Talon hallinto

Yleistä asunto-osakeyhtiöiden hallinnosta

Asukasosakeyhtiön tapaan talossa ylintä päätösvaltaa pitäisi käyttää yhtiökokous.

Hallitus ja isännöitsijä vuorostaan toimivat valmistelevan ja täytäntöönpanevana toimielimenä ja käyttävät myös omaa rajattua itsenäistä toimivaltaa.

Oikeassa hallintohierarkiassa siis yhtiökokous päättää hallituksen toiminnan suuntaviivoista ja valvoo sitä ja hallitus vuorostaan valvoo isännöitsijän toimintaa.

Isännöitsijän pitäisikin toimia varsinaisena toimeenpanijana, hallituksen taas harkitsevana ja valmistelevana elimenä ja yhtiökokous varsinaisena viimekätisenä päättävänä elimenä.

Mutta myös yhtiökokouksen on toimittava asunto-osakeyhtiölain asettamissa puitteissa ja huolehdittava myös vähemmistöosakkaiden oikeusturvasta ja kunnioittettava osakkaiden yhdenvertaista kohtelua. Talonyhtiöiden hallinto ei voi toteuttaa edes enemmistöpäätöksillä vähemmistöosakkaiden oikeuksien sortoa.

(Ks. As Oy Mechelinin hallituksista ja hallitusammattilaisista, isännöinnistä, toiminnantarkastuksesta, yhtiökokouksista.)

Yleistä liberaalin demokratian poliittisesta ajattelusta

Lähes 2000 vuotta länsimaisessa poliittisessa ajattelussa on ymmärretty ettei yhteinen hyvä ole suinkaan sama kuin enemmistön tahto vaan yhteisen hyvän on otettava huomioon myös vähemmistön oikeudet ja edut. Muuten kyse ei ole yhteisestä hyvästä vaan tietenkin enemmistödiktatuurista varsinkin jos tähän tahtoon vedoten yritetään ohittaa oikeusperiaatteet.

triumphdeswilles

1900 -luvun suuret totalitaristiset liikkeet (oli kyse sitten kansallisosialismista tai stalinismista) ohittivat kuitenkin kaikki  laillisuusnäkökulmat sekä yksilöiden että vähemmistön oikeudet vedoten demokraattiseen massan yhtenäiseen tahtotilaan ja sitä edustavaan diktatuuriseen johtajuuteen. Onneksi olemme jättäneet politiikassa tällaiset ajat taakse ja liberaaleissa demokratioissa harvoin vedotaan yhtenäiseen tahtotilaan yksilön ja vähemmistön oikeuksien sortamiseksi. Myös suurimmassa osassa talonyhtiöitä kunnioitetaan nykyään AOYL lakia. Käytännössä tämä tarkoittaa osakkaiden oikeuksien asettamista aina kulloisenkin tahtotilan edelle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s