Roskia, roskia, roskia eli asukasviihtyvyyden parantaminen

As Oy Mechelinin jäteastiat pursuavat jatkuvasti yli ja koko jätehuolto on tällä hetkellä täysin riittämätön.

Muutos roskaiseksi pihaksi tapahtui ullakkorakennuksen jälkeen, vaikka juuri pihan ehostuksen piti olla ullakkorakennusluvassa erityisesti vaadittu asukasviihtyvyyden parannus.

20170119_151036Hallituksen tiedotteissa on lähinnä korostettu tarvetta lajitella paremmin roskia tai taitella paremmin pahvilaatikot. Roskien parempi lajittelu on toki suotavaa, mutta vaikka asukkaat lajittelisivat kaikki roskat ja taittelisivat kaikki pahvilaatikot huolellisesti, ei jätehuolto ja jäteastiat vain yksinkertaisesti ole millään tavoin riittäviä taloyhtiölle, jossa on nyt 86 huoneistoa.

Kahta sekajäte astiaa suositellaan taloyhtiöille, joissa on 20-30 asukasta. As Oy Mechelinissä on 86 huoneistoa ja asukkaita arviolta kaksinkertainen tai kolminkertainen määrä.

Pihan ns. ehostustoimet kuuluivat ullakkorakentaja Loftmen Oy:n vastuulle ja kysymys kuuluu olisiko vanhaa jätekatosta tullut laajentaa ehostuksen ohessa? Nyt vanhat jätekatokset ainoastaan maalattiin uudestaan ja varustettiin ruohokatolla?

Huomautettakoon, että kysymys jätehuollon riittävyydestä oli yksi asia, johon kiinnitettiin huomiota taloyhtiön ullakkorakennuslupaa koskevassa valituksessa. Tuon aikainen taloyhtiön hallitus taas väitti jäteastioiden vähentämisen lisäävän pihan viihtyisyyttä.

20161225_132141

Jätehuolto rakennusluvassa

Kuten tällä sivustolla on todettu, As Oy Mechelinin hallitus haki 2012 ullakkorakennuslupaa taloyhtiöön tuomatta tätä ennen minkäänlaisia hankesuunnitelmia tai piirustuksia yhtiökokouksiin. Osakkaat eivät voineet millään tavoin vaikuttaa siihen mitä asukasviihtyvyyden parannuksia lupaan liitettiin, minkälaisesta pihasuunnitelmasta oli kyse tai ylipäänsä siihen millä ehdoilla ullakkorakennusta oltiin ylipäänsä tekemässä. Vasta kun rakennuslupaa oli jo haettu ja se oli saatu, hallitus toi tältä osin valmiiksi käsitellyn ja viranomaisten hyväksymän ullakonrakennusluvan ja Ari Malmion tekemät piirustukset yhtiökokouksen hyväksyttäväksi.

Ja koska kaikki oli jo viranomaisten hyväksymää ja osakkaille luvattiin ullakon myynnistä täysin liioitellusti paljon rahaa, suunnitelmat hyväksyttiin enemmistön toimesta niiden yksityiskohtiin lainkaan puuttumatta.

Koska rakennusluvassa oli tämän salailutoiminnan tähden selviä puutteita, tehtiin rakennusluvasta yläkerran asukkaiden ja osakkaan osalta valitus hallinto-oikeuteen 11.6.2012. Mutta vaikka luvan antaneen rakennusvalvontaviraston oman juristin mielestä osakkaalla oli valitusoikeus asiasta, niin hallinto-oikeus katsoi, ettei valitusoikeutta ollut. Tällä perusteella hallinto-oikeus ei siis käsitellyt valitusta ja siinä esitettyjä rakennusluvan puutteita. (Katsottiin ettei yläkerran osakkaille ja asukkaille ole riittävästi vahinkoa asiasta. Tämän tulkinnan aiheellisuutta, jokainen voi itse miettiä lukemalla tämän sivun kuvauksia toteutuneesta ullakkorakentamisesta.)

20161003_090938Koska valituslupaa ei annettu, jäivät rakennusluvan puutteet siis korjaamatta tai paremminkin niitä ei nähty lainkaan puutteiksi. Nyt jälkeenpäin voidaan kuitenkin arvioida oliko esimerkiksi jätehuollon osalta luvassa todella puutteita vai eikö ollut.

Itse asiassa varsinaisessa Ari Malmion pihasuunnitelmassa, jonka perusteella siis rakennuslupaa keväällä 2012 haettiin, vanhojen jätekatosten tilalle esitettiin vielä pienempiä jätekatoksia.

Helsingin kaupungin rakennuslautakunnan rakennusluvasta antamassa lausunnossa todettiin, että koska jätesäiliöitä ei ole voitu sijoittaa muualle suunnitelmissa ”nykyinen jätesuoja korvataan kapealla muurin suuntaisella jätesuojalla, joka mahdollistaa pihan paremman käytön.”

20150411_202730Näin ei loppujen lopuksi tapahtunut vaan vanhat jätesuojat säilytettiin. Mutta koska edes nämä eivät ole riittäviä uusien huoneistojen tuomaan kasvaneeseen jätemäärään, niin miten ihmeessä suunnitellut vielä pienemmät jätesuojat saatettiin katsoa pihan parannukseksi?

Konsultti Olli Huhdin kirjoittamassa taloyhtiön hallituksen selvityksessä taas todettiin:

Jotta piha-alue saataisiin viihtyisämmäksi, on nykyisessä suunnitelmassa vähäisesti pienennetty jäteastioiden määrää. Tämä muutos ei heikennä jätehuollon toimivuutta, sillä jäteastioiden määrän väheneminen voidaan helposti kompensoida niiden tyhjennysväliä lyhentämällä.”

No tällaista kompensaatiota ei ole tehty tai ei ole ollut mahdollista tehdä ainakaan edullisesti. Etenkin talon 86 huoneistolle varatut kokonaista kaksi sekajätesäiliötä pursuavat jatkuvasti ylitse tehden pihasta kaikkea muuta kuin viihtyisän.

Rakennusluvan puutteista valittaneet yläkerran asukkaat taas ihmettelivät miten ihmeessä jäteastioiden vähentäminen tilanteessa, jossa taloon rakennetaan lisää asuntoja, voisi olla pihan käytön parannustoimenpide. Vieläkin heidän on vaikea ymmärtää tällaista ristiriitaista logiikkaa.

Mutta koska heillä ei ollut asiassa valituslupaa, ei heidän ihmettelyään tarvinnut tässäkään asiassa lainkaan käsitellä vaan jäteastioiden vähentäminen katsottiin asukasviihtyvyyden parantamiseksi.

Mitä jos olisikin tehty toisin? 

Olisiko tämäkin jäteasia voitu käsitellä paremmin jos alun perin pihasuunnitelmia olisi esitelty osakkaille ja he olisivat voineet esittää omat hyvin perustellut näkemyksensä jätehuollon riittävyydestä.

Ja olisiko uudelta Loftmen Oy:n toteuttamalta pihasuunnitelmalta voitu vaatia jätekatosten suurentamista, jos jälleen olisi myös kuunneltu osakkaiden ja asukkaiden näkemyksiä.

20161225_132150Jotakin on nyt joka tapauksessa tehtävä taloyhtiötä vaivaavalle jäte-ongelmalle. Se olisi pitänyt selvittää ja ratkaista jo ullakkorakentamisen ja pihan ehostuksen yhteydessä. Mutta sen sijaan se yritettiin kieltää omituisella logiikalla, jossa jäteastioiden vähentäminen yhdessä uusien huoneistojen rakentamisen kanssa johtaisikin pihan viihtyisyyden paranemiseen.

Tässä vielä kerran suositukset jäteastioille asukasmäärään suhteutettuna. Näiden valossa tuntuu enemmän kuin omituiselta, että kaksi sekajäte astiaa on katsottu asukasviihtyvyyden parannukseksi 86 huoneiston talossa.

sieppaa

Töölöläiset vastustamassa rakennussuojelua. Mitä todella tapahtui?

rajaaitojalaatamaan

Kuva: Siteeraus Kiinteistölehdestä 10/2016

Kiinteistölehdessä 10/2016 julkaistussa Mervi Ala-Prinkkilän kirjoittamassa Raja-aitoja kaatamaan kansikuva ja pääjutussa mainostetaan Töölöläisten taloyhtiöiden kortteliyhteistyötä.

Jutussa kymmenen asunto-osakeyhtiön korttelista on tosin esillä vain kolmen taloyhtiön As Oy Calonius 8 Ab:n, As Oy Töölön-keskuksen ja As Oy Mechelinin edustajia. Mukana on kolme yhteistyön konkariksi kutsuttua ja kaksi aivan uutta noviisia.

Kortteliyhteistyö on toki kannatettavaa ja siitä puhuttiin ainakin As Oy Mechelinissä jo kauan ennen nyt Kiinteistölehdessä mainostetun kortteliyhteistyön alkua. Korttelin osalta voisi hyvinkin jakaa huoltokustannuksia ja erilaisia korjauskokemuksia. Varsinaisena kortteliyhteistyön ideaalina olisi myös näillä sivuilla ehdotettu yhtenäinen töölöläinen suuri korttelipiha.

Vaikka artikkelissa erityisesti yhteistyön aivan uudet noviisit ovat innokkaita ja esittävät positiivisia odotuksia yhteistyön avoimista mahdollisuuksista, todella ikävän sävyn jutulle antaa siinä yhteistyön lähtökohtana mainostettu rakennussuojelun vastustaminen. Erityisesti kun artikkelissa annetaan täysin virheellinen kuvaus siitä mitä jutussa konkareiksi kutsuttujen Taru Korjan, Satu Parkkamäki-Nurmisen ja Kaarlo Sellin rakennussuojelun vastus itse asiassa koski ja mitä sillä saatiin aikaan. Konkarit tuskin ovat tässä asiassa kertoneet totuutta asiasta noviiseille vaikka jutussa juuri kokemusten vaihtoa mainostetaan.

sellkorja

Kuva siteeraus Kiinteistölehti 19/2016

Tosin konkareidenkin näkemystä rakennussuojelun vastustamisesta esittelee ainoastaan Kaarlo Sell, joka on jutussa eniten äänessä ja puhuu jatkuvasti me muodossa ikään kuin koko korttelin puolesta. Jutun mukaan Kaarlo Sell onkin varsinainen kortteliyhteistyön alkuunpanija ja yhteistyö sai alkunsa kun tämän aloitteesta taloyhtiöt kirjoittivat yhteisen rakennussuojelua vastustavan lausunnon Uudenmaan ELY-keskukselle.

Kuten todettiin, erilaisia kortteliyhteistyön muotoja on mietitty muiden As Oy Mechelinissä vaikuttaneiden osalta jo 2000 -luvun alusta, mutta yhteisen korttelipihan raja-aitojen kaataminen vaikutti mahdottomalta. Sen sijaan rakennussuojelun vastustus on nähtävästi ollut se taloyhtiöiden hallitusten raja-aidat kaatava tekijä, joka on Sellin aloitteesta saanut korttelin talot 2013 yhdessä tuumin käymään vastarintaan rakennussuojelua kohtaan. Lukuun ottamatta Taru Korjan mainitsemaa yhteistä päätöstä sisäpihan porttien sulkemisesta, mitään muuta konkreettista koko korttelin päätöstä ei tämä kovasti mainostettu yhteistyö ole ilmeisesti saanut aikaan. Ja toisin kuin juttu antaisi virheellisesti ymmärtää, myös mainostettu suojeluesityksen vastustamisyritys luojan kiitos, epäonnistui.

Vaikka Kaarlo Sellin sanoin konkarit eivät nähneet mitään perusteita näiden kovasti vastustamaan rakennussuojeluun kuitenkin Uudenmaan ELY-keskus teki Museoviraston, Helsingin kaupunginmuseon ja Helsingin kaupunginhallituksen lausunnot kuultuaan päätöksen suojella As Oy Mechelinin huoneiston b50 eteishalli lasimaalauksineen.

kupoliTämä siis siitä huolimatta, että Kaarlo Sell oli aloittanut kortteliyhteistyön vastustamaan suojeluesitystä ja palkannut omasta puolestaan kalliin rakennuskonsultti Olli Huhdin kumoamaan sen. As Oy Mechelinin omassa lausunnossa vastustettiin ankarasti kulttuurihistoriallisen eteishallin ja Bruno Tuukkasen lasimaalauksen suojelemista vedoten muun muassa myös eduskunnan seinämaalaukset tehneen Bruno Tuukkasen vähäisen arvoon, josta Huhdin mukaan kertoo tämän öljyvärimaalauksiensa alhainen hintataso taidehuutokaupoissa.

Kukaan muista lausunnon antajista (Museovirasto, Kaupunginmuseo, Kaupunginhallitus) ei kuitenkaan ollut Kaarlo Sellin ja Olli Huhdin kanssa asiasta samaa mieltä ja Ympäristöministeriö vahvisti ELY -keskuksen suojelupäätöksen 23.6.2015.

Mutta miksi nyt Kiinteistölehti mainostaa rakennussuojelua vastustanutta yhteistyötä?

Ja vielä Etu-Töölössä, joka on julistettu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi ja jossa taloyhtiöiden pitäisi enemmin huolehtia rakennusperinnöstä kun yhdistyä vastustamaan sitä turvaamaan pyrkiviä suojeluesityksiä.

Onko tarkoitus saada laajojen korjaushankkeiden parissa painivat töölöläistalot olemaan piittaamatta rakennusperinnöstä? Onko syytä yhdessä rajat rikkoen unohtaa myös Etu-Töölöön tehdyt erityiset korjaustapaohjeet rakennusperinnöstä?

bricks”Kaikki Etu-Töölöön talot liittykää yhteen! Rikkokaa rajat ja rakennusperintö, lyökää alas koko laadutonta korjausta ja gryndereiden voitontahtoa sortava inhottava rakennusperintö ja sitä vaaliva Museovirasto!”

No, ihan näin suoraan toimintaan Ala-Prinkkilä ei suinkaan töölöläistaloja kehota, vaikka jutussa esitetäänkin katkeria ja virheellisiä väitteitä Museovirastosta ja samalla mainostetaan ihaillen kuinka yhdessä päätettiin vastustaa rakennussuojeluesitystä, jolla todellisuudessa pelastettiin kulttuurihistoriallisesti arvokas lasimaalaus sekä grynderin mielihaluilta että varomattomilta rakennustöiltä.

Valitettavasti olemme näemmä tosiaan siirtyneet niin sanottuun tosiasioiden jälkeiseen (post-factual) aikaan tai kenties kiinteistöalalla ei muunlaista aikaa ole koskaan tunnettu.

Ainakin Kiinteistölehden juttu ei todellakaan anna rehellistä kuvaa siitä mistä itse asiassa korttelin yhteisessä rakennussuojelun vastustamisessa oli oikein kysymys, mitä siinä itse asiassa vastustettiin, milloin tämä tapahtui ja millä tuloksin.

Palaamme tähän tarkemmin alempana, mutta ennen kuin menemme jutun varsinaisiin virheisiin ja kerromme mistä itse asiassa oli kyse, ihmettelemme vielä hetken yleistä rakennussuojelun vastustamisen suosiota ja vieläpä Etu-Töölössä.

Yhdistääkö rakennussuojelun vastustus todella töölöläisiä?

Miksi rakennusperinnöstä ja kulttuurihistoriasta ei piitata edes Etu-Töölössä, jossa on huomattavasti muuten Suomessa niin vähäistä arvokasta rakennusperintöä ja joka on julistettu valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi?

korjausohjeetTöölöläisten talojen varsinainen arvo lepää ennen kaikkea niiden rakennusperinnössä ja kulttuurihistoriassa, ei halpamateriaaleilla ja muoviputkilla kasatuissa linjasaneerauksien rakenteissa. Jos haluaa asua elementtitalossa, niin mikäs siinä, kukin makunsa mukaan, mutta ei kannata sitten ostaa asuntoa 1920- tai 30-luvun töölöläiskivitalosta ja yhdistäytyä vastustamaan rakennussuojelua.

Töölöläistalojen sisältä löytyy myös useita hienoa seinä- ja koristemaalauksia ja arvokkaita interiöörejä, joita ei ole suotava peittää lateksilla, vaikka ylihintaisten korjausrakentajien ketjutettujen alihankkijoiden työvoiman rekrytoija olisikin löytänyt sitä alennuksella Tallinnan Espakista.

Kun töölöläistaloja rakennettiin, niin meno oli nimittäin hieman toisenlainen. Silloin sisätilojen koristeluun palkattiin usein niihin erikoistuneita taiteilijoita kuten Bruno Tuukkanen, joka on tehnyt Töölön Helmen porraskäytävien katot ja jonka tekemän Orfeus lasimaalauksen suojelun vastustamista Kiinteistölehti nyt mainostaa töölöläisenä kortteliyhteistyönä.

Onkin surullista, että rakennussuojelu halutaan nähdä jonkinlaisena peikkona, joka estäisi rakennuksen käytön tai tekisi siitä museon, jossa mihinkään ei saa koskea. Tämä kun ei pidä lainkaan paikkaansa.

Taivallahden kasarmin suojelu ei estänyt rakennusten kunnostamista ja sitä, että siellä toimii nyt erinomainen kauppa ja ALKO. Päinvastoin kauppaan on mukava mennä koska sen edustaa ei ole täytetty kirkuvan keltaisilla mainoskylteillä ja sekä sisä- ja ulkotilat ovat myös esteettisesti miellyttäviä. Aikaisemmin kasarmirakennukset haluttiin jo purkaa, koska niitä ei katsottu säilyttämisen arvoiksi. Toki olisi varmasti ollut jonkun grynderin etu, jos paikalle olisi voinut pykätä halvan hallirakenteen.

On tapana ajatella, että rakennussuojelu estäisi korjaamista tai aiheuttaisi lisää kustannuksia. Tämäkään ei pidä paikkaansa. Päinvastoin suojelu takaa sen, että korjaukset tehdään kestävästi hyvillä materiaaleilla rakennusta pilaamatta. Ja jossa niiden, niin sanottu elinkaari, ei ole vain se aika kuin muovikotelot eivät kellastu ja puskusaumat repsota, sillä jiiriin leikkaushan on nykysaneerauksissa tuntematon käsite. Tällainen korjaaminen ei ole loppujen lopuksi edes kalliimpaa kuin kiinteistöbisneksen suosittelemat ylihinnoitellut laaduttomat ”perusparannukset”. Suojeltujen rakenteiden korjaamiseen saa jopa avusta. Pyritäänhän siinä pitämään arvossa laajempia kulttuurihistoriallisia ja säilyvämpiä rakennusperinteen arvoja, eikä vain tukemaan taloyhtiön hallituksen tai isännöitsijän kavereiden liiketoimintaa kuten valitettavan usein taloyhtiöissä on nykyään asian laita.

Ennen kaikkea rakennussuojelu estää vanhojen arvorakennusten tai niiden osien turmelemisen erilaisten ”ongelmahallitusten” kulttuurihistoriallisilta tihutöiltä ja gryndereiden ahneudelta. Kerran tuhottua kun ei enää saa takaisin ja lähes 100 -vuotiaissa taloissa yksikin ”remonttiryhmä” voi saada korvaamatonta vahinkoa aikaan hetkessä.

allekirjoitusAllekirjoittaessaan 24.2.2014 Kaarlo Sellin lausuntonsa rakennussuojelun vastustamisesta korttelin taloyhtiöiden sen hetkiset edustajat (Marko Matilainen, Erkki Katerma, Jorma Kettunen, Henrikki Jussila, Eero Orivuori, Pertti Jakovirta, Matti Kolehmainen, Taru Korja ja Satu Parkkamäki-Nurminen) tosin väittivät tiedostavansa rakennusperinteen arvot. He esittivät, että tätä perintöä on vaalittu talonyhtiöiden toimesta huolella ja vaalitaan jatkossakin. He kuitenkin vastustivat kyseistä ”ulkopuolisen tekemää” esitystä ja ilmoittivat, että As Oy Mechelinin edustajat tulevat antamaan erikseen yksityiskohtaisen lausuntonsa asiasta. Näinhän As Oy Mechelinin osalta Olli Huhti tekikin vedoten siinä Bruno Tuukkasen maalausten alhaiseen vasarahintaan ja eteisen koristehallin mitättömyyteen.

Suojeluesitys oli toki ulkopuolisen tekemä. Sen oli tehnyt kulttuurihistoriallisia arvoja vaalimaan pyrkivän Töölöön kaupunginosat ry, joka myös pelasti yhdessä Töölöläinen Oy:n kanssa Hietaniemen vanhan paviljongin Töölön kylätaloksi.

Paheksunta ulkopuolista toimijaa kohtaan on kuitenkin tässä tapauksessa todella omituista.

aijat_2Kaarlo Sellin tuolloin johtama As Oy Mechelinin oma hallitus ei halunnut minkäänlaista suojelua kannattaa tai edes asiasta millään lailla neuvotella ja se vastusti viimeiseen asti erityisesti huoneiston B50 koristemaalatun eteishallin ja lasimaalauksen suojelua. Tämä siitä huolimatta, ettei ullakon rakennusoikeuden myynnin jälkeen tuosta vastustuksesta ollut edes yhtään minkäänlaista etua taloyhtiölle tai sen muille osakkaille. Vastustus tuotti taloyhtiölle ainoastaan suuria kuluja, joita on sittemmin kerätty osakkailta julkisivuremontin korjausvastikkeessa. Eteishalli ja lasimaalaus lopulta siis suojeltiin, mutta se mitä ei ekspliittisesti suojeltu saatettiin poistaa tai ”eliminoida”. Ja näin tehtiin. Hallitus vielä valitti taloyhtiön varoilla aluehallintoviranomaisten asettamasta kohteen vaarantamiskiellosta hallinto-oikeuteen rakennustöiden jo alettua vaikka kaikkien kustannukset  ja suojaukset jo olivat rakentajan vastuulla. Ilman vaarantamiskieltoa lasimaalaus olisi rakennustöissä rikkoutunut kuten kaikki sen viereisten huoneistojen katot ja toisin kuin kattoja, lasimaalausta olisi tämän jälkeen ollut mahdotonta korjata.

On vaikea käsittää miten tämä olisi taloyhtiöiden allekirjoittamassa lausunnossa kuvattua rakennusperinnön vaalimista. Olisi myös mukava tietää miten nämä ulkopuolisen tekemää rakennussuojelualoitetta kovasti vastustaneet muiden taloyhtiöiden edustajat olisivat itse pelastaneet tai turvanneet kohteen. Vai oliko heidänkin mielestään parempi vaan tuhota ne? Tiesivätkö he edes lausuntoa allekirjoittaessaan mitä itse asiassa olivat vastustamassa? Yksikään heistä ei ollut ainakaan kohteeseen tutustunut tai ollut yhteydessä huoneiston omistajiin tai asukkaisiin siihen tutustuakseen. On epäselvää olivatko he edes tutustuneet itse rakennussuojelualoitteeseen, jota kortteliyhteistyönä vastustivat?

Vai vastustivatko he vain rakennussuojelun ajatusta yleisesti? Onko rakennussuojelu itsessään jotakin pahaa, jota pitää tietenkin vastustaa?

Ainakin Ala-Prinkkilän kirjoittamassa Kiinteistölehden jutussa annetaan hyvin virheellinen kuva siitä, minkälaista rakennussuojelua yhteistyössä vastustettiin ja minkä tähden. On paikallaan hieman oikaista sitä.

(Huomautus: Tämän päivityksen jälkeen jutun kirjoittanut Mervi Ala-Prinkkilä on tosin julkaissut Kiinteistölehden nettisivuilla kolumnin Vanhaa arvostaen, jossa hän kertoo kuinka hänen omassa taloyhtiössään Etu-Töölössä porraskäytävien kunnostuksessa löydetyt vanhat koristemaalaukset on palautettu entiseen loistoonsa. Ala-Prinkkilän mukaan hänen taloyhtiössään arvostetaan vanhaa ja päätökset tehdään osakkaita kuullen ja avoimesti. Mutta miksi hän sitten mainostaa toisenlaista toimintaa muissa taloyhtiöissä? Miksi hän ei itse korjaa tältä osin kirjoittamaansa? 

Minkälaisesta suojelun vastustamisesta yhteistyössä oli oikeasti kyse?

Kiinteistölehden Raja-aitoja kaatamaan jutussa, joka on lehden kansikuva ja pääjuttu, mainostetaan siis juuri rakennussuojelun vastuksesta liikkeelle lähtenyttä kortteliyhteistyötä.

kiinteistolehtietusivuJutussa väitetään kuitenkin heti alkuun tosiasioiden vastaisesti, että tuo taloyhtiöt yhteen tuonut yhteinen rakennussuojelun vastustuslausunto olisi liittynyt As Oy Mechelinin ullakkorakentamisen rakennusluvan saamiseen.

Ala-Prinkkilän kirjoittaa, että ”sysäyksen yhteistyölle antoi ullakkorakentaminen, johon tarvittiin naapurikiinteistöltä lupa rakennuslupaa varten” ja lainaa Kaarlo Selliä ”Allekirjoitimme silloin yhteisen lausunnon Uudenmaan ELY-keskukselle.”

Tämä ei nyt pidä paikkaansa. As Oy Mechelinissä oltiin kyllä aloittamassa ullakkorakentamista ja rakennuslupaan tarvitaan aina naapurien kuuleminen. Mutta naapurien kuulemisen oli suorittanut Rakennusvalvontavirasto jo 29.3.2012 eli paljon aikaisemmin ja itse rakennuslupa oli myönnetty 8.5.2012.

Kun taloyhtiöiden edustajat allekirjoittivat kaksi vuotta myöhemmin 24.2.2014 jutussa mainitun rakennussuojelua vastustavan lausuntonsa ja aloittivat jutun mukaan kortteliyhteistyön, ei tämä liittynyt mitenkään rakennusluvan hakemiseen tai saamiseen. Itse rakennusoikeuskin oli jo myyty 24.10.2013 talonyhtiön ulkopuoliselle ullakon grynderille Loftmen Oy:lle, jolle myös varsinainen vastuu kaikista rakennustöistä oli siirtynyt.

Korttelin tekemällä suojeluesityksen vastustamiselle ei siis ollut mitään tekemistä rakennusluvan kanssa, jota kyseinen suojeluesitys ei edes mitenkään pyrkinyt kumoamaan.

Kuitenkin Ala-Prinkkilä kirjoittaa suojeluesityksen vastustamiseen liittyen, että ”ikävästä lähtötilanteesta huolimatta yhteistyö on tuottanut onnistumisia” ja lainaa tähän jatkoksi Kaarlo Sellin toteamusta, että ”valitus rakennusluvasta kaatui lopulta KHO:n päätökseen”.

Jutusta voisi luulla, että kortteliyhteistyön suojeluesityksen vastustus olisi siis onnistuneesti saanut rakennusluvan läpi, koska valitus siitä kaatui KHO:n (Korkein hallinto-oikeus) päätökseen. Tai, että kortteliyhteistyö olisi jollakin tavalla vaikuttanut rakennuslupaan.

bullshitTai niin jutussa lukee, mutta tämä on ihan täyttä puuta heinää. Ja on merkillistä miksi Kiinteistölehti kirjoittelee näin tosiasioiden vastaisia asioita kansikuvajutussaan varsinkin kun kaikesta tästä on todistettavat dokumentit julkisina asiakirjoina ja prosessissa on ollut useita toimijoita ja viranomaisia mukana.

Kiinteistölehden mainostaman ”kortteliyhteistyön” suojeluesityksen lausunnon allekirjoituksella Uudenmaan ELY -keskukselle ei todellisuudessa ollut tekemistä ullakkorakennusluvan saamisen tai yhtään minkään KHO:n päätöksen kanssa kuten jutussa näytetään väittävän. 1) KHO ei ole tehnyt yhtään mitään päätöksiä suojeluesitystä koskien. 2) Kortteliyhteistyö ei ole myöskään vaikuttanut mihinkään KHO:n päätökseen. 3) KHO ei ole edes tehnyt mitään varsinaista päätöstä mistään As Oy Mechelinin asiasta.

On totta, että 8.5.2012 annetusta puutteellisesta (ks. esim. jätehuolto) ullakkorakennusluvasta oli tehty paljon aikaisemmin 11.6.2012 valitus hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus ei kuitenkaan käsitellyt sitä katsoen toisin kuin rakennusvalvonnan oma lakimies, että osakkaalla ei ollut asiasta valitusoikeutta. Naapurikiinteistöllä tällainen valitusoikeus automaattisesti on, mutta niiden intressissä ei ole yleensä valittaa kuin niitä itseään selkeästi häiritsevistä ulkoisista rakennusluvan puutteista ja tällaisia ei rakennusluvassa varsinaisesti ollut.

Sen sijaan ihmeellisesti toiset taloyhtiöt halusivat kuitenkin käyttää myöhemmin oikeuttaan antaa vastustava lausunto toista taloyhtiötä koskevasta suojeluesityksestä, vaikka silläkään ei ollut mitään tekemistä heidän talojensa tai minkään rakennusluvan saamisen kanssa päinvastoin kuin Kiinteistölehden juttu antaa ymmärtää.

Lisäksi päinvastoin kuin Ala-Prinkkilä näemmä asian on käsittänyt, tämä korttelin yhteinen suojeluesityksen vastustaminen ei siis onnistunut. Ja hyvä niin. Suojelu oli nimittäin ainoa tapa säästää As Oy Mechelinissä sijainnut kulttuurihistoriallisesti arvokas Bruno Tuukkasen lasimaalaus ja sitä ympäröivä koristemaalattu eteishalli.

Herää kysymys, voiko asiasta vielä virheellisemmin kirjoittaa kuin Ala-Prinkkilä heti jutun alussa tekee?

Ja mikä intressi on ollut näin tehdä?

Mitä rakennussuojelua ”kortteliyhteistyö” oikeasti vastusti?

Kiinteistölehden jutussa ei myöskään mainita lainkaan mitä konkreettista suojeluesitystä taloyhtiöt niin ankarasti vastustivat, että juuri tämä yhteinen vastustus rikkoi raja-aidat ja saattoi ne yhteen.

Se sijaan siinä annetaan virheellisesti ymmärtää, että kyse olisi ollut koko korttelin 439 suojeluesityksen vastustamisesta. Vai miltä tämä jutusta lainattu Kaarlo Sellin toteama kuulostaa:

seelkorja

Kuva: Siteeraus Kiinteistölehti 10/2016

Allekirjoitimme silloin yhteisen lausunnon Uudenmaan ELY-keskukselle. Vastustimme ulkopuolisen toimijan tekemää suojeluesitystä. Pidimme valitettavana sitä, että suojeluesityksen tekijä sen paremmin kuin Museovirastokaan ei ollut asiasta yhteydessä taloyhtiön edustajiin. Korttelimme ei ole yhtenäinen kuten naapurikorttelissa oleva suojeltu Sonckin kortteli, eikä mielestämme suojeluesitykselle ollut muutenkaan perusteita, Sell puuskahtaa.”

Tästä voisi saada käsityksen, että kyse olisi Sonckin korttelin tapaisesta koko korttelia koskevasta suojeluesityksestä. Eikö niin?

Suojelualoitteessa ei kuitenkaan ollut kyse mistään koko korttelin suojelusta vaan As Oy Mechelinin rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden osien suojelemisesta. Suojeltavaksi ehdotettiin talon katujulkisivuja, vanhoja hissejä ja valurautaporttijärjestelmää. Varsinaisesti suojelun keskiössä ja myös kovimman taloyhtiön vastuksen kohteena oli As Oy Mechelin huoneiston B 50 eteishalli ja Bruno Tuukkasen lasimaalaus.

Tarkennetaan nyt vielä kun asiasta näyttää jatkuvasti olevan erilaisia huhuja liikkeellä.

Suojeltaviksi kohteiksi Töölö ry:n varsinaisessa esityksessä katsottiin

  • 1) Sigurd Frosteruksen suunnittelemat katujulkisivu kattorakenteineen.
  • 2) Bruno Tuukkasen lasimaalaus Orfeus ullakkoon sitoutuvine valokuilurakenteineen ja siihen kuuluva huoneiston B 50 koristemaalattu eteishalli.
  • 3) Hissit ja B -rapun 7. kerrokseen kuuluva kulttuurihistoriallisesti arvokas valurautaporttijärjestelmä.

ELY –keskus päätti lopulta kohdan kaksi suojelusta.

1) Myönnetään, että ensimmäinen kohta oli lopulta itse asiassa jokseenkin merkityksetön. Eikä sitä esimerkiksi huoneiston b50 edustajat omassa lausunnossaan lainkaan vaatineet.

julksivu copyViranomaiset vaativat joka tapauksessa, että katujulkisivuun ja katukattorakenteeseen ei saanut tehdä merkittäviä muutoksia. Museovirasto totesi, että nämä on mahdollista suojata ilman erillistä suojelupäätöstä. As Oy julkisivuremontissa ne korjattiinkin entiseen asuunsa. Tosin jos katujulkisivu olisi samassa suojeltu, hallituksen tukiessa koko suojelualoitta olisi julkisivujen kunnostamiseen saanut myös avustusta.

Huomionarvoista on, että suojeluesityksessä EI vaadittu pihajulkisivun ja kattorakenteen säilyttämistä, sillä tämä olisi voinut haitata talon ullakkorakentamista. Suojeluesityksen tekijät nimenomaan ilmoittivat, etteivät halua puuttua talon ullakkorakentamiseen, vaan ainoastaan suojella kulttuurihistoriallisesti arvokkaat ja selkeässä vaarassa olevat kohteet. Kaikissa lausunnoissa korostettiin, ettei suojeluesitys estänyt ullakkorakentamista. Taloyhtiössä kuitenkin yritetään levittää toisenlaista tietoa, jotta suojelun vastustamiseen turhaan käytettyjä yhteisiä rahoja ei kyseenalaistettaisi.

2) Toinen kohta oli esityksen ydinkohta ja toteutui.

kupoliTosin Museovirasto jätti lausunnossaan mahdollisuuden myös lasimaalauksen pelkän keinovalaistuksen säilyttämiseen ja niinpä Sellin hallitus käytti heti tilaisuutta hyväkseen, eikä itse rakennuslupaan merkittyä luonnonvalokuilua rakennuttua enää kevyemmistä materiaaleista takaisin kuin vanha kuilu oli purettu. Valokuilun säilyttämisestä oli olemassa jopa jo Loftmenin tilaamat arkkitehdin suunnitelmat, mutta kun sitä ei eksplisiittisesti vaadittu suojelupäätökseen, haki taloyhtiö uutta muutosta rakennuslupaan ja jätti valokuilun pois. On hyvin vaikea nähdä miten tämäkään olisi ollut mitenkään taloyhtiön edun mukaista, jolle siitä ei tullut yhtään lisää tuloja vaan ainoastaan menoja. Hyvin paljon helpompi on nähdä miten se oli Loftmen Oy:n edun mukaista, joka sai sillä noin neliön kuilun pois yläkerrasta ja saattoi myös rakentaa halvimman vaihtoehtoisen ratkaisun. Ja Loftmenin edustaja Mika Hautala istui itse hallituksessa, tosin omien sanojensa mukaan jääväten itsensä ullakkorakentamista koskevista päätöksistä.

20161224_151010

Poistettu valurautaportin osa joulun apupöytänä

3) Kolmannen kohdan hissejä ja valurautaporttijärjestelmää ei myöskään suojeltu. Museovirasto katsoi lausunnossaan, että hisseillä ja porttijärjestelmällä on merkitystä porrashuoneiden alkuperäisinä tai varhaisina rakenteina, mutta ajatteli, että ne voidaan turvata ilma erillistä suojelupäätöstä. Mutta kun valuporttijärjestelmää ei suojeltu, Kaarlo Sell poistatti sen vanhoine soittokelloineen ja samoin vanhan hissijärjestelmän, vaikka itse hisseihin ei ole onneksi vielä kajottu.

20151102_205650Toisin sanoen Sellin hallitus, jonka piti edustaa näitä ilman rakennussuojeluakin rakennusperinnettä vaalivia taloyhtiöitä, oli heti valmis tuhoamaan ne rakennusperinteen rakenteet, joita ei oltu eksplisiittisesti suojeltu. Tätä on hyvin vaikea nähdä rakennusperinteen tai kulttuuriarvojen kunnioituksena. Sillä ei ollut edes mitään tekemistä minkään talonyhtiön yhteisen edun kanssa. Osaltaan se saattoi hyödyttää (valokuilun poistaminen) Loftmen Oy:tä yläkerran asukkaiden kustannukselle. Välillä se on vaikuttanut ainoastaan vallan käytöllä mahtailulta. ”Me poistamme nämä koska voimme tehdä sen ja tiedämme teidän arvostavan niitä.” Näin varsinkin, kun kriittisesti Sellin hallituksen toimintaan suhtautuvista osakkaista oli tullut Sellin hallituksen ykkösvihollisia, jota vastaan yritettiin suunnitella kilpaa ja taloyhtiön kustannuksella erilaisia toimenpiteitä.

Nämä ovat myös varmaan niitä ”ongelma-asukkaita”, joihin Kiinteistölehden jutun mukaan taloyhtiön hallituksen puheenjohtajat ovat saaneet vertaisapua kortteliyhteistyöstä.

statler-and-waldorf-walkingMiten keskustelu on mahtanut mennä? ”Voi, voi, meillä on näitä ongelma-asukkaita, jotka haluavat pelastaa rakennusperintöä ja kulttuurihistoriallisen lasimaalauksen. Ovat saaneet lopulta Ympäristöministeriön suojelemaan lasimaalauksen, vaikka kaikin keinoin ja tavoin olemme sitä taloyhtiön rahoilla yrittäneet vastustaa. Nämä meidän ”ongelma-asukkaat” vaativat muutenkin läpinäkyvyyttä ja laillisuutta talon hallintoon ja vielä tilinpidon tarkistamista sekä useita muita täysin kestämättömiä asioita. Minkälaisia ongelma-asukkaita teillä on?”

Töölöläistä rakennus- ja kulttuuriperintöä eivät kuitenkaan uhkaa mitkään ”ongelma-asukkaat” vaan ongelma-hallitukset, jotka käyttävät taloyhtiön rahoja vastustamaan talon edun vastaisesti suojeluhankkeita, joilla yritetään pelastaa sen kulttuurihistoriallisia arvoja tai rakennusperintöä. Olisi mukava jos Kiinteistölehti tekisi joskus jutun miten käsitellä tällaisia ongelma-hallituksia ja mistä saada vertaisapua niiden mielivallalle.

Kuka itse asiassa salaili suojelukysymystä?

Kiinteistölehden jutusta saa myös vaikutelman, että suojeluesitystä olisi tehty jotenkin salaa vastakohtana Sellin hallituksen ”avoimelle” asioiden hoitamiselle yhteisessä kortteliyhteistyössä. Siis hallituksen, jonka selvittämättömistä taloudellista asioista aluehallintoviranomainen on määrännyt erityisen tarkastuksen taloon ja joka on vastannut siihen, ette osakkaiden yhteisten rahojen käytön asiat eivät kuulu edes erityisen tarkastuksen kautta lainkaan osakkaille vaan on lähinnä ”ongelma-asukkaiden” päähänpisto.

booKiinteistölehden jutussa Kaarlo Sell kertoo taloyhtiöiden paheksuneen sitä, ettei suojeluesityksen tekijä tai Museovirasto ollut hänen väittämänsä mukaan yhteydessä talon edustajiin. Tätä paheksutaan myös taloyhtiöiden 24.2.2014 allekirjoittamassa suojeluesityksen vastuksessa, vaikka yksikään näistä allekirjoittaneista ei ollut itse tutustunut edes suojelukohteeseen ja on kyseenalaista olivatko he tutustuneet edes suojeluesitykseen.

Taloyhtiöt siis yhdessä Kaarlo Sellin kanssa paheksuivat taloyhtiöihin salaa rakennussuojelua ajavia rakennusperinnöstä huolehtivia kaupunginosayhdistyksiä ja Museovirastoa.

Mutta tämä salailun paheksunta ei taaskaan osu oikeaan asiaan tai kohteeseen.

As Oy Mechelinin hallitukset olivat pitkään olleet tietoisia etenkin Orfeus lasimaalauksen suojelukysymyksestä. Sellin johtamat myöhemmät hallitukset eivät kuitenkaan olleet asiasta valmiita missään määrin neuvottelemaan tai edes käsittelemään sitä yhdessä asianosaisten kanssa. Sen sijaan Sellin hallitukset pyrkivät itse salamaan ja peittelemään rakennusperintöön ja suojeluun kuuluvia kysymyksiä. Ne kieltäytyivät kaikkien asianomaisten yhteisistä neuvotteluista asioiden suhteen ja pyrkivät vielä jälkeenpäinkin salamaan suojelun vastustamiseen käytettyjä kustannuksia ja toimia.

Tällä hetkellä huoneiston b50 eteishalli ja Orfeus lasimaalaus on suojeltu. Myös ullakko on rakennettu ja yhtä huoneistoa lukuun ottamatta niissä on jo pitkään ollut uudet asukkaat. Nämä asiat eivät siis olleet lopulta edes toistensa kanssa ristiriidassa.

Mutta sopii todella kysyä kuinka paljon kaikkien aikaa, rahaa, vaivaa ja erityisesti taloyhtiön rahoja olisi voitu säästää jos lasimaalauksen suojelu olisi alusta asti otettu asiassa lähtökohdaksi, eikä sitä vastaan olisi taisteltu Sellin puolelta viimeiseen asti talon rahoilla vielä silloinkin kun ullakkoa oli jo myyty ja sitä jo rakennettiin.

Olisi sopivaa kysyä kuinka paljon paremmin koko ullakkorakentaminen olisi sujunut jos sitä olisi viety avoimesti eteenpäin yhdessä sopien eikä sen varjolla olisi yritetty viedä yläkerran osakkailta paloja huoneistoista ja tuhota arvokkaita lasimaalauksia? Vaikuttaako asiaan se, että tämän projektin alussa taloyhtiössä Kaarlo Sellin kanssa tätä neuvomassa näissä hyvissä hallinnon käytännöissä hallitusammattilainen ja kiinteistöalan moniottelija Juhani Siikala.

Koska asiasta edelleen liikkuu kaikenlaisia huhuja ja absurdeja väitteitä, joista saa sellaisen käsityksen, että pahat rakennusperinnön suojelijat nyt vaanivat töölöläisiä taloyhtiöitä tehdäkseen niistä näiden tahdon vastaisia suojeluesityksiä Museoviraston avustuksella niin tehdään vielä kerran selväksi mistä on ollut kysymys ja kuka tässä on toiminut salaillen ja kuka avoimesti. Tämä ei yksityiskohdissaan varmaan enää kiinnosta suurempaa yleisöä, joka voi jättää päivityksen lukemisen tähän, mutta on kenties tarpeellinen korjaamaan sitä virheellistä kuvaa, jota edelleen As Oy Mechelinissä osakkaille asiasta yritetään antaa.

Taloyhtiötä koskeva rakennussuojelukysymys ja erityisesti huoneiston B50 koristemaalatun hallin ja Orfeus lasimaalauksen suojelukysymys, ei ollut millään tavoin uusi ja outo As Oy Mechelinin hallituksille.

nakyma5

Halli vuonna 2003 restauroinnin alussa ja täysin alkuperäisessä kunnossaan. Olli Huhti taas yritti väittää ettei halli olisi alkuperäiskunnossa, koska se oli kerran restauroitu.

1) Ensimmäisen kerran asia oli noussut esiin kauan ennen kuin mistään ullakkorakentamisesta edes oli puhuttu kun vuonna 2003 kun B50 huoneiston asukkaat restauroivat kyseisen hallin ja lasimaalauksen Museoviraston avustuksella. Huoneiston osakkaan edustaja Markku Koivusalo kuului myös tuolloin itse taloyhtiön hallitukseen. Kysymyksen eteishallin ja lasimaalauksen suojelusta katsottiin viranomaisten osalta liittyvän kuitenkin koko kiinteistön suojelutilanteeseen. Tähän taas saatiin lausunto Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastolta, joka totesi kantakaupungin asemakaavat rakennussuojelun suhteen vanhentuneiksi ja määritti As Oy Mechelin kuuluvan rakennussuojeluluokkaan 1RY. Koska itse rakennussuojelu kysymys oli alueen osalta kesken eikä lasimaalausta näyttänyt välittömästi uhkaavan mikään asia jäi kuitenkin lepäämään.

kaytava_lasiovet 2) Seuraavan kerran kysymys nousi esiin kuusi vuotta myöhemmin 2009 kun Markku Koivusalo oli edelleen As Oy Mechelinin hallituksessa, joka oli alkamassa suunnitella märkätilasaneerausta ja halusi myös tehdä alustavan kartoituksen olisiko ullakkorakentaminen yhtiössä mahdollista. Huomauttakoon, että Markku Koivusalo oli tuolloin hallituksessa täysin avoimesti puhunut siitä miten heidän restauroitu eteishallinsa ja lasimaalaus voidaan säilyttää ja pitäisikö hänen yrittää saada se suojelluksi jos taloyhtiö nyt todellakin on aloittamassa ullakkorakentamisen.

Silloin Helsingin kaupunginsuunnitteluvirasto ja Kaupunginmuseon edustajat kävivät uudestaan katsomassa olisiko huoneiston koristemaalattu halli ja lasimaalaus mahdollista suojella, jotta se ei siis tärveltyisi mahdollisesti tapahtuvassa ullakkorakentamisessa. Hallituksen muut jäsenet ja myös Kaarlo Sell olivat käynnistä tietoisia ja oli jopa sovittu, että kaikki hallituksen jäsenet pyrkivät kartoittamaan ullakkorakentamisen yleisiä mahdollisuuksia. Kaupunginmuseo antoi käynnistään lopulta 12.2.2012 päivitetyn muistion ja Kaarlo Sellin johtama hallitus, johon siis Koivusalo itse tuolloin kuului, sai muistion nähtäväksi välittömästi.

kupoliTosin Sellin myöhemmin suojelua vastustamaan palkannut rakennuskonsultti Olli Huhti väitti lukuisissa suojelua vastustaneissa kirjoitelmissaan täysin tosiasioiden vastaisesti, että kyseinen muistio olisi tehty salaa hallitukselta osakkaan toimesta. Todellisuudessa muistion ongelma ei ollut lainkaan siinä, ettei koko hallitus olisi aivan hyvin tiennyt muistiosta vaan siinä ettei sen sisältö miellyttänyt Kaarlo Selliä. Kaupunginmuseon muistiossa itse eteishallin ja lasimaalauksen suojelu katsottiin hyvin haasteelliseksi, mutta siinä ilmoitettiin, ettei itse kohde kokonaisuutena tule sopimaan ullakkorakentamiseen ja näin aktuaalista vaaraa ei lasimaalaukselle olisi.

Myöhemmin Kaarlo Sell väitti julkisesti yhtiökokouksessa, että Koivusalo olisi jotenkin omilla toimillaan saanut viranomaiset kirjoittamaan kyseisen muistion. On epäselvää vihjasiko hän, että viranomaiset olisivat lahjottavissa ja Koivusalo olisi lahjonut nämä. Kuulostaa aika paksulta. Mutta ehkä Kaarlo Sellillä on parempaa tietoa siitä miten viranomaisin voi vaikuttaa.

Joka tapauksessa kyseiseen muistioon loppui heti Koivusalon vaikuttaminen hallituksessa ja 2010 yhtiökokouksessa nuijittiinkin nopeasti ehdotettu hallitus, johon Koivusalo ei enää kuulunut. Siihen loppuivat myös kaikki eteishallin ja lasimaalauksen suojelua tai turvaamista koskevat neuvottelut hallituksen osalta. Tällaiseen keskusteluun ei ollut edes mahdollisuutta koska arkkitehti Häkkäseltä tilattua hankeselvitystä ei koskaan tuotu yhtiökokoukseen vaan suunnitelmia vietiin osakkailta salaa eteenpäin uudeksi suunnitteluarkkitehdiksi palkatun Ari Malmion kanssa. Malmio ei edes tutustunut konkreettisesti b50 eteishalliin ja lasimaalaukseen tehdessään uusia ullakkorakennuspiirustuksia. Lopulta 2012 ja Malmion mukaan Kaarlo Sellin omien rakennusvalvontaan suuntautuvien suhteiden kautta, Malmion piirustuksille haettiin rakennuslupa ilman, että niistä oli lainkaan avoimesti keskusteltu osakkaiden tai asukkaiden kanssa.

3) Nyt Orfeus lasimaalauksen suojelu tuli kolmannen kerran todella akuutiksi. Ullakkorakentaminen alkaisikin toden teolla As Oy Mechelinissä ja hallituksen palkkaama konsultti Olli Huhti argumentoi samalla, että hallituksella oli periaatteessa oikeus poistaa koko lasimaalaus, aivan kun se yritti poistaa myös yhden keittiösyvennyksen yläkerran asukkailta.

tooloseuraTässä vaiheessa Töölöön rakennusperinnön ja kulttuurihistoriallisten arvojen puolustamiseen liittyi Töölö-Seura ry. Sen hallituksen jäsenet kävivät tutustumassa kohteeseen ja lopulta tekivät siitä suojeluesityksen ELY -keskukselle. Myös Museoviraston ja ELY -keskuksen asiantuntijat tutustuivat kohteeseen. Seuraavaksi ELY keskuksessa oli tarkoitus järjestää yhteinen neuvottelu missä olisivat läsnä kaikki asianomaiset, talon hallituksen edustajat, viranomaiset ja Töölö seuran edustajat. Lisäksi paikalle oli kutsuttu Sigurd Frosterus (talon arkkitehti) asiantuntija ja huoneiston asukkaat.

Mutta kuinkas sitten kävikään. Sen sijaan, että taloyhtiön hallitus olisi osallistunut neuvotteluun suojeluesityksen kohdista ja käynyt läpi sen tarpeellisuutta asiantuntijoiden ja kaikkien osapuolten kanssa yhteisessä pöydässä, se päätti painostaa kaikin tavoin Töölö-Seuraa luopumaan koko suojeluesityksestä lähettäen sille muun muassa uhkauksia korvausvaatimuksista. Korvauksilla uhkailu onnistui ja kun yhteinen neuvottelu piti pitää, ilmoitti Uudenmaan ELY -keskus, että Töölö-Seura on vetänyt suojelualoitteen takaisin.

4) Vasta suojelukysymyksen neljännessä vaiheessa päästään siihen varsinaiseen suojeluesitykseen, jota Kiinteistölehden mainostama kortteliyhteistyö siis vastusti.

Kyse oli nyt Töölöön kauPrintpunginosat yhdistyksen tekemästä vielä suppeammasta uudesta suojeluesityksestä. Kun Töölö-Seura oli luopunut Hietsun paviljonkin pelastamisesta, oli uusi kaupunginosayhdistys ottanut sen kontolleen ja samoin se myös teki uuden esityksen As Oy Mecheliniin rakennussuojelusta. Jälleen As Oy Mechelinin ei halunnut neuvotella asiasta tai suojeluesityksen ehdoista vaan pyrki painostamaan kaupunginosayhdistystä luopumaan siitä kokonaan. Tällä kertaa ei ELY-keskuksessa järjestetty kaikki asianomaiset yhteen kokoavaa neuvottelua, mutta Museovirasto oli kyllä tietääksemme asiasta As Oy Mechelin kanssa useaan otteeseen tekemisessä. Varsinkin lasimaalauksen valokuilun pohjalta pidettiin tietääksemme Kaarlo Sellin johtamia katselmuksia, joissa oli paikalla niin Rakennusvalvontaviraston, Museoviraston kuin Kaupungin museonkin edustajia. Itse suojelun kohteena olevassa tilassa asuvia asukkaita ja osakkaita ei niihin kutsuttu. Nämä eivät saaneet mitään tietoa prosessista muuten kuin lähettämällä sähköposteja ja kyselemällä, että missä nyt mennään. As Oy Mechelin vetoaa jopa omissa vastineissaan, että on tehnyt työtä Museoviraston kanssa, mutta Kiinteistölehdessä Sell väittää, ettei Museovirasto olisi ollut lainkaan taloyhtiön edustajiin yhteydessä.

Mutta mitään varsinaisia neuvotteluja Kaarlo Sellin hallitus ei halunnut asiasta tehdä. Helsingin kaupunginhallituskin ilmoitti omassa lausunnossaan, että paras tapa suojelun turvaamiseen koskien lasimaalausta, valokuilua ja rautaporttia olisi löytää asiassa neuvotteluratkaisu, joka on kaikkien osapuolten hyväksymä taloyhtiön sisällä. Mutta Sell ei ollut valmis mistään turvaamisista neuvottelemaan vaan valitti vielä vaarantamiskiellostakin hallinto-oikeuteen ja kuten sanottua poisti rautaportin heti kun sai siihen tilaisuuden. Tässäpä oli todella neuvotteleva ja avoin hallitus kyseessä.

Vielä niinkin myöhään kuin 12.6.2015 kun kyse oli enää juuri huoneiston B50 eteishallin ja lasimaalauksen suojelusta jo alkaneen rakennustyön alla  Kaarlo Sellin palkkaama konsultti Olli Huhti lähetti vielä taloyhtiön kustannuksella ELY -keskukseen pitkiä sepustuksia siitä kuinka eteishallin suojeluun ei ole perusteita.

kukkaroOn täysin käsittämätöntä miten tämä yhden huoneiston eteishallin koristemaalauksien suojelun vastustaminen oli Kaarlo Sellin hallitukselle niin kovin tärkeää. Sitä tehtiin näemmä nyt vain loukatun arvovallan vuoksi, jos kerran asiaan ei liitty muita salattuja intressejä. Mitä sellaista haittaa eteishallin suojelulla olisi voinut olla muulle taloyhtiölle tai mitä sellaista hyötyä sen vastustamisesta olisi kaikille osakkaille, että tähän saattoi käyttää talonyhtiön yhteisiä rahoja?

Kaarlo Sell ei todellakaan palkannut Olli Huhtia vastustamaan eteishallin suojelua omasta kukkarostaan. Lisäksi näitä kuluja ei ole tuotu ilmi tai eritelty osakkaille vaan ainakin viimeisessä yhtiökokouksessa esitellyssä paperissa ne oli yhdistetty virheellisesti julkisivuremontin rahoitusvastikkeeseen.

Olisikohan taloyhtiöillä syytä paheksua tällaista toimintaa?

Elämää rakennustelineiden keskellä. Ullakkoasuntojen alla asumisen arkipäivää 5.

Kun taloyhtiöihin rakennetaan ullakkoasuntoja yläkerran asukkaiden on parasta totutella elämään rakennustelineiden keskellä sekä 1) varsinaisen ullakkorakentamisen aikana, 2) sen jälkeen kun kaikki rikkoontuneet katot on korjattava ja 3) vieläpä asuntojen valmistettuakin.

Asunnot kun saattavat vuotaa alakertaan vaikka ovatkin uusia ja juuri rakennuttuja ”Luxus” asuntoja.

Kenties näin ei tapahdu kaikissa ullakkorakentamisprojekteissa, mutta As Oy Mechelinissä näin kyllä on tapahtunut Loftmen Oy:n Mecce ullakkoasuntojen osalta.

(Tosin myös As Oy Töölössä ullakkorakentaminen ei ole mennyt kuin Strömsössä)

20161107_082921Aikaisemmin kerroimme kuinka huoneiston 50 asukkaiden palattua kesälomalta heitä odotti taas kerran mukava yllätys ja yläkerran edellisenä vuotena juuri ullakkorakentamisen takia korjattu katto vuoti taas asuntoon. Ja kas vain vuoto olikin levinnyt mukavasti katon tukikankaan alla tehden korjauksesta kokonaisvaltaisen. Erilaista kosteusarvioitsijaa alkoi ravata huoneistossa, mutta selkoa asiaan ei näyttänyt tulevan eikä korjauksiin näytetty pääsevän laisinkaan. Siitäkään missä määrin kosteutta oli ja missä määrin ei näyttänyt ensin selviävän millään.

Rakennuttaja Loftmen kun katsoi vuodon kuuluvan rakennusliike Warecon vastuulle ja korjaukset yritettiin jättää osakkaiden ja rakennusliikkeen keskenään hoidettavaksi ja kosteusarviot lähinnä vahingon aiheuttajan kartoitettavaksi. Ullakoiden rakennuttaja istuu itse hallituksessa ja hallitukselle on ollut sekä yläkerran asukkaiden vahinkoja ja huolia vähättelevä linja että ullakkorakentamisen ongelmia peittelevä linja. Ei siis ole aina itsestään selvää kuka ajaa talon osakkaiden etuja ja kuka ulkopuolisten rakennuttajien.

Onneksi sentään lopulta uusi naisisännöitsijä tarttui rivakammin asiaan ja paikalle saatiin myös uusi tekninen isännöitsijä, joka sai vihdoinkin kunnolliset kosteusarviot käyntiin. (Talonyhtiöllähän on tosin ollut oikein sen itsensä palkkaama erillinen kallis valvoja ullakkoremontissa, mutta häntä ei ole näkynyt yhtään ainoata kertaa yläkerran asunnoille aiheutuneita ongelmia selvittämässä.)

20161107_082832

Sitten katto piti avata ja taas odottaa kuivumista, mutta lopulta työt saatiin käyntiin.

Itse korjaustyöt sujuivat kyllä ihan asiallisesti ja jälkikin oli hyvää ja tällä kertaa myös jäljet osattiin siivota.

Mutta ”pienen vuoto” olikin aiheuttanut roiman vahingon ja työt kestivät kolme viikkoa.

20161111_081936Tänä aikana maalareiden kanssa oli sovittava aikatauluja, järjestettävä avaimia ja sisäänpääsyjä, rakennustelineet raahattiin taas huoneistoon ja itse remontin tekijöiden kulkureitti kulki asunnon aulan halki. Pölyä oli taas sisällä ja maali haisi. Itse korjattava lukiolaisen huone oli kokonaan poissa käytössä ja perhe leiriytyi taas kolmen viikon ajan omassa huoneistoissaan.

Jälleen kerran yläkerran asukkaat joutuivat siis käytännössä hallinnoimaan ja järjestämään Loftmen Oy:n rakennusprojektin vaurioiden korjauksia omana työaikanaan ja ennen kaikkea kärsimään niistä.

Ja korvattiinko yläkerran asukkaille millään lailla heidän vaivansa, heille aiheutettu vahinko tai heiltä vaadittu aika ja vaiva. Ei tietenkään. Eihän sellainen nyt tule kuuloonkaan eikä edes käynyt kenenkään mielessä. On selvää että asukkaiden olisi pitänyt olla vain onnellisia ja tyytyväisiä, että juuri korjatut ja maalatut katot revittiin taas alas, mutta sentään suostuttiin ilman suurempia riitoja korjaamaan taas entiselleen.

20161111_082008Taloyhtiö (hallitus) ei katsonut olevansa asiasta missään korvausvelvollisuudessa. Vahinkoja aina sattuu. Mutta kun jostain syystä juuri ullakkorakentamisen vahingot näyttävät vaivaan jatkuvasti ja yhä uudelleen yläkerran huoneistoja.

Ullakkorakennuttaja Loftemen Oy taas katsoi kaiken vastuun kuuluvan rakennusliike Warecolle. Warecon ystävällinen ja mukava työnjohtaja sentään oli valmis ensin neuvottelemaan jos korjauksissa olisi samalla laitettu huoneiston omistajien ostamat tapetit paikoilleen ikään kuin vaivanpalkkiona, jotta asukkaat olisivat saaneet edes jotain iloa uudesta kolme viikkoa kestäneestä remontista huoneistonsa sisällä. Mutta Warecon ylempi johto oli kuulemma pitänyt tapettien kiinnittämistä yhteen huoneeseen liian kalliina. Yläkerran ”riitaisiksi” väitetyt asukkaat eivät taaskaan jaksaneet asiasta alkaa enempää riidellä vaan tyytyivät jälleen kerran hoitamaan toisten bisnesten aiheuttamia vaurioita. Onhan se niin mukavaa toimia ilmaiseksi ja käyttää työaikaansa jatkuvasti toisten bisnesten korjaamiseen ja vielä maksaa yhä enemmän ja enemmän vastikkeita talonyhtiön todella mittavista hallintokuluista.

Sellaista on asuminen luksus ullakkoasuntojen alapuolella. Muista kertomatta jätetyistä ongelmista emme voi valitettavasti vielä kirjoittaa. Stay tuned.

Uusi ullakkoasunto vuotaa heti alakertaan. Ullakkoasuntojen alla asumisen arkipäivää 4.

Melkein kokonaisen yhden vuoden saimme elää ilman ullakkoasuntojen aiheuttamia vaurioita tai ongelmia alakerran asunnoissa kun nyt taas yläkerran ullakkoasunnosta tihkuu vettä alakertaan.

Tämä alkaa nyt olla taas ihan uskomatonta. Mutta kaikki näyttää olevan mahdollista As Oy Mechelinissä.

Viime kesäloman lopussa huoneiston B50 asukkaat palasivat keskelle remonttityömaata kun huoneistojen katot oli pitänyt korjata ja maalata uudestaan ullakkoremontin takia. Huoneistojen osakkaat olivat halunneet odottaa kattojen korjauksissa ullakkorakentamisen lopulliseen valmistumiseen, ettei lisävaurioita tai korjauksia enää tulisi, vaan katot voitaisiin korjata yhdellä kertaa. He olivat olleet korjausten takia kuukauden evakossa ja palasivat keskellä kaaosta kun loppusiivous olikin unohtunut tehdä. Kaikki huonekalut olivat kasassa keskellä olohuonetta ja huoneisto remontin jäljiltä. Viimeinen viikonloppu ennen töihin paluuta menikin näiden jälkien siivouksessa ja maalausprojektin viimeistely jatkui vielä pidempään.

Tänä kesänä paluu lomilta piti sujua vihdoinkin ilman iän ikuisia remonttimiehiä. Mutta kuinkas sitten kävikään. Nyt palatessaan lomalta kotiin huoneiston katosta tihkuu vettä ja ainakin yhden huoneen katto menee korjaukseen ja uudelleen maalaukseen. Yläkerran valmistuneiden uusien ”luksus” ullakkoasuntojen ”luksuslaatu” tiputtaa taas vettä alakertaan.

Onkohan tästä tulossa uusi lomalta paluu perinne, remonttimiehet ovat aina vastaanottamassa lomalta palaavia?

Onneksi sentään huoneiston B50 asukkaat palasivat lomalta ajoissa huomaamaan vahingon ja saivat myös kuvan ämpärit vuodon alle, ettei myös parketti olisi mennyt kokonaan uusittavaksi. He alkoivat myös välittömästi tiedottaa siitä huoltomiehille, hallitukselle, isännöitsijälle ja rakennuttajalle, etteivät vahingot pääsisi kasvamaan suuremmiksi ja lopuksi pohtivat vuodon mahdollista paikannusta urakoitsijan kanssa.

Näin siis taas kerran hallituksesta ulossuljetun osakkaan (ks. yhtiökokous 2016) tehtäväksi tuli huolehtia konkreettisesti talon asioista. Kun hallituksessa ei ole talossa varsinaisesti asuvia osakkaita vaan muun muuassa ulkopuolinen hallituspalkkioita nostava Teemu Johansson ja grynderi Mika Hautala niin tiedonkulku hallitukselle talon asioista ei ole mitään parasta mahdollista. (Toisin päin taas sitä ei tapahdu juuri lainkaan.) Grynderi Mika Hautala sentään vastasi kiitoksin siitä, että tämän huoneiston aiheuttamat vahingot ilmoitettiin hänelle ja sai sitten urakoitsijan kutsutuksi paikalle. Sen sijaan hallituspalkkioita nostava hallitusammattilainen Teemu Johansson, ei edes ole vaivautunut ilmoittamaan, onko saanut lainkaan tietoa vahingoista.

UPOUUDET ”MECCE” ”LUXUS” ULLAKKOASUNNOT” VUOTAVAT SIIS HETI

Upouudet ullakkoasunnot, joiden rakentamisessa rikottiin alakerran katot, vuotavat siis nyt taas uudestaan. Alakerrassa pitää tehdä nyt yhden vuoden sisällä taas uusi katon korjaus ja maalaus.

Olemme kertoneet tällä sivustolla ullakkorakentamisen arkipäivästä, alakerran huoneistoihin tulleesta rakennuspölystä, kylmyydestä, melusta ja kaikkien kattojen tärveltymisestä ja niiden korjauksista. (Ks. ullakkorakentamisen vaikutuksia ja ullakkorakentamisen arkipäivää osa 1, osa 2, osa 3.)

Nyt sitten ullakkoasunnot ovat valmistuneet jo vuosi sitten.

Kolme niistä onkin jo myyty ja uudet asukkaat jo muuttaneet ja kotiutuneet taloon. Varsinaista kunnon ullakkoselvitystä ei ole kuitenkaan edelleenkään osakkaille annettu, myyntiehdot ja ullakkorakentamisen kokonaiskulut ovat pimennossa ja samalla huhu kertoo, että uusien huoneistojen osalta on edelleen korjaamattomia puutteita tai ainakin yhtiökokouksissa kerrottiin näiden takia ullakoiden varsinaisen vastaanoton venyneen.

Kuitenkin kolme huoneistoa on jo myyty ja uudet asukkaat asuvat niissä.

Ullakkoasuntojen ongelmat eivät tietenkään ole näiden uusien asukkaiden syy, vaan päinvastoin taloyhtiön hallituksen ja rakennuttajan syy, jotka ovat As Oy Mechelinissä osaltaan tiivisti yhdistyneet. Kuten olemme aikaisemmin todenneet rakennuttaja Mika Hautala, Loftmen Oy:stä kuuluu edelleen talon hallitukseen. Hautala itse ei ollut edes yhtiökokouksessa paikalle, mutta hänet valittiin hallitukseen valtakirjojen turvin istumaan myös seuraavaksi tilikaudeksi, vaikka selkeästi Hautalan intressi taloon on lähinnä saada vielä myymättä oleva huoneisto myydyksi ja rahansa pois taloyhtiöstä.

Rakennuttajan pitäisi tietenkin korvata uusille ostajille huoneistojen mahdolliset puutteet ja myös niistä aiheutuneet ylimääräiset harmit asukkaille aivan kuten rakennuttajan olisi pitänyt korvata alakerran asukkaille remontin aikana aiheutuneet ongelmat. Mutta mitään korvauksia ei ole ainakaan alakerran asukkaille maksettu.

Nyt myös viimeisen ullakkohuoneiston myynti myöhästyy edelleen koska siellä joudutaan kuivamaan vesivahinkoa ja sukittamaan vuotavia viemäriputkia. Ja alakerrassa eletään taas seuraavat viikot remontin keskellä kiitos Mika Hautalan hienon ”luxus” rakennusprojektin. On myös kyseenalaista toteutuuko taloyhtiön intressi näissä korjauksissa, sillä rakennuttaja näyttää nyt itse arvioivan vaurion suuruutta ja sen korjausta. Rakennuttajan taloudellinen intressi on tietenkin tehdä se mahdollisen kevyin kustannuksin, vaikka tämä ei välttämättä olisi taloyhtiön intressissä.

Mutta As Oy Mechelinissä talon yhteinen intressi on jo ennenkin tulkittu olevan sama kuin hallituksen jäsenten ja jopa ulkopuolisten hallitusammattilaisten henkilökohtainen intressi, joten luultavasti taas tässä asiassa grynderi Mika Hautalaa hallitukseen äänestäneet ovat valmiita tukemaan grynderin omia rakennusbisneksiä enemmän kuin talon kaikkien osakkaiden yhdenvertaista etua ja kohtelua.

Ullakkorakentaminen As Oy Mechelinissä

IMG_0032Talonyhtiössä suunniteltiin 1980-luvun lopussa ullakkorakentamista ja laadittiin myös ullakkotilojen käyttöönottosuunnitelma. Talossa tuolloin asunut arkkitehti valmisteli tälle jo suunnitelmia, mutta taloudellisten puitteiden ja laskelmien takia rakentamisesta kuitenkin luovuttiin.

2000-luvun alussa taloon muuttanut uusi hallituksen puheenjohtaja Kaarlo Sell alkoi kuitenkin taas puhua ullakkorakentamisesta. Tämä ei kuitenkaan saanut tuolloin vielä kannatusta. Mutta kun yhtiö alkoi Sellin johdolla valmistautua kattavaan märkätilojen saneeraukseen, Sell toi ullakon rakentamisen yhä ponnekkaammin esiin väittäen, että tällä voitaisiin kustantaa suuri osa tuolloin vielä 1,7 miljoonan arvoiseksi arvioidusta, mutta sittemmin 2,7 miljoonaan kustannuksiltaan nousseesta märkätilaremontista.

(Tässä voidaan jo huomauttaa, että lopulta ullakon myynnillä ei katettu itse märkätilaremontista senttiäkään. Päinvastoin märkätilaremonttiin varattuja rahoja käytettiin ullakon myymisen valmisteluun, ullakkovetojen tekemiseen ja ullakkosuunnitelmien maksamiseen. Kaikki tämä tehtiin hallituksen toimesta ennen kuin yhtiökokous oli edes päättänyt ullakon myynnistä.)

Ullakon rakennusmahdollisuuden kartoitus

Tutkiakseen märkätilaremontin erilaisia rahoitusvaihtoehtoja vuoden 2009 yhtiökokous pyysi hallitusta tutustamaan ullakosta 80-luvulla tehtyihin piirustuksiin ja antoi hallitukselle luvan selvittää hyvin alustavasti olisiko ullakolle edes mahdollista rakentaa. Samalla yhtiökokous myös eksplisiittisesti kielsi asiassa ja kustannuksissa etenemisen tätä pitemmälle. Kaarlo Sell halusi tämän luvan nojalle tilata kuitenkin asiasta selvityksen arkkitehti Häkkäseltä. Näin hallitus, johon tuolloin kuului myös Markku Koivusalo, tekikin.

Koivusalo taas lupasi selvittää asian suojelullista puolta ja sitä oliko ullakolle mahdollista saada lupaa. Samalla hän oli erittäin huolissaan heidän huoneistossaan sijaitsevasta ja yhdessä Museoviraston kanssa restauroidusta eteishallista ja sen ullakon läpi kulkevasta Bruno Tuukkasen lasimaalauksesta. Paikalla kävi tutustumassa Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto rakennussuojelusta vastaava arkkitehti Riitta Salastie ja Helsingin kaupunginmuseon tutkija Anne Salminen. Koivusalo kysyi voitaisiinko maalaus ja halli turvata niin, että se säilyisi mahdollisessa ullakkoremontissa. Salastie ja Salminen ilmoittivat, että hallin erityinen suojelu olisi pitkä ja kenties hankala prosessi, mutta samalla he olivat sitä mieltä ettei koko As Oy Mechelinin ullakko sopinut lainkaan rakennuskohteeksi.

Salastie ja Salminen kirjoittivat käynnistä muistion, jonka Koivusalo lupauksensa mukaan toimitti muulle hallitukselle. Muistio suhtautui kielteisesti koko ullakkorakentamisen mahdollisuuteen As Oy Mechelinissä. Koivusalo kysyi muilta hallituksen jäseniltä olisiko nyt syytä luopua Häkkäseltä pyydetystä ullakkoselvityksestä koska viranomaiset, joita lupaehtoja haettaessa jouduttaisiin kuuntelemaan, suhtautuivat asiaan kielteisesti. Kaarlo Sell ei kuitenkaan halunnut luopua selvityksestä ja toinen hallituksen jäsen ilmoitti, ettei viranomaisten paperilla ole mitään väliä ja lupa voidaan kyllä saada jos sellainen tulevaisuudessa halutaan. Myöhemmin hallitus pyrki kumoamaan muistion arvon ja sen avukseen palkkaama rakennuskonsultti Olli Huhti vielä esitti virheellistä tietoa siitä, että muistio olisi tehty ilman sen aikaisen hallituksen tietoa tästä ja paheksui kovasti viranomaisten toimintaa.

Samaan aikaan yhtiössä oli käynnistymässä massiivisen märkätilaremontin suunnittelu, johon Kaarlo Sell oli halunnut valittavan Finnmap Consultingin. Kyse oli Finnmap konsernin osasta, jonka johtoon ja omistajiin Sell itse kuului Finnmap Infran kautta. Koivusalo oli nyt saatava pois hallituksesta tarkkailemasta talon remontti ja rakentamisprojekteja. Seuraavassa yhtiökokouksessa ehdotettiinkin nopeasti uutta hallitusta, joka lyötiin nopeasti pöytään sen enempää asiasta keskustelematta ja josta nyt lähes 10 vuotta hallituksessa toiminut Koivusalo oli tiputettu pois. Tämän jälkeen alkoi asioiden salaaminen osakkailta. Häkkäsen selvitystä, joka oli ollut tarkoitus tuoda seuraavaan yhtiökokoukseen, ei koskaan tuotu yhtiökokouksen, eikä koskaan esitelty osakkaille. Sen sijaan väitettiin, että selvitys ei olisi valmistunut vaikka Häkkänen omien sanojensa mukaan oli sen määräajassa palauttanut. Kaarlo Sell kuitenkin tiedotti jatkuvasti, että selvitys oli edelleen kesken. Samalla uusi hallitus oli kuitenkin jo tilannut vastoin 2009 yhtiökokouksen päätöstä paljon yksityiskohtaisemmat suunnitelmat arkkitehtitoimisto Malmiolta.

ullakko8.kerros

Ullakkorakentamisen suunnitelmat

Yleensähän ullakkorakentamisessa tehdään ensin alustava hankeselvitys, joka tuodaan yhtiökokoukselle hyväksyttäväksi ja tämän jälkeen eritellään kustannuksia ja päätetään siirrytäänkö hankkeessa seuraavaan vaiheeseen. As Oy Mechelinissä mitään tällaista ei tehty. Sen sijaan jatkuvasti ilmoitettiin, että tuo alustava kartoitus oli vielä kesken. Lisäksi vielä ilmoitettiin, että selvitys tuodaan yhtiökokoukseen, joka sitten päättää edetäänkö rakennusluvan hakuprosessiin. Tämä prosessi oli kuitenkin jo salaa aloitettu ja Malmio haki rakennuslupaa hallituksen tältä tilaamilla piirustuksilla ennen kuin koko asiaa tuotiin lainkaan yhtiökokoukseen.

Koivusalo huomasi Malmion itsensä mainostavan netissä hakeneensa rakennuslupaa As Oy Mechelinille ja ihmetteli kovasti mistä tässä nyt oli kyse ja missä ihmeessä Häkkäsen selvitys oli. Hän otti yhteyttä Häkkäseen, joka ilmoitti palauttaneensa selvityksen määräajassa ja tehneensä siihen vielä lisäyksiä hallituksen vaatimuksista. Koivusalo myös soitti Ari Malmiolle kysyäkseen onko tämä nyt todella hakenut jo rakennuslupaa ullakolle. Malmio kehuskeli ensin kuinka erittäin vaikea lupaprosessi oli saatu läpi kun onneksi hallituksen puheenjohtajalla oli myös omia ”suhteita”, mutta kieltäytyi sitten nopeasti puhumasta enempää asiasta kun hänelle selvisi, että soittaja oli talon asukas, johon ei saanut olla yhteydessä. Myöhemmin kun rakennusvalvontaviraston päällikkö Lauri Jääskeläinen kysyi Koivusalon pyynnöstä mitä ihmeen suhteita Malmio oli tarkoittanut, tämä oli kieltänyt puhuneensa mitään tällaista. Rakennusvalvontavirastosta selvisikin, että Malmio oli todella hakenut rakennuslupaa ullakolle uusilla piirustuksilla, joissa ei tietenkään huomioitu kunnolla lasimaalausta ja sen rakenteita ja jossa Koivusalojen omistaman ns. pienen ullakon vireisen huoneiston keittiösyvennys oli yksinkertaisesti poistettu.

Suunnitelmiin liittyi myös Malmiolta tilattu toimimaton pihasuunnitelma, jossa ei oltu konsultoitu lainkaan talon osakkaita tai asukkaita tai pihan käyttäjiä ja jossa talon jätehuoltokin vielä huonontui. Vastaavasti mitään konkreettisia varsinaisia asukasparannuksia ei suunnitelmiin kuulunut. Vanhat osakkaat menettivät kaikki ullakon varastotilansa ja nämä väitettiin korvattavan märkätilaremontin ohessa uusituilla kellaritiloilla. Todellisuudessa kellaritilat pienenivät hiukan ja jäivät lähes kaikki ullakkorakentamisessa vaaditun kahden neliön alle. Hallitus vielä jakoi kellaritilat uudestaan niin, että isoimmat ja parhaat komerot näyttävät olevan hallituksen jäsenillä. Selvitystä komeroiden jakamisesta hallitus ei ole suostunut antamaan, mutta on väittänyt sen perustuneen asuntojen pinta-aloihin, mikä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Rakennuslupa pantiin rakennuslautakunnassa ensin pöydälle, mutta se meni lopulta kuitenkin läpi. Erityisesti sen puolesta esiintyi lautakunnan puheenjohtaja, itse kiinteistöalalla toimiva Kauko Koskinen. Sen sijaan lautakunnan jäsen Taija Ståhlberg jätti asiasta eriävän mielipiteensä katsoen, ettei erityisesti asumisviihtyvyyden parantamiseen oltu kohteessa kiinnitetty asianmukaisesti huomiota.

Talonyhtiön hallitusta ja Koivusaloa lukuunottamatta kaikki osakkaat olivat täysin pimennossa siitä mitä itse asiassa talossa oli meneillään ullakkorakentamisen suhteen. Kun sitten Koivusalo lähetti 2012 hallituksen jäsenille kirjeen, jossa kysyi heiltä selvitystä siihen millä valtuuksilla ja mistä yhtiön rahoista hallitus oli omapäisesti Malmiolta suunnitelmat tilannut ja ilmoitti pyytävänsä asiasta viranomaistutkintaa, hallitus järjesti nopeasti ylimääräisen yhtiökokouksen. Sen listalla oli päätösehdotukset kaiken yhtiön omaisuuden myynnistä märkätilaremontin rahoitukseksi, mutta hallitus ikään kuin kuitenkin tyytyi pelkästään ullakon myymiseen, jonka saikin nyt äänestyksessä läpi. Jotain oli sen mielestä myytävä. Kustannuksiltaan alunperin arvioiduista lähes kaksinkertaiseksi paisunut märkätilaremontti painoi osakkaita. Nyt ensi kertaa hallitus toi Malmion suunnitelmat yhtiökokoukselle nähtäville, joista ei kuitenkaan keskustelu lainkaan. Malmio itse ei tietenkään ollut suunnitelmia esittelemässä tai kysymyksiin vastaamassa. Niin tehtiin ensimmäinen päätös ullakon myynnistä. Tosin Koivusalojen mielestä tähän olisi pitänyt saada kaikkien osakkaiden hyväksyntä ottaen huomioon, että ullakolle oli tulossa muihin huoneistoihin kuulumattomia erityisratkaisuja kuten koneellinen ilmastointi.

Tuo 2012 juntattu päätös oli kuitenkin edelleen ehdollinen. Siinä edellytettiin, että lopullinen ullakon merkintähinta pitäisi vielä hyväksyttää varsinaisessa tai ylimääräisessä yhtiökokouksessa ennen vuoden 2012 loppua.

Ullakon myyminen

Hallitus oli väittänyt 2012 halutessaan valtuudet ullakon myyntiin, että heillä on jo lähes valmiita tarjouksia ullakosta ja neuvottelut urakoitsijan kanssa voitaisiin aloittaa heti kun yhtiökokous oli myynnistä päättänyt. Varsinaiseen yhtiökokoukseen 2012 näitä tarjouksia ei kuitenkaan saatu sen enempää kuin merkintähintaakaan. Sen sijaan ullakko alkoi nyt myydä Uudenmaan Vivan kautta Karri Liintola.

Asia oli suhteellisen omituinen koska kyse oli osakas Rainer Liintolan pojasta. Isä Liintola oli valittu varatoiminnantarkastajaksi valvomaan hallituksen toimintaa, mutta nyt tämän poika olikin saanut ullakon myyntitoimeksiannon. Liintola itse oli vahva ullakkorakentamisen kannattaja, hän oli ehdottanut vanhaa hallitusta, johon kuului hänen liikekumppaninsa, jatkamaan ja vielä halunnut että yhtiökokous päättää hyväksyä kaikki hallituksen toimet ullakkorakentamisen osalta asiaa enemmän tutkimatta tai selvittämättä. Kun Karri Liintolan osuus ullakon myynnissä tuli ilmi, hänet kuitenkin laitettiin sivuun ja myyntityötä jatkoi Pekka Kempas.

Koska 2013 aikaisempi ehdollinen päätös ullakon myynnistä oli jo umpeutunut (merkintähintaa ei oltu hyväksytty vuoden aikana) niin hallitus toi päätöksen uudelleen käsiteltäväksi vuoden 2014 yhtiökokouksessa. Nyt hallitus vaati ja sai äänestyksellä oikeuden myydä ullakon ilman merkintähinnan erillistä hyväksymistä. Kun Koivusalo ihmetteli, että osakkaat haluavat antaa omaisuutensa myytäväksi ilman minihintaa, puolustettiin päätöstä sillä, että Koivusalo oli itse juuri valittu talon toiminnantarkastajaksi. Hän voisi siten valvoa, että ullakon myynti sujuisi asiallisesti. Mutta kuinkas sitten kävikään.

Vaikka Koivusalo ei lyhyen toiminnantarkastajana olonsa aikana edes puuttunut koko ullakon myyntiin vaan kysyi tietoja talon edelleen selvittämättä olleesta märkätilaremontista, niin hallitus kutsui kokoon ylimääräisen yhtiökokouksen erottamaan Koivusaloa. Hallitus myös sai äänestyksellä oman esityksensä läpi vähemmistön ankarasta vastustuksesta huolimatta. Hallitus jatkoi nyt ullakon myymistä, josta oli tullut sille eräänlainen pakkomielle, ilman mitään yhtiökokouksen asettamia ehtoja tuon yhteisen omaisuuden vähimmäishinnasta.

Ullakkorakentaminen

Lopulta hallitus ilmoitti ullakkorakentamisen alkavan keväällä 2014 yhdessä julkisivuremontin kanssa, johon se haki nyt valtuuksia ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Jälleen mitään tarkempia kustannusarvioita ei suostuttu antamaan ja Kaarlo Sell kieltäytyi vastaamasta näitä koskeviin kysymyksiin. Kaikki näytti kuitenkin olevan jälleen jo sovittu ennen yhtiökokousta koska remontti- ja rakennustyöt alkoivat välittömästi sen jälkeen. Sell ei myöskään halunnut ilmoittaa ullakon ostajaa edes remontin alkamisesta pidetyssä tiedotustilaisuudessa puhuen vain epämääräisesti merkitsijästä. Urakoitsijaksi ilmoitetun Warecon edustaja Nenonen kuitenkin suostui lopulta paljastamaan varsinaiseksi rakennuttajaksi Loftmen Oy:n. Kyse oli pelkästään As Oy Mechelinin ullakkorakentamista varten syksyllä 2013 valmiita yrityksiä kauppaavasta Oy Registor Ab:sta hankitusta uudesta yrityksestä. Sen taustalta löytyi ainakin Mika Hautala puolisonsa kanssa.

Hautala ilmoitti saaneensa ullakon halvalla. Yhtiökokouksessa 2014 jaetussa tasekirjassa merkintähinnaksi oli kuitenkin ilmoitettu 500 000 euroa. Asiasta ei haluttu keskustella enempää, mutta Hautala ilmoitti asian olevan niin jos se kerran paperissa niin lukee. Ullakon ostanut grynderi Mika Hautala olikin nyt tullut yhtiökokoukseen Loftmenin kautta As Oy Mechelinin ullakkotilojen uutena omistajana. Kaiken kukkuraksi tämä valittiin nyt talon hallitukseen! Hautala ei nähnyt itseään esteelliseksi, vaikka hän käytännössä on siis hallituksessa valvomassa omaa bisnestään ja voittojaan ullakon grynderina.

Tässä tilanteessa yritys puolustaa talon osakkaiden ja asukkaiden oikeuksia ullakon ostaneen grynderin etuja vastaan onkin lähes toivotonta. Samalla hallituksen puheenjohtaja Kaarlo Sell on vielä aktiivisesti yrittänyt laittaa osakkaiden maksettaviksi ullakon ostaneen Loftmenin rakennuskuluja. Näin hän yritti esimeriksi velvoittaa Koivusaloja itse kustantamaan ullakkorakentamisesta johtuvat suojauskulut huoneistoissaan ja vastaavasti halusi painostaa kysymystä Bruno Tuukkasen lasimaalauksen rakenteiden kohtalosta erityisesti grynderille edulliseen suuntaan. Sell valitti lasimaalauksen kuilun tuomista lisäkuluista vaikka nämä eivät enää kuuluneet talolle vaan ullakon ostaneelle Loftmenille. Onkin ihmeellistä, että talonyhtiön puheenjohtaja vaikuttaa huolehtivan rakennusprojektissa osakkaiden ja asukkaiden ja talon kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden osien sijaan enemmän Loftmen Oy:n eduista. Mikähän tähän voi olla syynä?

Vastaavasti hallitus palkkasi rakennuskonsultti Olli Huhdin vastustamaan Töölö ry:n lasimaalauksesta ja hallista tekemää suojeluesitystä. Tämä siitä huolimatta, että tuo esitys ei olisi enää kaatanut millään lailla ullakon rakentamisprojektia, mutta se olisi tuonut turvaa talon kulttuurihistoriallisesti arvokkaille osille. Olli Huhti käytti suuren määrän energiaa ja talon yhteisiä rahoja pyrkiäkseen väittämään, että eteishallin Museoviraston valvonnassa tehty hallin restauraatio ja puhdistus olisi ollut hallin uudistamista.

Uudenmaan ELY Keskus päätti kuitenkin esittää hallin ja lasimaalauksen suojelemista ja suojeluesitys on nyt Ympäristöministeriön hyväksyttävänä. Tämä toivottavasti turvaa osaltaan hallin ja lasimaalauksen säilymistä. Ihmeteltävää on miksi hallitus on katsonut aiheelliseksi käyttää huomattavia summia Olli Huhdin palkkaamiseksi vastustamaan yritystä suojata tämä kulttuurihistoriallisesti arvokas osa taloa.

Kaupunginhallitus totesi on kannanotossaan lasimaalauksen ja porttirakenteen suojeluun, että ”Paras tapa suojelun turvaamiseen tässä tapauksessa koskien lasimaalausta, valokuilua ja rautaporttia olisi löytää asiassa neuvotteluratkaisu, joka on kaikkien osapuolten hyväksymä taloyhtiön sisällä.”

Valitettavasti tällaista neuvotteluratkaisua on ollut mahdotonta tehdä, koska talon hallitus ei ole halunnut säilyttää kyseisiä kohteita vaan on käyttänyt vaivaa ja talon yhteistä rahaa löytääkseen keinon niiden poistamiseen ja turmelemiseen.

Siihen miten rakennusprojekti on sittemmin edennyt voi tutustua kohdasta ullakkorakentamisen arkipäivää.