan selvityksen arkkitehti Häkkäseltä. Koivusalo kirjautti asiasta eriävän mielipiteen. Lopulta kun Salastien ja Salmisen kielteisesti ullakkorakentamiseen suhtautuva ja talon suojelutarvetta korostava kirjallinen muistio saapui, Koivusalo toimitti sen jälleen muulle hallitukselle ja kysyi eikö nyt olisi syytä luopua kaiken lisärahan laittamisesta projektiin. Hallituksen eräs insinööri jäsen kuitenkin totesi, että tuollaisilla viranomispapereilla ei ole nyt mitään merkitystä ja ullakko voidaan kyllä rakentaa kun käännytään muiden asiasta päättävien puoleen. Hallitus päätti selvitystä jatkaa. Koivusalo haluttiin nyt kuitenkin ulos hallituksesta ja seuraavassa yhtiökokouksessa ehdotettiin ja lyötiin nopeasti pöytään hallitusehdokkaiden nimilista, josta Koivusalo oli pudonnut pois.

Uusi hallitus ei ainoastaan jatkanut ullakon suunnittelua, vaan se ei myöskään koskaan tuonut yhtiökokoukseen arkkitehti Häkkäseltä tilattua ja tämän tekemää ullakkorakentamisen kartoitusta. Sen sijaan väittäen tämän kartoituksen olevan jatkuvasti kesken hallitus lähti tilaamaan jo toiselta arkkitehti Ari Malmiolta yksityiskohtaisempia piirustuksia, joita se sitten yritti saada useaan otteeseen rakennusvalvonnassa läpi lopulta siinä onnistuen. Salastien ja Salmisen kielteinen muisto ohitettiin nyt pelkkänä muistiona. Salminen itse oli jäänyt äitiyslomalle Kaupunginmuseosta ja kaupunkikuvaneuvottelukunta saatiin lopulta hanke hyväksymään. Koivusalolle selvisi vasta jälkeenpäin ja lähes sattumalta, että hanketta oltiinkin jatkettu kaikessa salassa näin pitkälle, rakennuslupaa oli jo haettu ja uusia ja korjattuja (sittemmin tosin hylättyjä) yksityiskohtaisempia suunnitelmia oli tilattu arkkitehti Malmiolta, täysin huolimatta aikaisemman yhtiökokouksen kiellosta edetä asiassa kartoitusta pitemmälle.

Talonyhtiön osakkaille näistä uusista käänteistä asiassa ei tiedotettu vaan päinvastoin Kaarlo Sell tiedotti vain, että ullakon kartoitus oli edelleen kesken ja että ennen mahdollista rakennusluvan hakemiseen etenemistä asia esiteltäisiin ja päätettäisiin yhtiökokouksessa. Näin ei tietenkään tehty. Koska suunnitelmia tehtiin salaa niin myöskään lasimaalaukseen ei tutustuttu kunnolla. Sen enempää uusia suunnitelmia tehtaillut Malmio kuin myöskään rakennusluvasta rakennusvalvonnassa vastaava Marina Fogdell eivät tutustuneet kunnolla lasimaalaukseen ja sen valaistusjärjestelmään. Myöhemmin Fogdell myös kieltäytyi kategorisesti pyytämästä kaupunginmuseolta asiasta varsinaista lausuntoa, väittäen täysin paikkansa pitämättömästi ettei tällaista tehtäisi kun asemakaavassa suojelluista kohteista. Tämä oli suoraan sanoen hyvin, hyvin omituista toimintaa lupaviranomaiselta.

Kun nyt ullakkorakentaminen näytti tapahtuvan As Oy Mechelinissä tuli huoneiston b50 haltijoille kiire miettiä miten ihmeessä eteishalli ja lasimaalaus voitaisiin turvata. Olisiko se mahdollista suojella kuten alun perin oli mietitty? Yksityiset henkilöt eivät voi kuitenkaan tehdä suojelualoitetta edes omassa hallinnassa olevasta huoneistostaan, jos talonyhtiö haluaa sen turmella. Yhteydenotot erilaisiin kulttuuri- ja rakennusperintöä tukeviin yhdistyksiin ja muu muuassa rakennustaiteen museoon osoittautuivat mielenkiintoisiksi. Koivusaloa ja Hakatietä kiitettiin kovasti siitä kuinka he haluavat kulttuuriperintöä varjella ja suojella ja kuinka hienoa on, että he olisivat valmiita hyväksymään huoneistonsa eteishallin suojelun ja säilyttämisen. Samalla kauhisteltiin sitä kuinka vähän arvoa tällaisille asioille annettiin. Tämän yleisen voivottelun ja kiittelyn ohessa kukaan ei kuitenkaan konkreettisesti katsonut haluavansa itse lähteä ajamaan tätä arvostettua kulttuuriperinnön turvaamista. Onneksi kuitenkin vielä tuolloin Töölö seurassa oli ihmisiä, jotka olivat kiinnostuneita Töölöläisen rakennusperinnön ja kulttuuriarvojen säilyttämisestä ja ajoivat esimerkiksi kaupungin virkamiesten aluksi niin kovasti vastustamaa Hietsun paviljongin säilyttämistä. Seuran hallitus tutustui myös b50 huoneiston eteishalliin ja lasimaalaukseen ja katsoi sen suojelun arvoiseksi. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Talonyhtiön hallitus palkkasi rakennuskonsultti Olli Huhdin kovalla rahalla vastustamaan esitystä ja vaatimaan seuralta suojeluesityksen takaisin vetämistä. Juuri ennen kuin ELY keskuksessa piti pitää asiasta alkuneuvottelu asiantuntijoiden, Töölö-seuran, huoneiston haltijoiden ja talonyhtiön edustajien kanssa seura ensin supisti suojelualoitettaan ja vetikin sen lopulta kokonaan pois. Seuran hallituksen enemmistö oli nyt yhtäkkiä kääntynyt Olli Huhdin painostuksesta vastustamaan suojelua. Museoviraston asiantuntijat olivat pitäneet hallia ja maalausta kulttuurihistoriallisesti arvokkaana kohteena, Koivusalot olivat pyytäneet erityisen lausunnon filosofian tohtori Sarjelta, joka on talon arkkitehdin Sigurd Frosteruksen tutkija ja asiantuntija. Kaikki muutkin taide- ja kulttuurihistoriaan perehtyneet asiantuntijat ymmärsivät asian arvon. Nyt kuitenkin varsinaisena rakennussuojelun asiantuntijana alkoi esiintyä talon hallituksen palkkaama rakennuskonsultti ja insinööri Olli Huhti. Tämä kirjoitti ahkerasti omia suojelun vastaisia mielipiteitään yhdessä sekä talon että Bruno Tuukkasen arvoa vähättelevien analyysien kanssa. Tässä puuhassa Huhti esiintyi ennen kaikkea rakennussuojelulain asiantuntijana, vaikka todellisuudessa tällä insinöörikonsultilla ei ole edes mitään juridista koulutusta, puhumattakaan mistään taidehistoriallisista pätevyyksistä.

Onneksi kuitenkin uusi kaupunginosayhdistys Töölö ry, joka otti myös Töölö Seuran hylkäämän Hietsun paviljongin säilyttämisen harteilleen, katsoi myös b50 huoneiston eteishallin ja Bruno Tuukkasen lasimaalauksen säilyttämisen arvoisiksi. Koska Töölö ry ei kuitenkaan halunnut joutua kahnauksiin talonyhtiön ullakkorakennusprojektin kanssa, se teki esityksen sellaiseksi, ettei se millään lailla estäisi talonyhtiön ullakkorakennussuunnitelmia. Mutta tämä ei riittänyt taloyhtiön hallitukselle. Olli Huhti palkattiin jälleen ensin yrittämään saada myös Töölö ry luopumaan suojeluesityksestä ja sitten kirjoittamaan jälleen suojelua vastustavia näkemyksiä talonyhtiön lausuntoina asiasta ELY keskukselle. Voidaan kysy mitä ihmeen järkeä tässä oli? Miksi itse asiassa talon yleistä kulttuurihistoriallista arvoa nostava suojeluesitys oli saatava kaikin tavoin torpatuksi? Nyt Suomen ympäristöministeriö on lopulta vahvistanut suojeluesityksen ja halli ja lasimaalaus siis suojellaan, ellei sitten talonyhtiön hallitus halua vielä palkata Olli Huhtia tekemään asiasta valitusta hallinto-oikeuteen.

Skandaali

Asiassa on kuitenkin edelleen todella ikävää ja oikeastaan skandaalimaista se, ettei tämäkään suojelupäätös pelasta lasimaalausta kokonaan sen osittaiselta turmelemiselta. Eteishallin erityisenä ominaispiirteenä ja rakennushistoriallisena erityisyytenä oli nimittäin ullakon läpi menevä luonnonvalokuilu, joka oli myös edellytetty säilytettäväksi rakennusluvassa. Lasimaalaukseen nyt lähes määritelmänsä mukaan kuuluu luonnonvalo. Tai ajatelkaapa vaikka goottilaisia katedraaleja, joiden ikkunat suljettaisiin ja valaistaisiin vain valokuitu johdoilla. No goottilaiset katedraalit eivät tietenkään vastaa nykyisiä rakennusmääräyksiä ja Suomessa ne varmaan purettaisiin. Samoin lähes 90 vuotta vanha eteishallin kupolin lasikuilu tuomittiin nyt rakennuttajan palkkaaman asiantuntijan selvityksen pohjalta myös viranomaisten mielestä liian vaaralliseksi ja päätetiin purkaa. Tällöin tilalle olisi tietenkin pitänyt edes rakentaa uusi valokuilu ja itse asiassa uudesta kuilusta oli jo olemassa arkkitehtitoimisto Haroma & Partnersin tekemät suunnitelmat ja kustannusarvio. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Suojelupäätöksessä suojellaan lasimaalaus valonlähteineen, mutta ei varsinaista luonnonvalolähdettä. Museovirasto taas antoi lausunnossaan kolme mahdollisuutta lasimaalauksen valaistuksen järjestämiseksi. Yksi vastasi eniten alkuperäistä ratkaisua sisältäen sekä luonnonvalon että keinovalon. Toinen sisälsi pelkän luonnonvalon ja kolmas pelkän keinovalon. Ja arvatkaapas, mikä vaihtoehto tietenkin valittiin? Tietenkin pelkkä keinovalo. Kustannusarvion tämän halvimman ratkaisun ja uuden luonnonvalokuilun välillä oli 12 000 euroa ja halvin katsottiin parhaimmaksi juuri edullisuutensa tähden. Kenen etu tässä edullisuudessa sitten oli kyseessä. Talonyhtiönkö etu? Ei suinkaan. Ullakko oli jo talon puolesta myyty halvalla grynderille, joka oli ostanut sen rakennusluvan pohjalta, jossa kuilu ehdottomasti piti säilyttää. Kyse ei siis ollut talonyhtiön kustannusten säästämisestä vaan grynderin yksityisten kustannusten säästämisestä. Mika Hautala, joka aikoo myydä ullakkoasunnot noin 3,5 miljoonan hinnalla säästää siis näin 12 000 euroa rakennuskuluissa.

Hautala, joka istuu itse tällä hetkellä talon hallituksessa, on ilmoittanut lähtevänsä sieltä ensi vuonna, siis luultavasti kun on saanut huoneistot myytyä ja voittonsa kotiutettua. Taloyhtiö taas menettää erityisen rakennushistoriallisen rakenteen ja varsinaisen lasimaalauksen luonnonvalon sisältämänä lasimaalauksena.

Rakennusvalvontavirastossa lupakäsittelijä Marina Fogdell hyväksyi tämän muutoksen rakennuslupaan pelkkänä RAM lausuntona, vaikka virastopäällikkö Lauri Jääskeläinen oli aikaisemmin luvannut, että luonnonvalolähde hallin maalauksessa säilyy. Jääskeläinen ilmoitti, että jos vanha kuilu puretaan niin sinne vaaditaan rakennettavaksi uusi. Mutta vaadittiinko? No eipä vaan vaadittu. 12 000 euron säästö miljoonabisnestä tekevälle grynderille näytti olevan tärkeämpää kuin rakennushistoriallisten arvojen ja erityisyyksien säästäminen?

Lopuksi: Suojeluesityksen vastustaminen

On uskomatonta, että talonyhtiön hallitukset voivat käyttää huomattavia summia yhteistä rahaa vaan pyrkiäkseen vastustamaan talon kulttuurihistoriallisia ja rakennusperinteellisiä arvoja. As Oy Mechelinissä hallitus siis palkkasi rakennusalan konsultin Olli Huhdin kirjoittaman useita suojelua vastustavia lausuntoja ja kannanottoja. Lausunnoissaan tämä ”asiantuntija” yritti muun muuassa väittää, että Museoviraston avustuksella ja ammattikonservaattorin toimesta tehty hallin ja eteisen konservointi ja restaurointi olisi tarkoittanut päinvastoin sen autenttisuuden menetystä. Lisäksi Olli Huhti palkattiin kirjottamaan suojeluesityksen tehneille yhdistyksille (Töölö seura ja Töölö ry) perusteettomia erilaisilla kustannusseuraamuksilla uhkaavia kirjeitä vaatimuksina suojeluesitysten peruuttamisesta. Se kuinka paljon näihin Huhdin lukuisiin ja pitkiin suojeluvastaisiin kirjoituksiin on talonyhtiössä pistetty yhteistä rahaa, on edelleen selvittämättä.

Vuoden 2014 yhtiökokouksessa annetussa vuoden 2014 talousarviossa pelkän suojeluesityksen vastustamiseen oli budjetoitu 25 000 euroa! Mitään tällaista summaa, eikä mitään mainintaa suojeluesityksen vastustamisesta kuitenkaan ollut seuraavana vuonna annetussa vuoden 2014 tasekirjassa. Toisaalta kuitenkin 2015 yhtiökokouskutsuun liitettyyn Julkisivu- ja ullakkoremontin hankelaskelmaan oli merkitty suojeluesityksen vastustamisen kulujen olevankin 1627,29 euroa.

Mistä johtuu tämä 25 000 euron ja 1627 euron epäsuhta? Kuinka paljon rahaa asiaan on itse asiassa käytetty? Onko niin, että hallitus halusi ensin suurennella kustannuksia ja määrittää ne 25 000 euroksi syyttäen näistä kuluista Koivusaloja? Kun suojeluesitys nyt hyväksyttiin ja vastustukseen käytetyt rahat menivät niin sanotusti ”kankkulan kaivoon” ja on selvää, että niistä vastuussa on itse hallitus, niin onko niin, että nyt noiden kulujen esitetäänkin olevan 1627 euroa. Tiedä häntä. Todellista varmuutta summan suuruudesta ei ole.

Viimeisemmässä tiedotteessaan hallituksen puheenjohtaja Sell kuitenkin taas vuorostaan puhuu suurimmista kuluista, joita haluaisi periä Koivusaloilta. Valitettavasti puheenjohtaja on ihan itse nämä kulut aiheuttanut ja hallituksen kanssa Olli Huhdin palkannut käyttäen tähän talon yhteisiä varoja. Koivusalot eivät ole edes suojeluesitystä tehneet vaan halunneet tuoda asian arvioitavaksi todellisille asiantuntijoille, jotka ovat suojelua päättäneet suositella. Tässä Koivusalo ja Hakatie ovat itse asiassa toteuttaneet perustuslaillista velvoitetta pyrkien kantamaan vastuuta kulttuuriperinnöstä. Talonyhtiön hallitus on jostain syystä halunnut tätä perustuslaillista velvoitetta kaikin tavoin vastustaa ja katsonut rakennuskonsultti Olli Huhdin parhaaksi asiantuntijaksi arvioimaan kulttuuriperinnön arvoja. Jos talonyhtiössä olisi järkeä se hakisi nämä Olli Huhdille maksetut palkkiot takaisin niiltä henkilöiltä, jotka ovat talonyhtiön yhteisiä rahoja perusteetta Huhdille maksaneet. Mutta näin tuskin käy. Suojeluvastaisuus on näemmä jossakin niin suurta, että ihmiset ovat valmiita maksamaan pelkästä’ suojelun vastustamisesta ylimäärisiä maksuja. Kulttuuriperinnön tuhoaminen näyttää olevan päivän sana niin Lähi-idässä kuin eräissä suomalaisissa asunto-osakeyhtiöissä.