Töölöläiset vastustamassa rakennussuojelua. Mitä todella tapahtui?

rajaaitojalaatamaan

Kuva: Siteeraus Kiinteistölehdestä 10/2016

Kiinteistölehdessä 10/2016 julkaistussa Mervi Ala-Prinkkilän kirjoittamassa Raja-aitoja kaatamaan kansikuva ja pääjutussa mainostetaan Töölöläisten taloyhtiöiden kortteliyhteistyötä.

Jutussa kymmenen asunto-osakeyhtiön korttelista on tosin esillä vain kolmen taloyhtiön As Oy Calonius 8 Ab:n, As Oy Töölön-keskuksen ja As Oy Mechelinin edustajia. Mukana on kolme yhteistyön konkariksi kutsuttua ja kaksi aivan uutta noviisia.

Kortteliyhteistyö on toki kannatettavaa ja siitä puhuttiin ainakin As Oy Mechelinissä jo kauan ennen nyt Kiinteistölehdessä mainostetun kortteliyhteistyön alkua. Korttelin osalta voisi hyvinkin jakaa huoltokustannuksia ja erilaisia korjauskokemuksia. Varsinaisena kortteliyhteistyön ideaalina olisi myös näillä sivuilla ehdotettu yhtenäinen töölöläinen suuri korttelipiha.

Vaikka artikkelissa erityisesti yhteistyön aivan uudet noviisit ovat innokkaita ja esittävät positiivisia odotuksia yhteistyön avoimista mahdollisuuksista, todella ikävän sävyn jutulle antaa siinä yhteistyön lähtökohtana mainostettu rakennussuojelun vastustaminen. Erityisesti kun artikkelissa annetaan täysin virheellinen kuvaus siitä mitä jutussa konkareiksi kutsuttujen Taru Korjan, Satu Parkkamäki-Nurmisen ja Kaarlo Sellin rakennussuojelun vastus itse asiassa koski ja mitä sillä saatiin aikaan. Konkarit tuskin ovat tässä asiassa kertoneet totuutta asiasta noviiseille vaikka jutussa juuri kokemusten vaihtoa mainostetaan.

sellkorja

Kuva siteeraus Kiinteistölehti 19/2016

Tosin konkareidenkin näkemystä rakennussuojelun vastustamisesta esittelee ainoastaan Kaarlo Sell, joka on jutussa eniten äänessä ja puhuu jatkuvasti me muodossa ikään kuin koko korttelin puolesta. Jutun mukaan Kaarlo Sell onkin varsinainen kortteliyhteistyön alkuunpanija ja yhteistyö sai alkunsa kun tämän aloitteesta taloyhtiöt kirjoittivat yhteisen rakennussuojelua vastustavan lausunnon Uudenmaan ELY-keskukselle.

Kuten todettiin, erilaisia kortteliyhteistyön muotoja on mietitty muiden As Oy Mechelinissä vaikuttaneiden osalta jo 2000 -luvun alusta, mutta yhteisen korttelipihan raja-aitojen kaataminen vaikutti mahdottomalta. Sen sijaan rakennussuojelun vastustus on nähtävästi ollut se taloyhtiöiden hallitusten raja-aidat kaatava tekijä, joka on Sellin aloitteesta saanut korttelin talot 2013 yhdessä tuumin käymään vastarintaan rakennussuojelua kohtaan. Lukuun ottamatta Taru Korjan mainitsemaa yhteistä päätöstä sisäpihan porttien sulkemisesta, mitään muuta konkreettista koko korttelin päätöstä ei tämä kovasti mainostettu yhteistyö ole ilmeisesti saanut aikaan. Ja toisin kuin juttu antaisi virheellisesti ymmärtää, myös mainostettu suojeluesityksen vastustamisyritys luojan kiitos, epäonnistui.

Vaikka Kaarlo Sellin sanoin konkarit eivät nähneet mitään perusteita näiden kovasti vastustamaan rakennussuojeluun kuitenkin Uudenmaan ELY-keskus teki Museoviraston, Helsingin kaupunginmuseon ja Helsingin kaupunginhallituksen lausunnot kuultuaan päätöksen suojella As Oy Mechelinin huoneiston b50 eteishalli lasimaalauksineen.

kupoliTämä siis siitä huolimatta, että Kaarlo Sell oli aloittanut kortteliyhteistyön vastustamaan suojeluesitystä ja palkannut omasta puolestaan kalliin rakennuskonsultti Olli Huhdin kumoamaan sen. As Oy Mechelinin omassa lausunnossa vastustettiin ankarasti kulttuurihistoriallisen eteishallin ja Bruno Tuukkasen lasimaalauksen suojelemista vedoten muun muassa myös eduskunnan seinämaalaukset tehneen Bruno Tuukkasen vähäisen arvoon, josta Huhdin mukaan kertoo tämän öljyvärimaalauksiensa alhainen hintataso taidehuutokaupoissa.

Kukaan muista lausunnon antajista (Museovirasto, Kaupunginmuseo, Kaupunginhallitus) ei kuitenkaan ollut Kaarlo Sellin ja Olli Huhdin kanssa asiasta samaa mieltä ja Ympäristöministeriö vahvisti ELY -keskuksen suojelupäätöksen 23.6.2015.

Mutta miksi nyt Kiinteistölehti mainostaa rakennussuojelua vastustanutta yhteistyötä?

Ja vielä Etu-Töölössä, joka on julistettu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi ja jossa taloyhtiöiden pitäisi enemmin huolehtia rakennusperinnöstä kun yhdistyä vastustamaan sitä turvaamaan pyrkiviä suojeluesityksiä.

Onko tarkoitus saada laajojen korjaushankkeiden parissa painivat töölöläistalot olemaan piittaamatta rakennusperinnöstä? Onko syytä yhdessä rajat rikkoen unohtaa myös Etu-Töölöön tehdyt erityiset korjaustapaohjeet rakennusperinnöstä?

bricks”Kaikki Etu-Töölöön talot liittykää yhteen! Rikkokaa rajat ja rakennusperintö, lyökää alas koko laadutonta korjausta ja gryndereiden voitontahtoa sortava inhottava rakennusperintö ja sitä vaaliva Museovirasto!”

No, ihan näin suoraan toimintaan Ala-Prinkkilä ei suinkaan töölöläistaloja kehota, vaikka jutussa esitetäänkin katkeria ja virheellisiä väitteitä Museovirastosta ja samalla mainostetaan ihaillen kuinka yhdessä päätettiin vastustaa rakennussuojeluesitystä, jolla todellisuudessa pelastettiin kulttuurihistoriallisesti arvokas lasimaalaus sekä grynderin mielihaluilta että varomattomilta rakennustöiltä.

Valitettavasti olemme näemmä tosiaan siirtyneet niin sanottuun tosiasioiden jälkeiseen (post-factual) aikaan tai kenties kiinteistöalalla ei muunlaista aikaa ole koskaan tunnettu.

Ainakin Kiinteistölehden juttu ei todellakaan anna rehellistä kuvaa siitä mistä itse asiassa korttelin yhteisessä rakennussuojelun vastustamisessa oli oikein kysymys, mitä siinä itse asiassa vastustettiin, milloin tämä tapahtui ja millä tuloksin.

Palaamme tähän tarkemmin alempana, mutta ennen kuin menemme jutun varsinaisiin virheisiin ja kerromme mistä itse asiassa oli kyse, ihmettelemme vielä hetken yleistä rakennussuojelun vastustamisen suosiota ja vieläpä Etu-Töölössä.

Yhdistääkö rakennussuojelun vastustus todella töölöläisiä?

Miksi rakennusperinnöstä ja kulttuurihistoriasta ei piitata edes Etu-Töölössä, jossa on huomattavasti muuten Suomessa niin vähäistä arvokasta rakennusperintöä ja joka on julistettu valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi?

korjausohjeetTöölöläisten talojen varsinainen arvo lepää ennen kaikkea niiden rakennusperinnössä ja kulttuurihistoriassa, ei halpamateriaaleilla ja muoviputkilla kasatuissa linjasaneerauksien rakenteissa. Jos haluaa asua elementtitalossa, niin mikäs siinä, kukin makunsa mukaan, mutta ei kannata sitten ostaa asuntoa 1920- tai 30-luvun töölöläiskivitalosta ja yhdistäytyä vastustamaan rakennussuojelua.

Töölöläistalojen sisältä löytyy myös useita hienoa seinä- ja koristemaalauksia ja arvokkaita interiöörejä, joita ei ole suotava peittää lateksilla, vaikka ylihintaisten korjausrakentajien ketjutettujen alihankkijoiden työvoiman rekrytoija olisikin löytänyt sitä alennuksella Tallinnan Espakista.

Kun töölöläistaloja rakennettiin, niin meno oli nimittäin hieman toisenlainen. Silloin sisätilojen koristeluun palkattiin usein niihin erikoistuneita taiteilijoita kuten Bruno Tuukkanen, joka on tehnyt Töölön Helmen porraskäytävien katot ja jonka tekemän Orfeus lasimaalauksen suojelun vastustamista Kiinteistölehti nyt mainostaa töölöläisenä kortteliyhteistyönä.

Onkin surullista, että rakennussuojelu halutaan nähdä jonkinlaisena peikkona, joka estäisi rakennuksen käytön tai tekisi siitä museon, jossa mihinkään ei saa koskea. Tämä kun ei pidä lainkaan paikkaansa.

Taivallahden kasarmin suojelu ei estänyt rakennusten kunnostamista ja sitä, että siellä toimii nyt erinomainen kauppa ja ALKO. Päinvastoin kauppaan on mukava mennä koska sen edustaa ei ole täytetty kirkuvan keltaisilla mainoskylteillä ja sekä sisä- ja ulkotilat ovat myös esteettisesti miellyttäviä. Aikaisemmin kasarmirakennukset haluttiin jo purkaa, koska niitä ei katsottu säilyttämisen arvoiksi. Toki olisi varmasti ollut jonkun grynderin etu, jos paikalle olisi voinut pykätä halvan hallirakenteen.

On tapana ajatella, että rakennussuojelu estäisi korjaamista tai aiheuttaisi lisää kustannuksia. Tämäkään ei pidä paikkaansa. Päinvastoin suojelu takaa sen, että korjaukset tehdään kestävästi hyvillä materiaaleilla rakennusta pilaamatta. Ja jossa niiden, niin sanottu elinkaari, ei ole vain se aika kuin muovikotelot eivät kellastu ja puskusaumat repsota, sillä jiiriin leikkaushan on nykysaneerauksissa tuntematon käsite. Tällainen korjaaminen ei ole loppujen lopuksi edes kalliimpaa kuin kiinteistöbisneksen suosittelemat ylihinnoitellut laaduttomat ”perusparannukset”. Suojeltujen rakenteiden korjaamiseen saa jopa avusta. Pyritäänhän siinä pitämään arvossa laajempia kulttuurihistoriallisia ja säilyvämpiä rakennusperinteen arvoja, eikä vain tukemaan taloyhtiön hallituksen tai isännöitsijän kavereiden liiketoimintaa kuten valitettavan usein taloyhtiöissä on nykyään asian laita.

Ennen kaikkea rakennussuojelu estää vanhojen arvorakennusten tai niiden osien turmelemisen erilaisten ”ongelmahallitusten” kulttuurihistoriallisilta tihutöiltä ja gryndereiden ahneudelta. Kerran tuhottua kun ei enää saa takaisin ja lähes 100 -vuotiaissa taloissa yksikin ”remonttiryhmä” voi saada korvaamatonta vahinkoa aikaan hetkessä.

allekirjoitusAllekirjoittaessaan 24.2.2014 Kaarlo Sellin lausuntonsa rakennussuojelun vastustamisesta korttelin taloyhtiöiden sen hetkiset edustajat (Marko Matilainen, Erkki Katerma, Jorma Kettunen, Henrikki Jussila, Eero Orivuori, Pertti Jakovirta, Matti Kolehmainen, Taru Korja ja Satu Parkkamäki-Nurminen) tosin väittivät tiedostavansa rakennusperinteen arvot. He esittivät, että tätä perintöä on vaalittu talonyhtiöiden toimesta huolella ja vaalitaan jatkossakin. He kuitenkin vastustivat kyseistä ”ulkopuolisen tekemää” esitystä ja ilmoittivat, että As Oy Mechelinin edustajat tulevat antamaan erikseen yksityiskohtaisen lausuntonsa asiasta. Näinhän As Oy Mechelinin osalta Olli Huhti tekikin vedoten siinä Bruno Tuukkasen maalausten alhaiseen vasarahintaan ja eteisen koristehallin mitättömyyteen.

Suojeluesitys oli toki ulkopuolisen tekemä. Sen oli tehnyt kulttuurihistoriallisia arvoja vaalimaan pyrkivän Töölöön kaupunginosat ry, joka myös pelasti yhdessä Töölöläinen Oy:n kanssa Hietaniemen vanhan paviljongin Töölön kylätaloksi.

Paheksunta ulkopuolista toimijaa kohtaan on kuitenkin tässä tapauksessa todella omituista.

aijat_2Kaarlo Sellin tuolloin johtama As Oy Mechelinin oma hallitus ei halunnut minkäänlaista suojelua kannattaa tai edes asiasta millään lailla neuvotella ja se vastusti viimeiseen asti erityisesti huoneiston B50 koristemaalatun eteishallin ja lasimaalauksen suojelua. Tämä siitä huolimatta, ettei ullakon rakennusoikeuden myynnin jälkeen tuosta vastustuksesta ollut edes yhtään minkäänlaista etua taloyhtiölle tai sen muille osakkaille. Vastustus tuotti taloyhtiölle ainoastaan suuria kuluja, joita on sittemmin kerätty osakkailta julkisivuremontin korjausvastikkeessa. Eteishalli ja lasimaalaus lopulta siis suojeltiin, mutta se mitä ei ekspliittisesti suojeltu saatettiin poistaa tai ”eliminoida”. Ja näin tehtiin. Hallitus vielä valitti taloyhtiön varoilla aluehallintoviranomaisten asettamasta kohteen vaarantamiskiellosta hallinto-oikeuteen rakennustöiden jo alettua vaikka kaikkien kustannukset  ja suojaukset jo olivat rakentajan vastuulla. Ilman vaarantamiskieltoa lasimaalaus olisi rakennustöissä rikkoutunut kuten kaikki sen viereisten huoneistojen katot ja toisin kuin kattoja, lasimaalausta olisi tämän jälkeen ollut mahdotonta korjata.

On vaikea käsittää miten tämä olisi taloyhtiöiden allekirjoittamassa lausunnossa kuvattua rakennusperinnön vaalimista. Olisi myös mukava tietää miten nämä ulkopuolisen tekemää rakennussuojelualoitetta kovasti vastustaneet muiden taloyhtiöiden edustajat olisivat itse pelastaneet tai turvanneet kohteen. Vai oliko heidänkin mielestään parempi vaan tuhota ne? Tiesivätkö he edes lausuntoa allekirjoittaessaan mitä itse asiassa olivat vastustamassa? Yksikään heistä ei ollut ainakaan kohteeseen tutustunut tai ollut yhteydessä huoneiston omistajiin tai asukkaisiin siihen tutustuakseen. On epäselvää olivatko he edes tutustuneet itse rakennussuojelualoitteeseen, jota kortteliyhteistyönä vastustivat?

Vai vastustivatko he vain rakennussuojelun ajatusta yleisesti? Onko rakennussuojelu itsessään jotakin pahaa, jota pitää tietenkin vastustaa?

Ainakin Ala-Prinkkilän kirjoittamassa Kiinteistölehden jutussa annetaan hyvin virheellinen kuva siitä, minkälaista rakennussuojelua yhteistyössä vastustettiin ja minkä tähden. On paikallaan hieman oikaista sitä.

(Huomautus: Tämän päivityksen jälkeen jutun kirjoittanut Mervi Ala-Prinkkilä on tosin julkaissut Kiinteistölehden nettisivuilla kolumnin Vanhaa arvostaen, jossa hän kertoo kuinka hänen omassa taloyhtiössään Etu-Töölössä porraskäytävien kunnostuksessa löydetyt vanhat koristemaalaukset on palautettu entiseen loistoonsa. Ala-Prinkkilän mukaan hänen taloyhtiössään arvostetaan vanhaa ja päätökset tehdään osakkaita kuullen ja avoimesti. Mutta miksi hän sitten mainostaa toisenlaista toimintaa muissa taloyhtiöissä? Miksi hän ei itse korjaa tältä osin kirjoittamaansa? 

Minkälaisesta suojelun vastustamisesta yhteistyössä oli oikeasti kyse?

Kiinteistölehden Raja-aitoja kaatamaan jutussa, joka on lehden kansikuva ja pääjuttu, mainostetaan siis juuri rakennussuojelun vastuksesta liikkeelle lähtenyttä kortteliyhteistyötä.

kiinteistolehtietusivuJutussa väitetään kuitenkin heti alkuun tosiasioiden vastaisesti, että tuo taloyhtiöt yhteen tuonut yhteinen rakennussuojelun vastustuslausunto olisi liittynyt As Oy Mechelinin ullakkorakentamisen rakennusluvan saamiseen.

Ala-Prinkkilän kirjoittaa, että ”sysäyksen yhteistyölle antoi ullakkorakentaminen, johon tarvittiin naapurikiinteistöltä lupa rakennuslupaa varten” ja lainaa Kaarlo Selliä ”Allekirjoitimme silloin yhteisen lausunnon Uudenmaan ELY-keskukselle.”

Tämä ei nyt pidä paikkaansa. As Oy Mechelinissä oltiin kyllä aloittamassa ullakkorakentamista ja rakennuslupaan tarvitaan aina naapurien kuuleminen. Mutta naapurien kuulemisen oli suorittanut Rakennusvalvontavirasto jo 29.3.2012 eli paljon aikaisemmin ja itse rakennuslupa oli myönnetty 8.5.2012.

Kun taloyhtiöiden edustajat allekirjoittivat kaksi vuotta myöhemmin 24.2.2014 jutussa mainitun rakennussuojelua vastustavan lausuntonsa ja aloittivat jutun mukaan kortteliyhteistyön, ei tämä liittynyt mitenkään rakennusluvan hakemiseen tai saamiseen. Itse rakennusoikeuskin oli jo myyty 24.10.2013 talonyhtiön ulkopuoliselle ullakon grynderille Loftmen Oy:lle, jolle myös varsinainen vastuu kaikista rakennustöistä oli siirtynyt.

Korttelin tekemällä suojeluesityksen vastustamiselle ei siis ollut mitään tekemistä rakennusluvan kanssa, jota kyseinen suojeluesitys ei edes mitenkään pyrkinyt kumoamaan.

Kuitenkin Ala-Prinkkilä kirjoittaa suojeluesityksen vastustamiseen liittyen, että ”ikävästä lähtötilanteesta huolimatta yhteistyö on tuottanut onnistumisia” ja lainaa tähän jatkoksi Kaarlo Sellin toteamusta, että ”valitus rakennusluvasta kaatui lopulta KHO:n päätökseen”.

Jutusta voisi luulla, että kortteliyhteistyön suojeluesityksen vastustus olisi siis onnistuneesti saanut rakennusluvan läpi, koska valitus siitä kaatui KHO:n (Korkein hallinto-oikeus) päätökseen. Tai, että kortteliyhteistyö olisi jollakin tavalla vaikuttanut rakennuslupaan.

bullshitTai niin jutussa lukee, mutta tämä on ihan täyttä puuta heinää. Ja on merkillistä miksi Kiinteistölehti kirjoittelee näin tosiasioiden vastaisia asioita kansikuvajutussaan varsinkin kun kaikesta tästä on todistettavat dokumentit julkisina asiakirjoina ja prosessissa on ollut useita toimijoita ja viranomaisia mukana.

Kiinteistölehden mainostaman ”kortteliyhteistyön” suojeluesityksen lausunnon allekirjoituksella Uudenmaan ELY -keskukselle ei todellisuudessa ollut tekemistä ullakkorakennusluvan saamisen tai yhtään minkään KHO:n päätöksen kanssa kuten jutussa näytetään väittävän. 1) KHO ei ole tehnyt yhtään mitään päätöksiä suojeluesitystä koskien. 2) Kortteliyhteistyö ei ole myöskään vaikuttanut mihinkään KHO:n päätökseen. 3) KHO ei ole edes tehnyt mitään varsinaista päätöstä mistään As Oy Mechelinin asiasta.

On totta, että 8.5.2012 annetusta puutteellisesta (ks. esim. jätehuolto) ullakkorakennusluvasta oli tehty paljon aikaisemmin 11.6.2012 valitus hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus ei kuitenkaan käsitellyt sitä katsoen toisin kuin rakennusvalvonnan oma lakimies, että osakkaalla ei ollut asiasta valitusoikeutta. Naapurikiinteistöllä tällainen valitusoikeus automaattisesti on, mutta niiden intressissä ei ole yleensä valittaa kuin niitä itseään selkeästi häiritsevistä ulkoisista rakennusluvan puutteista ja tällaisia ei rakennusluvassa varsinaisesti ollut.

Sen sijaan ihmeellisesti toiset taloyhtiöt halusivat kuitenkin käyttää myöhemmin oikeuttaan antaa vastustava lausunto toista taloyhtiötä koskevasta suojeluesityksestä, vaikka silläkään ei ollut mitään tekemistä heidän talojensa tai minkään rakennusluvan saamisen kanssa päinvastoin kuin Kiinteistölehden juttu antaa ymmärtää.

Lisäksi päinvastoin kuin Ala-Prinkkilä näemmä asian on käsittänyt, tämä korttelin yhteinen suojeluesityksen vastustaminen ei siis onnistunut. Ja hyvä niin. Suojelu oli nimittäin ainoa tapa säästää As Oy Mechelinissä sijainnut kulttuurihistoriallisesti arvokas Bruno Tuukkasen lasimaalaus ja sitä ympäröivä koristemaalattu eteishalli.

Herää kysymys, voiko asiasta vielä virheellisemmin kirjoittaa kuin Ala-Prinkkilä heti jutun alussa tekee?

Ja mikä intressi on ollut näin tehdä?

Mitä rakennussuojelua ”kortteliyhteistyö” oikeasti vastusti?

Kiinteistölehden jutussa ei myöskään mainita lainkaan mitä konkreettista suojeluesitystä taloyhtiöt niin ankarasti vastustivat, että juuri tämä yhteinen vastustus rikkoi raja-aidat ja saattoi ne yhteen.

Se sijaan siinä annetaan virheellisesti ymmärtää, että kyse olisi ollut koko korttelin 439 suojeluesityksen vastustamisesta. Vai miltä tämä jutusta lainattu Kaarlo Sellin toteama kuulostaa:

seelkorja

Kuva: Siteeraus Kiinteistölehti 10/2016

Allekirjoitimme silloin yhteisen lausunnon Uudenmaan ELY-keskukselle. Vastustimme ulkopuolisen toimijan tekemää suojeluesitystä. Pidimme valitettavana sitä, että suojeluesityksen tekijä sen paremmin kuin Museovirastokaan ei ollut asiasta yhteydessä taloyhtiön edustajiin. Korttelimme ei ole yhtenäinen kuten naapurikorttelissa oleva suojeltu Sonckin kortteli, eikä mielestämme suojeluesitykselle ollut muutenkaan perusteita, Sell puuskahtaa.”

Tästä voisi saada käsityksen, että kyse olisi Sonckin korttelin tapaisesta koko korttelia koskevasta suojeluesityksestä. Eikö niin?

Suojelualoitteessa ei kuitenkaan ollut kyse mistään koko korttelin suojelusta vaan As Oy Mechelinin rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden osien suojelemisesta. Suojeltavaksi ehdotettiin talon katujulkisivuja, vanhoja hissejä ja valurautaporttijärjestelmää. Varsinaisesti suojelun keskiössä ja myös kovimman taloyhtiön vastuksen kohteena oli As Oy Mechelin huoneiston B 50 eteishalli ja Bruno Tuukkasen lasimaalaus.

Tarkennetaan nyt vielä kun asiasta näyttää jatkuvasti olevan erilaisia huhuja liikkeellä.

Suojeltaviksi kohteiksi Töölö ry:n varsinaisessa esityksessä katsottiin

  • 1) Sigurd Frosteruksen suunnittelemat katujulkisivu kattorakenteineen.
  • 2) Bruno Tuukkasen lasimaalaus Orfeus ullakkoon sitoutuvine valokuilurakenteineen ja siihen kuuluva huoneiston B 50 koristemaalattu eteishalli.
  • 3) Hissit ja B -rapun 7. kerrokseen kuuluva kulttuurihistoriallisesti arvokas valurautaporttijärjestelmä.

ELY –keskus päätti lopulta kohdan kaksi suojelusta.

1) Myönnetään, että ensimmäinen kohta oli lopulta itse asiassa jokseenkin merkityksetön. Eikä sitä esimerkiksi huoneiston b50 edustajat omassa lausunnossaan lainkaan vaatineet.

julksivu copyViranomaiset vaativat joka tapauksessa, että katujulkisivuun ja katukattorakenteeseen ei saanut tehdä merkittäviä muutoksia. Museovirasto totesi, että nämä on mahdollista suojata ilman erillistä suojelupäätöstä. As Oy julkisivuremontissa ne korjattiinkin entiseen asuunsa. Tosin jos katujulkisivu olisi samassa suojeltu, hallituksen tukiessa koko suojelualoitta olisi julkisivujen kunnostamiseen saanut myös avustusta.

Huomionarvoista on, että suojeluesityksessä EI vaadittu pihajulkisivun ja kattorakenteen säilyttämistä, sillä tämä olisi voinut haitata talon ullakkorakentamista. Suojeluesityksen tekijät nimenomaan ilmoittivat, etteivät halua puuttua talon ullakkorakentamiseen, vaan ainoastaan suojella kulttuurihistoriallisesti arvokkaat ja selkeässä vaarassa olevat kohteet. Kaikissa lausunnoissa korostettiin, ettei suojeluesitys estänyt ullakkorakentamista. Taloyhtiössä kuitenkin yritetään levittää toisenlaista tietoa, jotta suojelun vastustamiseen turhaan käytettyjä yhteisiä rahoja ei kyseenalaistettaisi.

2) Toinen kohta oli esityksen ydinkohta ja toteutui.

kupoliTosin Museovirasto jätti lausunnossaan mahdollisuuden myös lasimaalauksen pelkän keinovalaistuksen säilyttämiseen ja niinpä Sellin hallitus käytti heti tilaisuutta hyväkseen, eikä itse rakennuslupaan merkittyä luonnonvalokuilua rakennuttua enää kevyemmistä materiaaleista takaisin kuin vanha kuilu oli purettu. Valokuilun säilyttämisestä oli olemassa jopa jo Loftmenin tilaamat arkkitehdin suunnitelmat, mutta kun sitä ei eksplisiittisesti vaadittu suojelupäätökseen, haki taloyhtiö uutta muutosta rakennuslupaan ja jätti valokuilun pois. On hyvin vaikea nähdä miten tämäkään olisi ollut mitenkään taloyhtiön edun mukaista, jolle siitä ei tullut yhtään lisää tuloja vaan ainoastaan menoja. Hyvin paljon helpompi on nähdä miten se oli Loftmen Oy:n edun mukaista, joka sai sillä noin neliön kuilun pois yläkerrasta ja saattoi myös rakentaa halvimman vaihtoehtoisen ratkaisun. Ja Loftmenin edustaja Mika Hautala istui itse hallituksessa, tosin omien sanojensa mukaan jääväten itsensä ullakkorakentamista koskevista päätöksistä.

20161224_151010

Poistettu valurautaportin osa joulun apupöytänä

3) Kolmannen kohdan hissejä ja valurautaporttijärjestelmää ei myöskään suojeltu. Museovirasto katsoi lausunnossaan, että hisseillä ja porttijärjestelmällä on merkitystä porrashuoneiden alkuperäisinä tai varhaisina rakenteina, mutta ajatteli, että ne voidaan turvata ilma erillistä suojelupäätöstä. Mutta kun valuporttijärjestelmää ei suojeltu, Kaarlo Sell poistatti sen vanhoine soittokelloineen ja samoin vanhan hissijärjestelmän, vaikka itse hisseihin ei ole onneksi vielä kajottu.

20151102_205650Toisin sanoen Sellin hallitus, jonka piti edustaa näitä ilman rakennussuojeluakin rakennusperinnettä vaalivia taloyhtiöitä, oli heti valmis tuhoamaan ne rakennusperinteen rakenteet, joita ei oltu eksplisiittisesti suojeltu. Tätä on hyvin vaikea nähdä rakennusperinteen tai kulttuuriarvojen kunnioituksena. Sillä ei ollut edes mitään tekemistä minkään talonyhtiön yhteisen edun kanssa. Osaltaan se saattoi hyödyttää (valokuilun poistaminen) Loftmen Oy:tä yläkerran asukkaiden kustannukselle. Välillä se on vaikuttanut ainoastaan vallan käytöllä mahtailulta. ”Me poistamme nämä koska voimme tehdä sen ja tiedämme teidän arvostavan niitä.” Näin varsinkin, kun kriittisesti Sellin hallituksen toimintaan suhtautuvista osakkaista oli tullut Sellin hallituksen ykkösvihollisia, jota vastaan yritettiin suunnitella kilpaa ja taloyhtiön kustannuksella erilaisia toimenpiteitä.

Nämä ovat myös varmaan niitä ”ongelma-asukkaita”, joihin Kiinteistölehden jutun mukaan taloyhtiön hallituksen puheenjohtajat ovat saaneet vertaisapua kortteliyhteistyöstä.

statler-and-waldorf-walkingMiten keskustelu on mahtanut mennä? ”Voi, voi, meillä on näitä ongelma-asukkaita, jotka haluavat pelastaa rakennusperintöä ja kulttuurihistoriallisen lasimaalauksen. Ovat saaneet lopulta Ympäristöministeriön suojelemaan lasimaalauksen, vaikka kaikin keinoin ja tavoin olemme sitä taloyhtiön rahoilla yrittäneet vastustaa. Nämä meidän ”ongelma-asukkaat” vaativat muutenkin läpinäkyvyyttä ja laillisuutta talon hallintoon ja vielä tilinpidon tarkistamista sekä useita muita täysin kestämättömiä asioita. Minkälaisia ongelma-asukkaita teillä on?”

Töölöläistä rakennus- ja kulttuuriperintöä eivät kuitenkaan uhkaa mitkään ”ongelma-asukkaat” vaan ongelma-hallitukset, jotka käyttävät taloyhtiön rahoja vastustamaan talon edun vastaisesti suojeluhankkeita, joilla yritetään pelastaa sen kulttuurihistoriallisia arvoja tai rakennusperintöä. Olisi mukava jos Kiinteistölehti tekisi joskus jutun miten käsitellä tällaisia ongelma-hallituksia ja mistä saada vertaisapua niiden mielivallalle.

Kuka itse asiassa salaili suojelukysymystä?

Kiinteistölehden jutusta saa myös vaikutelman, että suojeluesitystä olisi tehty jotenkin salaa vastakohtana Sellin hallituksen ”avoimelle” asioiden hoitamiselle yhteisessä kortteliyhteistyössä. Siis hallituksen, jonka selvittämättömistä taloudellista asioista aluehallintoviranomainen on määrännyt erityisen tarkastuksen taloon ja joka on vastannut siihen, ette osakkaiden yhteisten rahojen käytön asiat eivät kuulu edes erityisen tarkastuksen kautta lainkaan osakkaille vaan on lähinnä ”ongelma-asukkaiden” päähänpisto.

booKiinteistölehden jutussa Kaarlo Sell kertoo taloyhtiöiden paheksuneen sitä, ettei suojeluesityksen tekijä tai Museovirasto ollut hänen väittämänsä mukaan yhteydessä talon edustajiin. Tätä paheksutaan myös taloyhtiöiden 24.2.2014 allekirjoittamassa suojeluesityksen vastuksessa, vaikka yksikään näistä allekirjoittaneista ei ollut itse tutustunut edes suojelukohteeseen ja on kyseenalaista olivatko he tutustuneet edes suojeluesitykseen.

Taloyhtiöt siis yhdessä Kaarlo Sellin kanssa paheksuivat taloyhtiöihin salaa rakennussuojelua ajavia rakennusperinnöstä huolehtivia kaupunginosayhdistyksiä ja Museovirastoa.

Mutta tämä salailun paheksunta ei taaskaan osu oikeaan asiaan tai kohteeseen.

As Oy Mechelinin hallitukset olivat pitkään olleet tietoisia etenkin Orfeus lasimaalauksen suojelukysymyksestä. Sellin johtamat myöhemmät hallitukset eivät kuitenkaan olleet asiasta valmiita missään määrin neuvottelemaan tai edes käsittelemään sitä yhdessä asianosaisten kanssa. Sen sijaan Sellin hallitukset pyrkivät itse salamaan ja peittelemään rakennusperintöön ja suojeluun kuuluvia kysymyksiä. Ne kieltäytyivät kaikkien asianomaisten yhteisistä neuvotteluista asioiden suhteen ja pyrkivät vielä jälkeenpäinkin salamaan suojelun vastustamiseen käytettyjä kustannuksia ja toimia.

Tällä hetkellä huoneiston b50 eteishalli ja Orfeus lasimaalaus on suojeltu. Myös ullakko on rakennettu ja yhtä huoneistoa lukuun ottamatta niissä on jo pitkään ollut uudet asukkaat. Nämä asiat eivät siis olleet lopulta edes toistensa kanssa ristiriidassa.

Mutta sopii todella kysyä kuinka paljon kaikkien aikaa, rahaa, vaivaa ja erityisesti taloyhtiön rahoja olisi voitu säästää jos lasimaalauksen suojelu olisi alusta asti otettu asiassa lähtökohdaksi, eikä sitä vastaan olisi taisteltu Sellin puolelta viimeiseen asti talon rahoilla vielä silloinkin kun ullakkoa oli jo myyty ja sitä jo rakennettiin.

Olisi sopivaa kysyä kuinka paljon paremmin koko ullakkorakentaminen olisi sujunut jos sitä olisi viety avoimesti eteenpäin yhdessä sopien eikä sen varjolla olisi yritetty viedä yläkerran osakkailta paloja huoneistoista ja tuhota arvokkaita lasimaalauksia? Vaikuttaako asiaan se, että tämän projektin alussa taloyhtiössä Kaarlo Sellin kanssa tätä neuvomassa näissä hyvissä hallinnon käytännöissä hallitusammattilainen ja kiinteistöalan moniottelija Juhani Siikala.

Koska asiasta edelleen liikkuu kaikenlaisia huhuja ja absurdeja väitteitä, joista saa sellaisen käsityksen, että pahat rakennusperinnön suojelijat nyt vaanivat töölöläisiä taloyhtiöitä tehdäkseen niistä näiden tahdon vastaisia suojeluesityksiä Museoviraston avustuksella niin tehdään vielä kerran selväksi mistä on ollut kysymys ja kuka tässä on toiminut salaillen ja kuka avoimesti. Tämä ei yksityiskohdissaan varmaan enää kiinnosta suurempaa yleisöä, joka voi jättää päivityksen lukemisen tähän, mutta on kenties tarpeellinen korjaamaan sitä virheellistä kuvaa, jota edelleen As Oy Mechelinissä osakkaille asiasta yritetään antaa.

Taloyhtiötä koskeva rakennussuojelukysymys ja erityisesti huoneiston B50 koristemaalatun hallin ja Orfeus lasimaalauksen suojelukysymys, ei ollut millään tavoin uusi ja outo As Oy Mechelinin hallituksille.

nakyma5

Halli vuonna 2003 restauroinnin alussa ja täysin alkuperäisessä kunnossaan. Olli Huhti taas yritti väittää ettei halli olisi alkuperäiskunnossa, koska se oli kerran restauroitu.

1) Ensimmäisen kerran asia oli noussut esiin kauan ennen kuin mistään ullakkorakentamisesta edes oli puhuttu kun vuonna 2003 kun B50 huoneiston asukkaat restauroivat kyseisen hallin ja lasimaalauksen Museoviraston avustuksella. Huoneiston osakkaan edustaja Markku Koivusalo kuului myös tuolloin itse taloyhtiön hallitukseen. Kysymyksen eteishallin ja lasimaalauksen suojelusta katsottiin viranomaisten osalta liittyvän kuitenkin koko kiinteistön suojelutilanteeseen. Tähän taas saatiin lausunto Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastolta, joka totesi kantakaupungin asemakaavat rakennussuojelun suhteen vanhentuneiksi ja määritti As Oy Mechelin kuuluvan rakennussuojeluluokkaan 1RY. Koska itse rakennussuojelu kysymys oli alueen osalta kesken eikä lasimaalausta näyttänyt välittömästi uhkaavan mikään asia jäi kuitenkin lepäämään.

kaytava_lasiovet 2) Seuraavan kerran kysymys nousi esiin kuusi vuotta myöhemmin 2009 kun Markku Koivusalo oli edelleen As Oy Mechelinin hallituksessa, joka oli alkamassa suunnitella märkätilasaneerausta ja halusi myös tehdä alustavan kartoituksen olisiko ullakkorakentaminen yhtiössä mahdollista. Huomauttakoon, että Markku Koivusalo oli tuolloin hallituksessa täysin avoimesti puhunut siitä miten heidän restauroitu eteishallinsa ja lasimaalaus voidaan säilyttää ja pitäisikö hänen yrittää saada se suojelluksi jos taloyhtiö nyt todellakin on aloittamassa ullakkorakentamisen.

Silloin Helsingin kaupunginsuunnitteluvirasto ja Kaupunginmuseon edustajat kävivät uudestaan katsomassa olisiko huoneiston koristemaalattu halli ja lasimaalaus mahdollista suojella, jotta se ei siis tärveltyisi mahdollisesti tapahtuvassa ullakkorakentamisessa. Hallituksen muut jäsenet ja myös Kaarlo Sell olivat käynnistä tietoisia ja oli jopa sovittu, että kaikki hallituksen jäsenet pyrkivät kartoittamaan ullakkorakentamisen yleisiä mahdollisuuksia. Kaupunginmuseo antoi käynnistään lopulta 12.2.2012 päivitetyn muistion ja Kaarlo Sellin johtama hallitus, johon siis Koivusalo itse tuolloin kuului, sai muistion nähtäväksi välittömästi.

kupoliTosin Sellin myöhemmin suojelua vastustamaan palkannut rakennuskonsultti Olli Huhti väitti lukuisissa suojelua vastustaneissa kirjoitelmissaan täysin tosiasioiden vastaisesti, että kyseinen muistio olisi tehty salaa hallitukselta osakkaan toimesta. Todellisuudessa muistion ongelma ei ollut lainkaan siinä, ettei koko hallitus olisi aivan hyvin tiennyt muistiosta vaan siinä ettei sen sisältö miellyttänyt Kaarlo Selliä. Kaupunginmuseon muistiossa itse eteishallin ja lasimaalauksen suojelu katsottiin hyvin haasteelliseksi, mutta siinä ilmoitettiin, ettei itse kohde kokonaisuutena tule sopimaan ullakkorakentamiseen ja näin aktuaalista vaaraa ei lasimaalaukselle olisi.

Myöhemmin Kaarlo Sell väitti julkisesti yhtiökokouksessa, että Koivusalo olisi jotenkin omilla toimillaan saanut viranomaiset kirjoittamaan kyseisen muistion. On epäselvää vihjasiko hän, että viranomaiset olisivat lahjottavissa ja Koivusalo olisi lahjonut nämä. Kuulostaa aika paksulta. Mutta ehkä Kaarlo Sellillä on parempaa tietoa siitä miten viranomaisin voi vaikuttaa.

Joka tapauksessa kyseiseen muistioon loppui heti Koivusalon vaikuttaminen hallituksessa ja 2010 yhtiökokouksessa nuijittiinkin nopeasti ehdotettu hallitus, johon Koivusalo ei enää kuulunut. Siihen loppuivat myös kaikki eteishallin ja lasimaalauksen suojelua tai turvaamista koskevat neuvottelut hallituksen osalta. Tällaiseen keskusteluun ei ollut edes mahdollisuutta koska arkkitehti Häkkäseltä tilattua hankeselvitystä ei koskaan tuotu yhtiökokoukseen vaan suunnitelmia vietiin osakkailta salaa eteenpäin uudeksi suunnitteluarkkitehdiksi palkatun Ari Malmion kanssa. Malmio ei edes tutustunut konkreettisesti b50 eteishalliin ja lasimaalaukseen tehdessään uusia ullakkorakennuspiirustuksia. Lopulta 2012 ja Malmion mukaan Kaarlo Sellin omien rakennusvalvontaan suuntautuvien suhteiden kautta, Malmion piirustuksille haettiin rakennuslupa ilman, että niistä oli lainkaan avoimesti keskusteltu osakkaiden tai asukkaiden kanssa.

3) Nyt Orfeus lasimaalauksen suojelu tuli kolmannen kerran todella akuutiksi. Ullakkorakentaminen alkaisikin toden teolla As Oy Mechelinissä ja hallituksen palkkaama konsultti Olli Huhti argumentoi samalla, että hallituksella oli periaatteessa oikeus poistaa koko lasimaalaus, aivan kun se yritti poistaa myös yhden keittiösyvennyksen yläkerran asukkailta.

tooloseuraTässä vaiheessa Töölöön rakennusperinnön ja kulttuurihistoriallisten arvojen puolustamiseen liittyi Töölö-Seura ry. Sen hallituksen jäsenet kävivät tutustumassa kohteeseen ja lopulta tekivät siitä suojeluesityksen ELY -keskukselle. Myös Museoviraston ja ELY -keskuksen asiantuntijat tutustuivat kohteeseen. Seuraavaksi ELY keskuksessa oli tarkoitus järjestää yhteinen neuvottelu missä olisivat läsnä kaikki asianomaiset, talon hallituksen edustajat, viranomaiset ja Töölö seuran edustajat. Lisäksi paikalle oli kutsuttu Sigurd Frosterus (talon arkkitehti) asiantuntija ja huoneiston asukkaat.

Mutta kuinkas sitten kävikään. Sen sijaan, että taloyhtiön hallitus olisi osallistunut neuvotteluun suojeluesityksen kohdista ja käynyt läpi sen tarpeellisuutta asiantuntijoiden ja kaikkien osapuolten kanssa yhteisessä pöydässä, se päätti painostaa kaikin tavoin Töölö-Seuraa luopumaan koko suojeluesityksestä lähettäen sille muun muassa uhkauksia korvausvaatimuksista. Korvauksilla uhkailu onnistui ja kun yhteinen neuvottelu piti pitää, ilmoitti Uudenmaan ELY -keskus, että Töölö-Seura on vetänyt suojelualoitteen takaisin.

4) Vasta suojelukysymyksen neljännessä vaiheessa päästään siihen varsinaiseen suojeluesitykseen, jota Kiinteistölehden mainostama kortteliyhteistyö siis vastusti.

Kyse oli nyt Töölöön kauPrintpunginosat yhdistyksen tekemästä vielä suppeammasta uudesta suojeluesityksestä. Kun Töölö-Seura oli luopunut Hietsun paviljonkin pelastamisesta, oli uusi kaupunginosayhdistys ottanut sen kontolleen ja samoin se myös teki uuden esityksen As Oy Mecheliniin rakennussuojelusta. Jälleen As Oy Mechelinin ei halunnut neuvotella asiasta tai suojeluesityksen ehdoista vaan pyrki painostamaan kaupunginosayhdistystä luopumaan siitä kokonaan. Tällä kertaa ei ELY-keskuksessa järjestetty kaikki asianomaiset yhteen kokoavaa neuvottelua, mutta Museovirasto oli kyllä tietääksemme asiasta As Oy Mechelin kanssa useaan otteeseen tekemisessä. Varsinkin lasimaalauksen valokuilun pohjalta pidettiin tietääksemme Kaarlo Sellin johtamia katselmuksia, joissa oli paikalla niin Rakennusvalvontaviraston, Museoviraston kuin Kaupungin museonkin edustajia. Itse suojelun kohteena olevassa tilassa asuvia asukkaita ja osakkaita ei niihin kutsuttu. Nämä eivät saaneet mitään tietoa prosessista muuten kuin lähettämällä sähköposteja ja kyselemällä, että missä nyt mennään. As Oy Mechelin vetoaa jopa omissa vastineissaan, että on tehnyt työtä Museoviraston kanssa, mutta Kiinteistölehdessä Sell väittää, ettei Museovirasto olisi ollut lainkaan taloyhtiön edustajiin yhteydessä.

Mutta mitään varsinaisia neuvotteluja Kaarlo Sellin hallitus ei halunnut asiasta tehdä. Helsingin kaupunginhallituskin ilmoitti omassa lausunnossaan, että paras tapa suojelun turvaamiseen koskien lasimaalausta, valokuilua ja rautaporttia olisi löytää asiassa neuvotteluratkaisu, joka on kaikkien osapuolten hyväksymä taloyhtiön sisällä. Mutta Sell ei ollut valmis mistään turvaamisista neuvottelemaan vaan valitti vielä vaarantamiskiellostakin hallinto-oikeuteen ja kuten sanottua poisti rautaportin heti kun sai siihen tilaisuuden. Tässäpä oli todella neuvotteleva ja avoin hallitus kyseessä.

Vielä niinkin myöhään kuin 12.6.2015 kun kyse oli enää juuri huoneiston B50 eteishallin ja lasimaalauksen suojelusta jo alkaneen rakennustyön alla  Kaarlo Sellin palkkaama konsultti Olli Huhti lähetti vielä taloyhtiön kustannuksella ELY -keskukseen pitkiä sepustuksia siitä kuinka eteishallin suojeluun ei ole perusteita.

kukkaroOn täysin käsittämätöntä miten tämä yhden huoneiston eteishallin koristemaalauksien suojelun vastustaminen oli Kaarlo Sellin hallitukselle niin kovin tärkeää. Sitä tehtiin näemmä nyt vain loukatun arvovallan vuoksi, jos kerran asiaan ei liitty muita salattuja intressejä. Mitä sellaista haittaa eteishallin suojelulla olisi voinut olla muulle taloyhtiölle tai mitä sellaista hyötyä sen vastustamisesta olisi kaikille osakkaille, että tähän saattoi käyttää talonyhtiön yhteisiä rahoja?

Kaarlo Sell ei todellakaan palkannut Olli Huhtia vastustamaan eteishallin suojelua omasta kukkarostaan. Lisäksi näitä kuluja ei ole tuotu ilmi tai eritelty osakkaille vaan ainakin viimeisessä yhtiökokouksessa esitellyssä paperissa ne oli yhdistetty virheellisesti julkisivuremontin rahoitusvastikkeeseen.

Olisikohan taloyhtiöillä syytä paheksua tällaista toimintaa?

Taistelu Orfeuksesta esitelmä

As Oy Mechelinissä on käyty pitkää kamppailua Bruno Tuukkasen Orfeus -lasimaalauksen ja Salomo Wuorion koristemaalausliikkeen tekemän huoneiston B50 kulttuurihistoriallisesti arvokkaan eteishallin säilymisen osalta. Pitkän prosessin jälkeen eteishalli ja lasimaalaus on lopulta saatu suojeltua ja näin eteishalli ja lasimaalaus on ainakin osittain säästynyt sitä uhanneelta tuholta talon ullakkorakennusprojektissa. Tämä siitä huolimatta, että talonyhtiön hallitus on käyttänyt täysin kohtuuttomia summia palkatessaan insinöörikonsultteja talon yhteisistä rahoista vastustamaan eteishallin ja lasimaalauksen suojelua.

Orfeuksen suojelun pitkässä prosessi on ollut samalla kyse yleisemmästä kulttuuripolitiikasta, jossa erilaiset toimijat ja intressit suojeluviranomaisista gryndereihin, rakennusvalvonnasta kaupunginosayhdistyksiin ovat kohdanneet toisensa ja kulttuurihistorialliset arvot ovat joutuneet taistelemaan lyhytaikaisen voitontavoittelun ja suojeluvastaisen asenteen puristuksissa säilyttääkseen palan ainutkertaista kulttuuri- ja rakennusperintöä.

Me kauhistelemme Isiksen brutaalia tapaa tuhota ihmiskunnan yhteistä kulttuuriperintöä Lähi-idässä, mutta vaikka meillä Suomessa on hyvin paljon ohuempi ja niukempi kulttuuri- ja rakennusperintö, ei sen arvostukselle näytä löytyvän sen enempää konkreettista ymmärrystä omassa kulttuurissamme siitä huolimatta, että kulttuuriperinnön arvostus kaikuu usein juhlapuheissa ja on jopa kirjattu itse perustuslakiin kaikkien velvollisuutena.

Yhtenä esimerkkinä tapaus Orfeus kertookin sitä miten hankalaa ja vaivalloista on konkreettisesti ja käytännössä toteuttaa perustuslakiin kirjattua kaikkien kansalaisten velvollisuutta huolehtia kulttuuriympäristöstä silloin kuin poliittinen ja kulttuurinen ympäristö suhtautuu muuten tähän perintöön piittaamattomasti tai jopa vihamielisesti.

Jaamme tässä politiikan tutkija Markku Koivusalon kulttuuripolitiikan tutkimuksen päivillä pitämän esitelmän rakennus- ja kulttuuriperinnön suojelupolitiikasta Suomessa erityisesti Orfeus -tapauksen valossa. Taistelu_Orfeuksesta_esitelmä

Rakennussuojelupäätös

kupoli

Ympäristöministeriö on 23.6.2015 vahvistanut Uudenmaan ELY keskuksen tekemän rakennussuojelupäätöksen suojelumääräyksineen. Rakennussuojelupäätös koskee As Oy Mechelinin huoneiston B50 eteishallia ja Orfeus -lasimaalausta.

Voimme kiittää Suomen ympäristöministeriötä, Uudenmaan ELY-keskusta ja erityisesti suojeluesityksen tehnyttä Töölö ry kaupunginosayhdistystä siitä, että 87 vuotta vanha ja myös talvisodan pommitukset kestänyt Orfeus lasimaalaus säilyy edelleen yhdessä 1930-luvulla koristemaalatun hallin kanssa.

Sen sijaan on ihmeellistä miten suuri vaiva tämän kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kohteen säilyttämiseksi oli tehtävä ja kuinka valtava suojeluvastainen vastarinta eteishallia ja lasimaalausta kohtaan oli lähes kaikilla rintamilla. Ja vielä uskomattomampaa on miten eräät tahot olivat valmiit käyttämään huomattavia summia rahaa ja energiaa, jotta eteishallia ja lasimaalausta ei vain tarvitsisi turvata.

isis-destroyingMe suomalaiset koemme barbaariseksi ja sietämättömäksi tavan, jolla ISIS järjestö tuhoaa tällä hetkellä vuosituhansia säilynyttä Lähi-idän kulttuuriperintöä. Mutta kun kysymys on omasta huomattavan paljon ohuemmasta ja nuoremmasta kulttuuri- ja rakennusperinnöstämme niin sille ei näytä löytyvän voimakkaita puolustajia. Jopa tätä tehtävää suorittamaan ja valvomaan velvoitetut virkamiehet ovat valmiita antamaan tuhoamiselle periksi, jos rakennuttajien hetkelliset intressit tätä vaativat. Lähi-idässä hakataan moukareilla ääri-islamin nimissä persialaisia patsaita kappaleiksi, kotimaassamme gryndereiden hetkellinen voitontavoittelu on tärkeämpi arvo kuin kulttuuriperinnön säilyttäminen.

Suomen perustuslaissa (§20) säädetään, että vastuu kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.

Todellisuudessa tätä perustuslaillista vastuuta on erittäin vaikea toteuttaa käytännössä. Yksityiset ihmiset eivät voi tehdä suojelualoitteita edes omassa hallinnassaan olevista huoneistoista, vaikka olisivat valmiita kantamaan kulttuuriarvojen tähden tästä heille aiheutuvan taloudellisen menetyksen. Toisaalta on ihmisiä, jotka ovat valmiita maksamaan suuria summia suojeluesityksiä vastustaville konsulteille, jotta saataisiin vapaat kädet tuhota toisten huoneistojen kulttuurihistoriallisesti arvokkaita tiloja.

Etu-Töölön rakennukset eivät suinkaan kuulu Suomen halvimpiin. Suurin osa niiden arvosta on toisaalta niiden sijainnissa kantakaupungin kupeessa ja toisaalta niiden rakennushistoriallisessa arvossa. Jälkimmäistä arvoa ei kuitenkaan näytetä ymmärtävän.

Etu-Töölö on julistettu kulttuurihistoriallisesti, rakennustaiteellisesti ja maisemakulttuurin kannalta merkittäväksi aluekokonaisuudeksi. Alue kuuluu kokonaisuudessaan valtakunnallisesti merkittävien kulttuurihistoriallisten ympäristöjen luetteloon. Mutta kun sitten Etu-Töölön talonyhtiöissä tehdään suuria remontteja ja uudisrakennusta, ei rakennus- ja kulttuurihistoriallisilla arvoilla näytä olevan juuri merkitystä. Ei ainakaan As Oy Mechelinin tapauksessa. Lyhyen aikavälin uskottu ja sinänsä mitätön säästö ja gryndereiden voitontavoittelu on katsottu tärkeämmäksi kuin kulttuurihistoriallisten arvojen ja rakennusperinteen säilyttäminen.

Suojeluesityksen historia

btuukka2As Oy Mechelinin huoneiston 50 eteishallin kattokupolissa on aina ollut taidemaalari Bruno Tuukkasen tekemä lasimaalaus, jonka valokuilu kulkee ullakon läpi. Toimiessaan nuorena sotilaspukukomitean piirustustoimiston taiteilijana Tuukkanen suunnitteli Eero Snellman kanssa meille nykyään niin tutun Suomen lipun ja vastasi sitten Eduskuntatalon seinämaalauksista toimien myös arkkitehti Sirenin apuna talon taiteellisessa värisuunnittelussa. Tuukkanen teki maalauksia myös muihin Töölön taloihin. Esimerkiksi Pohjoisen Hesperiankadun 9,11, 21 porrasauloissa on myös säilynyt Tuukkasen Art Déco tyylisiä kattomaalauksia. Omalaatuisen ja rakennushistoriallisesti erityisen As Oy Mechelinin huoneiston 50 kattomaalauksesta tekee kuitenkin lasimaalauksen ullakon läpi kulkeva luonnonvalokuilu.

halli2Huoneiston eteishallin puuovet on myös ootrattu ja niiden seiniin on tehty 1930-luvulla erityinen koristemaalaus merkittävän koristemaalausliike Salomo Wuorion toimesta. Eteishallissa harvinaista on, että se on säilynyt erittäin hyvin ja vieläpä yksityisasuntokäytössä olevassa huoneistossa tässä muodossa yli 80 vuotta. Talvisodan pommituksissa tosin sirpale aiheutti pienen naarmun maalaukseen, mutta ei onneksi rikkonut sitä. Eteisessä oli kuitenkin pieniä ajan aiheuttamia vauriota ja ovien ootraukset olivat paikoitelleen lohkeilleet ja niinpä Markku Koivusalo ja Annaleena Hakatie päättivät konservoida hallin vuonna 2004. Kulttuurihistoriallisen merkittävyytensä tähden he saivat tähän työhön myös Museovirastolta avustusta. Konservoinnin suoritti alan ammattilainen Ulla Setälä, joka teki työstä myös väritutkielma raportin. Jo tuolloin pohdittiin hallin mahdollista suojelua, mutta toisaalta mikään ei myöskään varsinaisesti uhannut sitä ja lasimaalausta.

Sitten talonyhtiö alkoi taas kartoittaa ullakkorakentamisen mahdollisuutta. Markku Koivusalo oli itse tuolloin vielä talon hallituksessa ja ilmoitti, että voi huolehtia sen kartoittamisesta voiko ullakolle ylipäänsä rakentaa suojelumääräysten takia. Samalla hän halusi selvittää miten lasimaalaus ja eteinen voitaisiin turvata jos taloyhtiö kuitenkin päättäisi ryhtyä ullakkorakentamiseen. Arkkitehti Riitta Salastie kaupunkisuunnitteluvirastosta ja tutkija Anna Salminen Helsingin kaupunginmuseosta kävivät tutustumassa kohteeseen, valokuiluun ja talon ullakkoon. Kun Koivusalo kysyi mahdollisuutta suojella eteishalli, jotta se säästyisi mahdollisessa ullakkorakentamisessa, Salastie ja Salminen ilmoittivat, että erityisen eteishallin suojelu olisi hankala prosessi. Samalla he kuitenkin ilmoittivat, etteivät katso kohdetta sopivaksi ullakkorakentamiselle, joten eteishalli ja lasimaalaus eivät olisi tältä osin vaarassa.

toiletpaperKoivusalo ilmoitti tämän muulle hallitukselle, joka kuitenkin halusi erityisesti puheenjohtaja Sellin vahvasti ajamana tilata ullakkorakentamisen alustavan selvityksen arkkitehti Häkkäseltä. Koivusalo kirjautti asiasta eriävän mielipiteen. Lopulta kun Salastien ja Salmisen kielteisesti ullakkorakentamiseen suhtautuva ja talon suojelutarvetta korostava kirjallinen muistio saapui, Koivusalo toimitti sen jälleen muulle hallitukselle ja kysyi eikö nyt olisi syytä luopua kaiken lisärahan laittamisesta projektiin. Hallituksen eräs insinööri jäsen kuitenkin totesi, että tuollaisilla viranomispapereilla ei ole nyt mitään merkitystä ja ullakko voidaan kyllä rakentaa kun käännytään muiden asiasta päättävien puoleen. Hallitus päätti selvitystä jatkaa. Koivusalo haluttiin nyt kuitenkin ulos hallituksesta ja seuraavassa yhtiökokouksessa ehdotettiin ja lyötiin nopeasti pöytään hallitusehdokkaiden nimilista, josta Koivusalo oli pudonnut pois.

Uusi hallitus ei ainoastaan jatkanut ullakon suunnittelua, vaan se ei myöskään koskaan tuonut yhtiökokoukseen arkkitehti Häkkäseltä tilattua ja tämän tekemää ullakkorakentamisen kartoitusta. Sen sijaan väittäen tämän kartoituksen olevan jatkuvasti kesken hallitus lähti tilaamaan jo toiselta arkkitehti Ari Malmiolta yksityiskohtaisempia piirustuksia, joita se sitten yritti saada useaan otteeseen rakennusvalvonnassa läpi lopulta siinä onnistuen. Salastien ja Salmisen kielteinen muisto ohitettiin nyt pelkkänä muistiona. Salminen itse oli jäänyt äitiyslomalle Kaupunginmuseosta ja kaupunkikuvaneuvottelukunta saatiin lopulta hanke hyväksymään. Koivusalolle selvisi vasta jälkeenpäin ja lähes sattumalta, että hanketta oltiinkin jatkettu kaikessa salassa näin pitkälle, rakennuslupaa oli jo haettu ja uusia ja korjattuja (sittemmin tosin hylättyjä) yksityiskohtaisempia suunnitelmia oli tilattu arkkitehti Malmiolta, täysin huolimatta aikaisemman yhtiökokouksen kiellosta edetä asiassa kartoitusta pitemmälle.

Talonyhtiön osakkaille näistä uusista käänteistä asiassa ei tiedotettu vaan päinvastoin Kaarlo Sell tiedotti vain, että ullakon kartoitus oli edelleen kesken ja että ennen mahdollista rakennusluvan hakemiseen etenemistä asia esiteltäisiin ja päätettäisiin yhtiökokouksessa. Näin ei tietenkään tehty. Koska suunnitelmia tehtiin salaa niin myöskään lasimaalaukseen ei tutustuttu kunnolla. Sen enempää uusia suunnitelmia tehtaillut Malmio kuin myöskään rakennusluvasta rakennusvalvonnassa vastaava Marina Fogdell eivät tutustuneet kunnolla lasimaalaukseen ja sen valaistusjärjestelmään. Myöhemmin Fogdell myös kieltäytyi kategorisesti pyytämästä kaupunginmuseolta asiasta varsinaista lausuntoa, väittäen täysin paikkansa pitämättömästi ettei tällaista tehtäisi kun asemakaavassa suojelluista kohteista. Tämä oli suoraan sanoen hyvin, hyvin omituista toimintaa lupaviranomaiselta.

rikkoutunutKun nyt ullakkorakentaminen näytti tapahtuvan As Oy Mechelinissä tuli huoneiston b50 haltijoille kiire miettiä miten ihmeessä eteishalli ja lasimaalaus voitaisiin turvata. Olisiko se mahdollista suojella kuten alun perin oli mietitty? Yksityiset henkilöt eivät voi kuitenkaan tehdä suojelualoitetta edes omassa hallinnassa olevasta huoneistostaan, jos talonyhtiö haluaa sen turmella. Yhteydenotot erilaisiin kulttuuri- ja rakennusperintöä tukeviin yhdistyksiin ja muu muuassa rakennustaiteen museoon osoittautuivat mielenkiintoisiksi. Koivusaloa ja Hakatietä kiitettiin kovasti siitä kuinka he haluavat kulttuuriperintöä varjella ja suojella ja kuinka hienoa on, että he olisivat valmiita hyväksymään huoneistonsa eteishallin suojelun ja säilyttämisen. Samalla kauhisteltiin sitä kuinka vähän arvoa tällaisille asioille annettiin. Tämän yleisen voivottelun ja kiittelyn ohessa kukaan ei kuitenkaan konkreettisesti katsonut haluavansa itse lähteä ajamaan tätä arvostettua kulttuuriperinnön turvaamista. Onneksi kuitenkin vielä tuolloin Töölö seurassa oli ihmisiä, jotka olivat kiinnostuneita Töölöläisen rakennusperinnön ja kulttuuriarvojen säilyttämisestä ja ajoivat esimerkiksi kaupungin virkamiesten aluksi niin kovasti vastustamaa Hietsun paviljongin säilyttämistä. Seuran hallitus tutustui myös b50 huoneiston eteishalliin ja lasimaalaukseen ja katsoi sen suojelun arvoiseksi. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Talonyhtiön hallitus palkkasi rakennuskonsultti Olli Huhdin kovalla rahalla vastustamaan esitystä ja vaatimaan seuralta suojeluesityksen takaisin vetämistä. Juuri ennen kuin ELY keskuksessa piti pitää asiasta alkuneuvottelu asiantuntijoiden, Töölö-seuran, huoneiston haltijoiden ja talonyhtiön edustajien kanssa seura ensin supisti suojelualoitettaan ja vetikin sen lopulta kokonaan pois. Seuran hallituksen enemmistö oli nyt yhtäkkiä kääntynyt Olli Huhdin painostuksesta vastustamaan suojelua. Museoviraston asiantuntijat olivat pitäneet hallia ja maalausta kulttuurihistoriallisesti arvokkaana kohteena, Koivusalot olivat pyytäneet erityisen lausunnon filosofian tohtori Sarjelta, joka on talon arkkitehdin Sigurd Frosteruksen tutkija ja asiantuntija. Kaikki muutkin taide- ja kulttuurihistoriaan perehtyneet asiantuntijat ymmärsivät asian arvon. Nyt kuitenkin varsinaisena rakennussuojelun asiantuntijana alkoi esiintyä talon hallituksen palkkaama rakennuskonsultti ja insinööri Olli Huhti. Tämä kirjoitti ahkerasti omia suojelun vastaisia mielipiteitään yhdessä sekä talon että Bruno Tuukkasen arvoa vähättelevien analyysien kanssa. Tässä puuhassa Huhti esiintyi ennen kaikkea rakennussuojelulain asiantuntijana, vaikka todellisuudessa tällä insinöörikonsultilla ei ole edes mitään juridista koulutusta, puhumattakaan mistään taidehistoriallisista pätevyyksistä.

LOGOOnneksi kuitenkin uusi kaupunginosayhdistys Töölö ry, joka otti myös Töölö Seuran hylkäämän Hietsun paviljongin säilyttämisen harteilleen, katsoi myös b50 huoneiston eteishallin ja Bruno Tuukkasen lasimaalauksen säilyttämisen arvoisiksi. Koska Töölö ry ei kuitenkaan halunnut joutua kahnauksiin talonyhtiön ullakkorakennusprojektin kanssa, se teki esityksen sellaiseksi, ettei se millään lailla estäisi talonyhtiön ullakkorakennussuunnitelmia. Mutta tämä ei riittänyt taloyhtiön hallitukselle. Olli Huhti palkattiin jälleen ensin yrittämään saada myös Töölö ry luopumaan suojeluesityksestä ja sitten kirjoittamaan jälleen suojelua vastustavia näkemyksiä talonyhtiön lausuntoina asiasta ELY keskukselle. Voidaan kysy mitä ihmeen järkeä tässä oli? Miksi itse asiassa talon yleistä kulttuurihistoriallista arvoa nostava suojeluesitys oli saatava kaikin tavoin torpatuksi? Nyt Suomen ympäristöministeriö on lopulta vahvistanut suojeluesityksen ja halli ja lasimaalaus siis suojellaan, ellei sitten talonyhtiön hallitus halua vielä palkata Olli Huhtia tekemään asiasta valitusta hallinto-oikeuteen.

Skandaali

Choeur_Chartres_2012Asiassa on kuitenkin edelleen todella ikävää ja oikeastaan skandaalimaista se, ettei tämäkään suojelupäätös pelasta lasimaalausta kokonaan sen osittaiselta turmelemiselta. Eteishallin erityisenä ominaispiirteenä ja rakennushistoriallisena erityisyytenä oli nimittäin ullakon läpi menevä luonnonvalokuilu, joka oli myös edellytetty säilytettäväksi rakennusluvassa. Lasimaalaukseen nyt lähes määritelmänsä mukaan kuuluu luonnonvalo. Tai ajatelkaapa vaikka goottilaisia katedraaleja, joiden ikkunat suljettaisiin ja valaistaisiin vain valokuitu johdoilla. No goottilaiset katedraalit eivät tietenkään vastaa nykyisiä rakennusmääräyksiä ja Suomessa ne varmaan purettaisiin. Samoin lähes 90 vuotta vanha eteishallin kupolin lasikuilu tuomittiin nyt rakennuttajan palkkaaman asiantuntijan selvityksen pohjalta myös viranomaisten mielestä liian vaaralliseksi ja päätetiin purkaa. Tällöin tilalle olisi tietenkin pitänyt edes rakentaa uusi valokuilu ja itse asiassa uudesta kuilusta oli jo olemassa arkkitehtitoimisto Haroma & Partnersin tekemät suunnitelmat ja kustannusarvio. Mutta kuinkas sitten kävikään?

kupoliSuojelupäätöksessä suojellaan lasimaalaus valonlähteineen, mutta ei varsinaista luonnonvalolähdettä. Museovirasto taas antoi lausunnossaan kolme mahdollisuutta lasimaalauksen valaistuksen järjestämiseksi. Yksi vastasi eniten alkuperäistä ratkaisua sisältäen sekä luonnonvalon että keinovalon. Toinen sisälsi pelkän luonnonvalon ja kolmas pelkän keinovalon. Ja arvatkaapas, mikä vaihtoehto tietenkin valittiin? Tietenkin pelkkä keinovalo. Kustannusarvion tämän halvimman ratkaisun ja uuden luonnonvalokuilun välillä oli 12 000 euroa ja halvin katsottiin parhaimmaksi juuri edullisuutensa tähden. Kenen etu tässä edullisuudessa sitten oli kyseessä. Talonyhtiönkö etu? Ei suinkaan. Ullakko oli jo talon puolesta myyty halvalla grynderille, joka oli ostanut sen rakennusluvan pohjalta, jossa kuilu ehdottomasti piti säilyttää. Kyse ei siis ollut talonyhtiön kustannusten säästämisestä vaan grynderin yksityisten kustannusten säästämisestä. Mika Hautala, joka aikoo myydä ullakkoasunnot noin 3,5 miljoonan hinnalla säästää siis näin 12 000 euroa rakennuskuluissa.

Hautala, joka istuu itse tällä hetkellä talon hallituksessa, on ilmoittanut lähtevänsä sieltä ensi vuonna, siis luultavasti kun on saanut huoneistot myytyä ja voittonsa kotiutettua. Taloyhtiö taas menettää erityisen rakennushistoriallisen rakenteen ja varsinaisen lasimaalauksen luonnonvalon sisältämänä lasimaalauksena.

Rakennusvalvontavirastossa lupakäsittelijä Marina Fogdell hyväksyi tämän muutoksen rakennuslupaan pelkkänä RAM lausuntona, vaikka virastopäällikkö Lauri Jääskeläinen oli aikaisemmin luvannut, että luonnonvalolähde hallin maalauksessa säilyy. Jääskeläinen ilmoitti, että jos vanha kuilu puretaan niin sinne vaaditaan rakennettavaksi uusi. Mutta vaadittiinko? No eipä vaan vaadittu. 12 000 euron säästö miljoonabisnestä tekevälle grynderille näytti olevan tärkeämpää kuin rakennushistoriallisten arvojen ja erityisyyksien säästäminen?

Lopuksi: Suojeluesityksen vastustaminen

Money-stackOn uskomatonta, että talonyhtiön hallitukset voivat käyttää huomattavia summia yhteistä rahaa vaan pyrkiäkseen vastustamaan talon kulttuurihistoriallisia ja rakennusperinteellisiä arvoja. As Oy Mechelinissä hallitus siis palkkasi rakennusalan konsultin Olli Huhdin kirjoittaman useita suojelua vastustavia lausuntoja ja kannanottoja. Lausunnoissaan tämä ”asiantuntija” yritti muun muuassa väittää, että Museoviraston avustuksella ja ammattikonservaattorin toimesta tehty hallin ja eteisen konservointi ja restaurointi olisi tarkoittanut päinvastoin sen autenttisuuden menetystä. Lisäksi Olli Huhti palkattiin kirjottamaan suojeluesityksen tehneille yhdistyksille (Töölö seura ja Töölö ry) perusteettomia erilaisilla kustannusseuraamuksilla uhkaavia kirjeitä vaatimuksina suojeluesitysten peruuttamisesta. Se kuinka paljon näihin Huhdin lukuisiin ja pitkiin suojeluvastaisiin kirjoituksiin on talonyhtiössä pistetty yhteistä rahaa, on edelleen selvittämättä.

Vuoden 2014 yhtiökokouksessa annetussa vuoden 2014 talousarviossa pelkän suojeluesityksen vastustamiseen oli budjetoitu 25 000 euroa! Mitään tällaista summaa, eikä mitään mainintaa suojeluesityksen vastustamisesta kuitenkaan ollut seuraavana vuonna annetussa vuoden 2014 tasekirjassa. Toisaalta kuitenkin 2015 yhtiökokouskutsuun liitettyyn Julkisivu- ja ullakkoremontin hankelaskelmaan oli merkitty suojeluesityksen vastustamisen kulujen olevankin 1627,29 euroa.

rahaa vessaanMistä johtuu tämä 25 000 euron ja 1627 euron epäsuhta? Kuinka paljon rahaa asiaan on itse asiassa käytetty? Onko niin, että hallitus halusi ensin suurennella kustannuksia ja määrittää ne 25 000 euroksi syyttäen näistä kuluista Koivusaloja? Kun suojeluesitys nyt hyväksyttiin ja vastustukseen käytetyt rahat menivät niin sanotusti ”kankkulan kaivoon” ja on selvää, että niistä vastuussa on itse hallitus, niin onko niin, että nyt noiden kulujen esitetäänkin olevan 1627 euroa. Tiedä häntä. Todellista varmuutta summan suuruudesta ei ole.

Viimeisemmässä tiedotteessaan hallituksen puheenjohtaja Sell kuitenkin taas vuorostaan puhuu suurimmista kuluista, joita haluaisi periä Koivusaloilta. Valitettavasti puheenjohtaja on ihan itse nämä kulut aiheuttanut ja hallituksen kanssa Olli Huhdin palkannut käyttäen tähän talon yhteisiä varoja. Koivusalot eivät ole edes suojeluesitystä tehneet vaan halunneet tuoda asian arvioitavaksi todellisille asiantuntijoille, jotka ovat suojelua päättäneet suositella. Tässä Koivusalo ja Hakatie ovat itse asiassa toteuttaneet perustuslaillista velvoitetta pyrkien kantamaan vastuuta kulttuuriperinnöstä. Talonyhtiön hallitus on jostain syystä halunnut tätä perustuslaillista velvoitetta kaikin tavoin vastustaa ja katsonut rakennuskonsultti Olli Huhdin parhaaksi asiantuntijaksi arvioimaan kulttuuriperinnön arvoja. Jos talonyhtiössä olisi järkeä se hakisi nämä Olli Huhdille maksetut palkkiot takaisin niiltä henkilöiltä, jotka ovat talonyhtiön yhteisiä rahoja perusteetta Huhdille maksaneet. Mutta näin tuskin käy. Suojeluvastaisuus on näemmä jossakin niin suurta, että ihmiset ovat valmiita maksamaan pelkästä’ suojelun vastustamisesta ylimäärisiä maksuja. Kulttuuriperinnön tuhoaminen näyttää olevan päivän sana niin Lähi-idässä kuin eräissä suomalaisissa asunto-osakeyhtiöissä.