Keskustelua Kiinteistölehdessä As Oy Mechelinistä

Kiinteistölehdessä 1/2017 on käyty julkista ”keskustelua” As Oy Mechelinin asioista.

Keskustelu liittyy Kiinteistölehdessä 10/2016 julkaistuihin As Oy Mecheliniä käsitteleviin artikkeleihin. Toinen näistä käsitteli töölöläisten taloyhtiöiden kortteliyhteistyötä ja artikkelia on kommentoitu aikaisemmin myös tällä sivustolla.

Kuva: Lainaus Kiinteistölehti 10/2016

Toinen oli taas erityinen henkilökuva As Oy Mechelinin entisestä hallituksen puheenjohtajasta Kaarlo Sellistä, joka esittelee siinä näkemyksiään ja neuvojaan hallituksen puheenjohtajana toimimisesta.

 

 

 

Kiinteistölehdessä 1/2017 on vuorostaan julkaistu oheinen Markku Koivusalon vastine näihin artikkeleihin ja niiden sisältämiin hieman harhaanjohtaviin tietoihin.

 

vastine

Myös Kaarlo Sellille on annettu tilaisuus vastata tähän vastineeseen.

sellvastausVastauksessaan Sell väittää sen enempää Koivusalolle konkreettisesti vastaamatta, ettei artikkeleissa olisi mitään paikkaansa pitämätöntä. Samalla hän ilmoittaa päättävän osaltaan julkisen keskustelun talonyhtiön asioista.

Tällainen ”keskustelu” on toki jo tuttua taloyhtiön yhtiökokouksista. Niissä puheenjohtaja on esittänyt omia näkemyksiään asioista ja kun niihin on pyydettyjä perusteluja tai ne on kumottu tosiasioilla, hän on ilmoittanut lopettavansa asioista keskustelun.

Tässäkin tapauksessa entinen puheenjohtaja itse oli halunnut tuoda julkisuuteen näkemyksiään talonyhtiön asioista. Mutta kun näitä näkemyksiä sitten haluttiin korjata tai saada niitä tukemaan perusteluja ja tosiasioita, puheenjohtaja ilmoittaa, ettei hän haluakaan keskustella asioista julkisesti.

langettavaKiinteistölehdellä onkin ollut aika omituinen suhde As Oy Mechelinin asioihin. Aikaisemmin se julkaisi taloyhtiön hallituksen asianajotoimiston käräjäoikeudessa hävinneen näkemyksen ikään kuin neutraalina oikeusanalyysinä ja kieltäytyi julkaisemasta siihen kirjoitettua vastinetta. Kiinteistölehti sai tästä julkisen sanan neuvostolta langettavan päätöksen hyvän journalistisen tavan rikkomisesta. Taloyhtiön hallitus vuorostaan hävisi valituksensa asiasta hovioikeudessa ja taloyhtiölle aiheutui taas lisää ylimääräisiä kuluja.

Omituista on, että kiinteistölehteä tämän jälkeen halusi vielä tehdä erityisen henkilökuvan Kaarlo Sellin kokemuksista hallituksen puheenjohtajana. Siis hallituksen, jonka toiminta oli tuomittu kahdessa oikeusasteessa ja jonka selvittämättömästä toiminnasta aluehallintovirasto on myös määrännyt taloon erityisen tarkastuksen.

sellinhaastatteluHenkilökuvassa Kaarlo Sell neuvoi muun muassa muita talonyhtiöitä, että ” yhtiöjärjestykset kannattaa tehdä sellaisiksi, että ne sallivat joustavasti erikokoiset hallitukset ja toiminnantarkastuksen järjestelyt”.

Kaarlo Sellin puheenjohtajakaudella As Oy Mechelinissä joustavuus hallitusten ja toiminnantarkastusten suhteen on tarkoittanut sitä, että yhtiön vähemmistöosakkaat on haluttu pitää kaikin mahdollisin keinoin poissa hallituksessa. Heidän tilalleen on palkattu ulkopuolisia hallitusammattilaisia ja myös talonyhtiön ullakon ostanut grynderi on istunut hallituksessa valvomassa omaa etuaan. Toiminnantarkastajat on joustavasti haluttu valita hallituksen lähipiiristä ja hyvin joustavasti he eivät ole toimittaneet vaadittuja tietoja yhtiökokouksiin tai edes olleet niissä läsnä. Jos taas toiminnantarkastaja on lakisääteisiä tietoja pyytänyt, niin niitä ei ole hyvin joustavasti ja samalla lain vastaisesti tälle annettu, vaan toiminnantarkastaja on hyvin joustavasti erotettu toimestaan, ettei vaan talonyhtiön todellinen varojen käyttö paljastuisi. Tuloksena on muun muassa taloudellisesti selvittämättömät remontit ja erityisen tarkastuksen tarve. Hienoja neuvoja siis Kiinteistölehti oli päättänyt välittää muille taloyhtiöille Kaarlo Sellin välityksellä.

Tällä kertaa Kiinteistölehti julkaisi kuitenkin asiasta myös Markku Koivusalon vastineen.

Toivottavasti Kiinteistölehti seuraa As Oy Mechelinin tapahtumia myös jatkossa ja kertoo laajemmalle yleisellö myös tulevaisuudessa mitä kaikkea mielenkiintoista As Oy Mechelin hallinnosta paljastuukaan, kun taloon saadaan vihdoin erityinen tarkastus ja sen aikaisempien hallitusten todellinen toiminta tulee julkisuuteen. Nyt Ovenia isännöinti on jo myöntänyt, ettei kunnollisia taloudellisia selvityksiä asioista ole ja on irtisanonut itsensä. Samalla on myös paljastunut uusi hallituksen jäsentä suosinut lunastusrikkomus ja lisää muutakin uutisointia on tulossa.

Nyt Kiinteistölehti on kuitenkin ilmoittanut, ettei se enää halua puuttua talon asioihin.

Mutta miksi ihmeessä se on aikaisemmin halunnut ehdottomasti puuttua julkisesti talon asioihin ja nyt kun todelliset ongelmat sitten alkavat tulla päivänvaloon se haluaakin olla keskustelematta enempää julkisesti näistä asioista.

Töölöläiset vastustamassa rakennussuojelua. Mitä todella tapahtui?

rajaaitojalaatamaan

Kuva: Siteeraus Kiinteistölehdestä 10/2016

Kiinteistölehdessä 10/2016 julkaistussa Mervi Ala-Prinkkilän kirjoittamassa Raja-aitoja kaatamaan kansikuva ja pääjutussa mainostetaan Töölöläisten taloyhtiöiden kortteliyhteistyötä.

Jutussa kymmenen asunto-osakeyhtiön korttelista on tosin esillä vain kolmen taloyhtiön As Oy Calonius 8 Ab:n, As Oy Töölön-keskuksen ja As Oy Mechelinin edustajia. Mukana on kolme yhteistyön konkariksi kutsuttua ja kaksi aivan uutta noviisia.

Kortteliyhteistyö on toki kannatettavaa ja siitä puhuttiin ainakin As Oy Mechelinissä jo kauan ennen nyt Kiinteistölehdessä mainostetun kortteliyhteistyön alkua. Korttelin osalta voisi hyvinkin jakaa huoltokustannuksia ja erilaisia korjauskokemuksia. Varsinaisena kortteliyhteistyön ideaalina olisi myös näillä sivuilla ehdotettu yhtenäinen töölöläinen suuri korttelipiha.

Vaikka artikkelissa erityisesti yhteistyön aivan uudet noviisit ovat innokkaita ja esittävät positiivisia odotuksia yhteistyön avoimista mahdollisuuksista, todella ikävän sävyn jutulle antaa siinä yhteistyön lähtökohtana mainostettu rakennussuojelun vastustaminen. Erityisesti kun artikkelissa annetaan täysin virheellinen kuvaus siitä mitä jutussa konkareiksi kutsuttujen Taru Korjan, Satu Parkkamäki-Nurmisen ja Kaarlo Sellin rakennussuojelun vastus itse asiassa koski ja mitä sillä saatiin aikaan. Konkarit tuskin ovat tässä asiassa kertoneet totuutta asiasta noviiseille vaikka jutussa juuri kokemusten vaihtoa mainostetaan.

sellkorja

Kuva siteeraus Kiinteistölehti 19/2016

Tosin konkareidenkin näkemystä rakennussuojelun vastustamisesta esittelee ainoastaan Kaarlo Sell, joka on jutussa eniten äänessä ja puhuu jatkuvasti me muodossa ikään kuin koko korttelin puolesta. Jutun mukaan Kaarlo Sell onkin varsinainen kortteliyhteistyön alkuunpanija ja yhteistyö sai alkunsa kun tämän aloitteesta taloyhtiöt kirjoittivat yhteisen rakennussuojelua vastustavan lausunnon Uudenmaan ELY-keskukselle.

Kuten todettiin, erilaisia kortteliyhteistyön muotoja on mietitty muiden As Oy Mechelinissä vaikuttaneiden osalta jo 2000 -luvun alusta, mutta yhteisen korttelipihan raja-aitojen kaataminen vaikutti mahdottomalta. Sen sijaan rakennussuojelun vastustus on nähtävästi ollut se taloyhtiöiden hallitusten raja-aidat kaatava tekijä, joka on Sellin aloitteesta saanut korttelin talot 2013 yhdessä tuumin käymään vastarintaan rakennussuojelua kohtaan. Lukuun ottamatta Taru Korjan mainitsemaa yhteistä päätöstä sisäpihan porttien sulkemisesta, mitään muuta konkreettista koko korttelin päätöstä ei tämä kovasti mainostettu yhteistyö ole ilmeisesti saanut aikaan. Ja toisin kuin juttu antaisi virheellisesti ymmärtää, myös mainostettu suojeluesityksen vastustamisyritys luojan kiitos, epäonnistui.

Vaikka Kaarlo Sellin sanoin konkarit eivät nähneet mitään perusteita näiden kovasti vastustamaan rakennussuojeluun kuitenkin Uudenmaan ELY-keskus teki Museoviraston, Helsingin kaupunginmuseon ja Helsingin kaupunginhallituksen lausunnot kuultuaan päätöksen suojella As Oy Mechelinin huoneiston b50 eteishalli lasimaalauksineen.

kupoliTämä siis siitä huolimatta, että Kaarlo Sell oli aloittanut kortteliyhteistyön vastustamaan suojeluesitystä ja palkannut omasta puolestaan kalliin rakennuskonsultti Olli Huhdin kumoamaan sen. As Oy Mechelinin omassa lausunnossa vastustettiin ankarasti kulttuurihistoriallisen eteishallin ja Bruno Tuukkasen lasimaalauksen suojelemista vedoten muun muassa myös eduskunnan seinämaalaukset tehneen Bruno Tuukkasen vähäisen arvoon, josta Huhdin mukaan kertoo tämän öljyvärimaalauksiensa alhainen hintataso taidehuutokaupoissa.

Kukaan muista lausunnon antajista (Museovirasto, Kaupunginmuseo, Kaupunginhallitus) ei kuitenkaan ollut Kaarlo Sellin ja Olli Huhdin kanssa asiasta samaa mieltä ja Ympäristöministeriö vahvisti ELY -keskuksen suojelupäätöksen 23.6.2015.

Mutta miksi nyt Kiinteistölehti mainostaa rakennussuojelua vastustanutta yhteistyötä?

Ja vielä Etu-Töölössä, joka on julistettu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi ja jossa taloyhtiöiden pitäisi enemmin huolehtia rakennusperinnöstä kun yhdistyä vastustamaan sitä turvaamaan pyrkiviä suojeluesityksiä.

Onko tarkoitus saada laajojen korjaushankkeiden parissa painivat töölöläistalot olemaan piittaamatta rakennusperinnöstä? Onko syytä yhdessä rajat rikkoen unohtaa myös Etu-Töölöön tehdyt erityiset korjaustapaohjeet rakennusperinnöstä?

bricks”Kaikki Etu-Töölöön talot liittykää yhteen! Rikkokaa rajat ja rakennusperintö, lyökää alas koko laadutonta korjausta ja gryndereiden voitontahtoa sortava inhottava rakennusperintö ja sitä vaaliva Museovirasto!”

No, ihan näin suoraan toimintaan Ala-Prinkkilä ei suinkaan töölöläistaloja kehota, vaikka jutussa esitetäänkin katkeria ja virheellisiä väitteitä Museovirastosta ja samalla mainostetaan ihaillen kuinka yhdessä päätettiin vastustaa rakennussuojeluesitystä, jolla todellisuudessa pelastettiin kulttuurihistoriallisesti arvokas lasimaalaus sekä grynderin mielihaluilta että varomattomilta rakennustöiltä.

Valitettavasti olemme näemmä tosiaan siirtyneet niin sanottuun tosiasioiden jälkeiseen (post-factual) aikaan tai kenties kiinteistöalalla ei muunlaista aikaa ole koskaan tunnettu.

Ainakin Kiinteistölehden juttu ei todellakaan anna rehellistä kuvaa siitä mistä itse asiassa korttelin yhteisessä rakennussuojelun vastustamisessa oli oikein kysymys, mitä siinä itse asiassa vastustettiin, milloin tämä tapahtui ja millä tuloksin.

Palaamme tähän tarkemmin alempana, mutta ennen kuin menemme jutun varsinaisiin virheisiin ja kerromme mistä itse asiassa oli kyse, ihmettelemme vielä hetken yleistä rakennussuojelun vastustamisen suosiota ja vieläpä Etu-Töölössä.

Yhdistääkö rakennussuojelun vastustus todella töölöläisiä?

Miksi rakennusperinnöstä ja kulttuurihistoriasta ei piitata edes Etu-Töölössä, jossa on huomattavasti muuten Suomessa niin vähäistä arvokasta rakennusperintöä ja joka on julistettu valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuuriympäristöksi?

korjausohjeetTöölöläisten talojen varsinainen arvo lepää ennen kaikkea niiden rakennusperinnössä ja kulttuurihistoriassa, ei halpamateriaaleilla ja muoviputkilla kasatuissa linjasaneerauksien rakenteissa. Jos haluaa asua elementtitalossa, niin mikäs siinä, kukin makunsa mukaan, mutta ei kannata sitten ostaa asuntoa 1920- tai 30-luvun töölöläiskivitalosta ja yhdistäytyä vastustamaan rakennussuojelua.

Töölöläistalojen sisältä löytyy myös useita hienoa seinä- ja koristemaalauksia ja arvokkaita interiöörejä, joita ei ole suotava peittää lateksilla, vaikka ylihintaisten korjausrakentajien ketjutettujen alihankkijoiden työvoiman rekrytoija olisikin löytänyt sitä alennuksella Tallinnan Espakista.

Kun töölöläistaloja rakennettiin, niin meno oli nimittäin hieman toisenlainen. Silloin sisätilojen koristeluun palkattiin usein niihin erikoistuneita taiteilijoita kuten Bruno Tuukkanen, joka on tehnyt Töölön Helmen porraskäytävien katot ja jonka tekemän Orfeus lasimaalauksen suojelun vastustamista Kiinteistölehti nyt mainostaa töölöläisenä kortteliyhteistyönä.

Onkin surullista, että rakennussuojelu halutaan nähdä jonkinlaisena peikkona, joka estäisi rakennuksen käytön tai tekisi siitä museon, jossa mihinkään ei saa koskea. Tämä kun ei pidä lainkaan paikkaansa.

Taivallahden kasarmin suojelu ei estänyt rakennusten kunnostamista ja sitä, että siellä toimii nyt erinomainen kauppa ja ALKO. Päinvastoin kauppaan on mukava mennä koska sen edustaa ei ole täytetty kirkuvan keltaisilla mainoskylteillä ja sekä sisä- ja ulkotilat ovat myös esteettisesti miellyttäviä. Aikaisemmin kasarmirakennukset haluttiin jo purkaa, koska niitä ei katsottu säilyttämisen arvoiksi. Toki olisi varmasti ollut jonkun grynderin etu, jos paikalle olisi voinut pykätä halvan hallirakenteen.

On tapana ajatella, että rakennussuojelu estäisi korjaamista tai aiheuttaisi lisää kustannuksia. Tämäkään ei pidä paikkaansa. Päinvastoin suojelu takaa sen, että korjaukset tehdään kestävästi hyvillä materiaaleilla rakennusta pilaamatta. Ja jossa niiden, niin sanottu elinkaari, ei ole vain se aika kuin muovikotelot eivät kellastu ja puskusaumat repsota, sillä jiiriin leikkaushan on nykysaneerauksissa tuntematon käsite. Tällainen korjaaminen ei ole loppujen lopuksi edes kalliimpaa kuin kiinteistöbisneksen suosittelemat ylihinnoitellut laaduttomat ”perusparannukset”. Suojeltujen rakenteiden korjaamiseen saa jopa avusta. Pyritäänhän siinä pitämään arvossa laajempia kulttuurihistoriallisia ja säilyvämpiä rakennusperinteen arvoja, eikä vain tukemaan taloyhtiön hallituksen tai isännöitsijän kavereiden liiketoimintaa kuten valitettavan usein taloyhtiöissä on nykyään asian laita.

Ennen kaikkea rakennussuojelu estää vanhojen arvorakennusten tai niiden osien turmelemisen erilaisten ”ongelmahallitusten” kulttuurihistoriallisilta tihutöiltä ja gryndereiden ahneudelta. Kerran tuhottua kun ei enää saa takaisin ja lähes 100 -vuotiaissa taloissa yksikin ”remonttiryhmä” voi saada korvaamatonta vahinkoa aikaan hetkessä.

allekirjoitusAllekirjoittaessaan 24.2.2014 Kaarlo Sellin lausuntonsa rakennussuojelun vastustamisesta korttelin taloyhtiöiden sen hetkiset edustajat (Marko Matilainen, Erkki Katerma, Jorma Kettunen, Henrikki Jussila, Eero Orivuori, Pertti Jakovirta, Matti Kolehmainen, Taru Korja ja Satu Parkkamäki-Nurminen) tosin väittivät tiedostavansa rakennusperinteen arvot. He esittivät, että tätä perintöä on vaalittu talonyhtiöiden toimesta huolella ja vaalitaan jatkossakin. He kuitenkin vastustivat kyseistä ”ulkopuolisen tekemää” esitystä ja ilmoittivat, että As Oy Mechelinin edustajat tulevat antamaan erikseen yksityiskohtaisen lausuntonsa asiasta. Näinhän As Oy Mechelinin osalta Olli Huhti tekikin vedoten siinä Bruno Tuukkasen maalausten alhaiseen vasarahintaan ja eteisen koristehallin mitättömyyteen.

Suojeluesitys oli toki ulkopuolisen tekemä. Sen oli tehnyt kulttuurihistoriallisia arvoja vaalimaan pyrkivän Töölöön kaupunginosat ry, joka myös pelasti yhdessä Töölöläinen Oy:n kanssa Hietaniemen vanhan paviljongin Töölön kylätaloksi.

Paheksunta ulkopuolista toimijaa kohtaan on kuitenkin tässä tapauksessa todella omituista.

aijat_2Kaarlo Sellin tuolloin johtama As Oy Mechelinin oma hallitus ei halunnut minkäänlaista suojelua kannattaa tai edes asiasta millään lailla neuvotella ja se vastusti viimeiseen asti erityisesti huoneiston B50 koristemaalatun eteishallin ja lasimaalauksen suojelua. Tämä siitä huolimatta, ettei ullakon rakennusoikeuden myynnin jälkeen tuosta vastustuksesta ollut edes yhtään minkäänlaista etua taloyhtiölle tai sen muille osakkaille. Vastustus tuotti taloyhtiölle ainoastaan suuria kuluja, joita on sittemmin kerätty osakkailta julkisivuremontin korjausvastikkeessa. Eteishalli ja lasimaalaus lopulta siis suojeltiin, mutta se mitä ei ekspliittisesti suojeltu saatettiin poistaa tai ”eliminoida”. Ja näin tehtiin. Hallitus vielä valitti taloyhtiön varoilla aluehallintoviranomaisten asettamasta kohteen vaarantamiskiellosta hallinto-oikeuteen rakennustöiden jo alettua vaikka kaikkien kustannukset  ja suojaukset jo olivat rakentajan vastuulla. Ilman vaarantamiskieltoa lasimaalaus olisi rakennustöissä rikkoutunut kuten kaikki sen viereisten huoneistojen katot ja toisin kuin kattoja, lasimaalausta olisi tämän jälkeen ollut mahdotonta korjata.

On vaikea käsittää miten tämä olisi taloyhtiöiden allekirjoittamassa lausunnossa kuvattua rakennusperinnön vaalimista. Olisi myös mukava tietää miten nämä ulkopuolisen tekemää rakennussuojelualoitetta kovasti vastustaneet muiden taloyhtiöiden edustajat olisivat itse pelastaneet tai turvanneet kohteen. Vai oliko heidänkin mielestään parempi vaan tuhota ne? Tiesivätkö he edes lausuntoa allekirjoittaessaan mitä itse asiassa olivat vastustamassa? Yksikään heistä ei ollut ainakaan kohteeseen tutustunut tai ollut yhteydessä huoneiston omistajiin tai asukkaisiin siihen tutustuakseen. On epäselvää olivatko he edes tutustuneet itse rakennussuojelualoitteeseen, jota kortteliyhteistyönä vastustivat?

Vai vastustivatko he vain rakennussuojelun ajatusta yleisesti? Onko rakennussuojelu itsessään jotakin pahaa, jota pitää tietenkin vastustaa?

Ainakin Ala-Prinkkilän kirjoittamassa Kiinteistölehden jutussa annetaan hyvin virheellinen kuva siitä, minkälaista rakennussuojelua yhteistyössä vastustettiin ja minkä tähden. On paikallaan hieman oikaista sitä.

(Huomautus: Tämän päivityksen jälkeen jutun kirjoittanut Mervi Ala-Prinkkilä on tosin julkaissut Kiinteistölehden nettisivuilla kolumnin Vanhaa arvostaen, jossa hän kertoo kuinka hänen omassa taloyhtiössään Etu-Töölössä porraskäytävien kunnostuksessa löydetyt vanhat koristemaalaukset on palautettu entiseen loistoonsa. Ala-Prinkkilän mukaan hänen taloyhtiössään arvostetaan vanhaa ja päätökset tehdään osakkaita kuullen ja avoimesti. Mutta miksi hän sitten mainostaa toisenlaista toimintaa muissa taloyhtiöissä? Miksi hän ei itse korjaa tältä osin kirjoittamaansa? 

Minkälaisesta suojelun vastustamisesta yhteistyössä oli oikeasti kyse?

Kiinteistölehden Raja-aitoja kaatamaan jutussa, joka on lehden kansikuva ja pääjuttu, mainostetaan siis juuri rakennussuojelun vastuksesta liikkeelle lähtenyttä kortteliyhteistyötä.

kiinteistolehtietusivuJutussa väitetään kuitenkin heti alkuun tosiasioiden vastaisesti, että tuo taloyhtiöt yhteen tuonut yhteinen rakennussuojelun vastustuslausunto olisi liittynyt As Oy Mechelinin ullakkorakentamisen rakennusluvan saamiseen.

Ala-Prinkkilän kirjoittaa, että ”sysäyksen yhteistyölle antoi ullakkorakentaminen, johon tarvittiin naapurikiinteistöltä lupa rakennuslupaa varten” ja lainaa Kaarlo Selliä ”Allekirjoitimme silloin yhteisen lausunnon Uudenmaan ELY-keskukselle.”

Tämä ei nyt pidä paikkaansa. As Oy Mechelinissä oltiin kyllä aloittamassa ullakkorakentamista ja rakennuslupaan tarvitaan aina naapurien kuuleminen. Mutta naapurien kuulemisen oli suorittanut Rakennusvalvontavirasto jo 29.3.2012 eli paljon aikaisemmin ja itse rakennuslupa oli myönnetty 8.5.2012.

Kun taloyhtiöiden edustajat allekirjoittivat kaksi vuotta myöhemmin 24.2.2014 jutussa mainitun rakennussuojelua vastustavan lausuntonsa ja aloittivat jutun mukaan kortteliyhteistyön, ei tämä liittynyt mitenkään rakennusluvan hakemiseen tai saamiseen. Itse rakennusoikeuskin oli jo myyty 24.10.2013 talonyhtiön ulkopuoliselle ullakon grynderille Loftmen Oy:lle, jolle myös varsinainen vastuu kaikista rakennustöistä oli siirtynyt.

Korttelin tekemällä suojeluesityksen vastustamiselle ei siis ollut mitään tekemistä rakennusluvan kanssa, jota kyseinen suojeluesitys ei edes mitenkään pyrkinyt kumoamaan.

Kuitenkin Ala-Prinkkilä kirjoittaa suojeluesityksen vastustamiseen liittyen, että ”ikävästä lähtötilanteesta huolimatta yhteistyö on tuottanut onnistumisia” ja lainaa tähän jatkoksi Kaarlo Sellin toteamusta, että ”valitus rakennusluvasta kaatui lopulta KHO:n päätökseen”.

Jutusta voisi luulla, että kortteliyhteistyön suojeluesityksen vastustus olisi siis onnistuneesti saanut rakennusluvan läpi, koska valitus siitä kaatui KHO:n (Korkein hallinto-oikeus) päätökseen. Tai, että kortteliyhteistyö olisi jollakin tavalla vaikuttanut rakennuslupaan.

bullshitTai niin jutussa lukee, mutta tämä on ihan täyttä puuta heinää. Ja on merkillistä miksi Kiinteistölehti kirjoittelee näin tosiasioiden vastaisia asioita kansikuvajutussaan varsinkin kun kaikesta tästä on todistettavat dokumentit julkisina asiakirjoina ja prosessissa on ollut useita toimijoita ja viranomaisia mukana.

Kiinteistölehden mainostaman ”kortteliyhteistyön” suojeluesityksen lausunnon allekirjoituksella Uudenmaan ELY -keskukselle ei todellisuudessa ollut tekemistä ullakkorakennusluvan saamisen tai yhtään minkään KHO:n päätöksen kanssa kuten jutussa näytetään väittävän. 1) KHO ei ole tehnyt yhtään mitään päätöksiä suojeluesitystä koskien. 2) Kortteliyhteistyö ei ole myöskään vaikuttanut mihinkään KHO:n päätökseen. 3) KHO ei ole edes tehnyt mitään varsinaista päätöstä mistään As Oy Mechelinin asiasta.

On totta, että 8.5.2012 annetusta puutteellisesta (ks. esim. jätehuolto) ullakkorakennusluvasta oli tehty paljon aikaisemmin 11.6.2012 valitus hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus ei kuitenkaan käsitellyt sitä katsoen toisin kuin rakennusvalvonnan oma lakimies, että osakkaalla ei ollut asiasta valitusoikeutta. Naapurikiinteistöllä tällainen valitusoikeus automaattisesti on, mutta niiden intressissä ei ole yleensä valittaa kuin niitä itseään selkeästi häiritsevistä ulkoisista rakennusluvan puutteista ja tällaisia ei rakennusluvassa varsinaisesti ollut.

Sen sijaan ihmeellisesti toiset taloyhtiöt halusivat kuitenkin käyttää myöhemmin oikeuttaan antaa vastustava lausunto toista taloyhtiötä koskevasta suojeluesityksestä, vaikka silläkään ei ollut mitään tekemistä heidän talojensa tai minkään rakennusluvan saamisen kanssa päinvastoin kuin Kiinteistölehden juttu antaa ymmärtää.

Lisäksi päinvastoin kuin Ala-Prinkkilä näemmä asian on käsittänyt, tämä korttelin yhteinen suojeluesityksen vastustaminen ei siis onnistunut. Ja hyvä niin. Suojelu oli nimittäin ainoa tapa säästää As Oy Mechelinissä sijainnut kulttuurihistoriallisesti arvokas Bruno Tuukkasen lasimaalaus ja sitä ympäröivä koristemaalattu eteishalli.

Herää kysymys, voiko asiasta vielä virheellisemmin kirjoittaa kuin Ala-Prinkkilä heti jutun alussa tekee?

Ja mikä intressi on ollut näin tehdä?

Mitä rakennussuojelua ”kortteliyhteistyö” oikeasti vastusti?

Kiinteistölehden jutussa ei myöskään mainita lainkaan mitä konkreettista suojeluesitystä taloyhtiöt niin ankarasti vastustivat, että juuri tämä yhteinen vastustus rikkoi raja-aidat ja saattoi ne yhteen.

Se sijaan siinä annetaan virheellisesti ymmärtää, että kyse olisi ollut koko korttelin 439 suojeluesityksen vastustamisesta. Vai miltä tämä jutusta lainattu Kaarlo Sellin toteama kuulostaa:

seelkorja

Kuva: Siteeraus Kiinteistölehti 10/2016

Allekirjoitimme silloin yhteisen lausunnon Uudenmaan ELY-keskukselle. Vastustimme ulkopuolisen toimijan tekemää suojeluesitystä. Pidimme valitettavana sitä, että suojeluesityksen tekijä sen paremmin kuin Museovirastokaan ei ollut asiasta yhteydessä taloyhtiön edustajiin. Korttelimme ei ole yhtenäinen kuten naapurikorttelissa oleva suojeltu Sonckin kortteli, eikä mielestämme suojeluesitykselle ollut muutenkaan perusteita, Sell puuskahtaa.”

Tästä voisi saada käsityksen, että kyse olisi Sonckin korttelin tapaisesta koko korttelia koskevasta suojeluesityksestä. Eikö niin?

Suojelualoitteessa ei kuitenkaan ollut kyse mistään koko korttelin suojelusta vaan As Oy Mechelinin rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden osien suojelemisesta. Suojeltavaksi ehdotettiin talon katujulkisivuja, vanhoja hissejä ja valurautaporttijärjestelmää. Varsinaisesti suojelun keskiössä ja myös kovimman taloyhtiön vastuksen kohteena oli As Oy Mechelin huoneiston B 50 eteishalli ja Bruno Tuukkasen lasimaalaus.

Tarkennetaan nyt vielä kun asiasta näyttää jatkuvasti olevan erilaisia huhuja liikkeellä.

Suojeltaviksi kohteiksi Töölö ry:n varsinaisessa esityksessä katsottiin

  • 1) Sigurd Frosteruksen suunnittelemat katujulkisivu kattorakenteineen.
  • 2) Bruno Tuukkasen lasimaalaus Orfeus ullakkoon sitoutuvine valokuilurakenteineen ja siihen kuuluva huoneiston B 50 koristemaalattu eteishalli.
  • 3) Hissit ja B -rapun 7. kerrokseen kuuluva kulttuurihistoriallisesti arvokas valurautaporttijärjestelmä.

ELY –keskus päätti lopulta kohdan kaksi suojelusta.

1) Myönnetään, että ensimmäinen kohta oli lopulta itse asiassa jokseenkin merkityksetön. Eikä sitä esimerkiksi huoneiston b50 edustajat omassa lausunnossaan lainkaan vaatineet.

julksivu copyViranomaiset vaativat joka tapauksessa, että katujulkisivuun ja katukattorakenteeseen ei saanut tehdä merkittäviä muutoksia. Museovirasto totesi, että nämä on mahdollista suojata ilman erillistä suojelupäätöstä. As Oy julkisivuremontissa ne korjattiinkin entiseen asuunsa. Tosin jos katujulkisivu olisi samassa suojeltu, hallituksen tukiessa koko suojelualoitta olisi julkisivujen kunnostamiseen saanut myös avustusta.

Huomionarvoista on, että suojeluesityksessä EI vaadittu pihajulkisivun ja kattorakenteen säilyttämistä, sillä tämä olisi voinut haitata talon ullakkorakentamista. Suojeluesityksen tekijät nimenomaan ilmoittivat, etteivät halua puuttua talon ullakkorakentamiseen, vaan ainoastaan suojella kulttuurihistoriallisesti arvokkaat ja selkeässä vaarassa olevat kohteet. Kaikissa lausunnoissa korostettiin, ettei suojeluesitys estänyt ullakkorakentamista. Taloyhtiössä kuitenkin yritetään levittää toisenlaista tietoa, jotta suojelun vastustamiseen turhaan käytettyjä yhteisiä rahoja ei kyseenalaistettaisi.

2) Toinen kohta oli esityksen ydinkohta ja toteutui.

kupoliTosin Museovirasto jätti lausunnossaan mahdollisuuden myös lasimaalauksen pelkän keinovalaistuksen säilyttämiseen ja niinpä Sellin hallitus käytti heti tilaisuutta hyväkseen, eikä itse rakennuslupaan merkittyä luonnonvalokuilua rakennuttua enää kevyemmistä materiaaleista takaisin kuin vanha kuilu oli purettu. Valokuilun säilyttämisestä oli olemassa jopa jo Loftmenin tilaamat arkkitehdin suunnitelmat, mutta kun sitä ei eksplisiittisesti vaadittu suojelupäätökseen, haki taloyhtiö uutta muutosta rakennuslupaan ja jätti valokuilun pois. On hyvin vaikea nähdä miten tämäkään olisi ollut mitenkään taloyhtiön edun mukaista, jolle siitä ei tullut yhtään lisää tuloja vaan ainoastaan menoja. Hyvin paljon helpompi on nähdä miten se oli Loftmen Oy:n edun mukaista, joka sai sillä noin neliön kuilun pois yläkerrasta ja saattoi myös rakentaa halvimman vaihtoehtoisen ratkaisun. Ja Loftmenin edustaja Mika Hautala istui itse hallituksessa, tosin omien sanojensa mukaan jääväten itsensä ullakkorakentamista koskevista päätöksistä.

20161224_151010

Poistettu valurautaportin osa joulun apupöytänä

3) Kolmannen kohdan hissejä ja valurautaporttijärjestelmää ei myöskään suojeltu. Museovirasto katsoi lausunnossaan, että hisseillä ja porttijärjestelmällä on merkitystä porrashuoneiden alkuperäisinä tai varhaisina rakenteina, mutta ajatteli, että ne voidaan turvata ilma erillistä suojelupäätöstä. Mutta kun valuporttijärjestelmää ei suojeltu, Kaarlo Sell poistatti sen vanhoine soittokelloineen ja samoin vanhan hissijärjestelmän, vaikka itse hisseihin ei ole onneksi vielä kajottu.

20151102_205650Toisin sanoen Sellin hallitus, jonka piti edustaa näitä ilman rakennussuojeluakin rakennusperinnettä vaalivia taloyhtiöitä, oli heti valmis tuhoamaan ne rakennusperinteen rakenteet, joita ei oltu eksplisiittisesti suojeltu. Tätä on hyvin vaikea nähdä rakennusperinteen tai kulttuuriarvojen kunnioituksena. Sillä ei ollut edes mitään tekemistä minkään talonyhtiön yhteisen edun kanssa. Osaltaan se saattoi hyödyttää (valokuilun poistaminen) Loftmen Oy:tä yläkerran asukkaiden kustannukselle. Välillä se on vaikuttanut ainoastaan vallan käytöllä mahtailulta. ”Me poistamme nämä koska voimme tehdä sen ja tiedämme teidän arvostavan niitä.” Näin varsinkin, kun kriittisesti Sellin hallituksen toimintaan suhtautuvista osakkaista oli tullut Sellin hallituksen ykkösvihollisia, jota vastaan yritettiin suunnitella kilpaa ja taloyhtiön kustannuksella erilaisia toimenpiteitä.

Nämä ovat myös varmaan niitä ”ongelma-asukkaita”, joihin Kiinteistölehden jutun mukaan taloyhtiön hallituksen puheenjohtajat ovat saaneet vertaisapua kortteliyhteistyöstä.

statler-and-waldorf-walkingMiten keskustelu on mahtanut mennä? ”Voi, voi, meillä on näitä ongelma-asukkaita, jotka haluavat pelastaa rakennusperintöä ja kulttuurihistoriallisen lasimaalauksen. Ovat saaneet lopulta Ympäristöministeriön suojelemaan lasimaalauksen, vaikka kaikin keinoin ja tavoin olemme sitä taloyhtiön rahoilla yrittäneet vastustaa. Nämä meidän ”ongelma-asukkaat” vaativat muutenkin läpinäkyvyyttä ja laillisuutta talon hallintoon ja vielä tilinpidon tarkistamista sekä useita muita täysin kestämättömiä asioita. Minkälaisia ongelma-asukkaita teillä on?”

Töölöläistä rakennus- ja kulttuuriperintöä eivät kuitenkaan uhkaa mitkään ”ongelma-asukkaat” vaan ongelma-hallitukset, jotka käyttävät taloyhtiön rahoja vastustamaan talon edun vastaisesti suojeluhankkeita, joilla yritetään pelastaa sen kulttuurihistoriallisia arvoja tai rakennusperintöä. Olisi mukava jos Kiinteistölehti tekisi joskus jutun miten käsitellä tällaisia ongelma-hallituksia ja mistä saada vertaisapua niiden mielivallalle.

Kuka itse asiassa salaili suojelukysymystä?

Kiinteistölehden jutusta saa myös vaikutelman, että suojeluesitystä olisi tehty jotenkin salaa vastakohtana Sellin hallituksen ”avoimelle” asioiden hoitamiselle yhteisessä kortteliyhteistyössä. Siis hallituksen, jonka selvittämättömistä taloudellista asioista aluehallintoviranomainen on määrännyt erityisen tarkastuksen taloon ja joka on vastannut siihen, ette osakkaiden yhteisten rahojen käytön asiat eivät kuulu edes erityisen tarkastuksen kautta lainkaan osakkaille vaan on lähinnä ”ongelma-asukkaiden” päähänpisto.

booKiinteistölehden jutussa Kaarlo Sell kertoo taloyhtiöiden paheksuneen sitä, ettei suojeluesityksen tekijä tai Museovirasto ollut hänen väittämänsä mukaan yhteydessä talon edustajiin. Tätä paheksutaan myös taloyhtiöiden 24.2.2014 allekirjoittamassa suojeluesityksen vastuksessa, vaikka yksikään näistä allekirjoittaneista ei ollut itse tutustunut edes suojelukohteeseen ja on kyseenalaista olivatko he tutustuneet edes suojeluesitykseen.

Taloyhtiöt siis yhdessä Kaarlo Sellin kanssa paheksuivat taloyhtiöihin salaa rakennussuojelua ajavia rakennusperinnöstä huolehtivia kaupunginosayhdistyksiä ja Museovirastoa.

Mutta tämä salailun paheksunta ei taaskaan osu oikeaan asiaan tai kohteeseen.

As Oy Mechelinin hallitukset olivat pitkään olleet tietoisia etenkin Orfeus lasimaalauksen suojelukysymyksestä. Sellin johtamat myöhemmät hallitukset eivät kuitenkaan olleet asiasta valmiita missään määrin neuvottelemaan tai edes käsittelemään sitä yhdessä asianosaisten kanssa. Sen sijaan Sellin hallitukset pyrkivät itse salamaan ja peittelemään rakennusperintöön ja suojeluun kuuluvia kysymyksiä. Ne kieltäytyivät kaikkien asianomaisten yhteisistä neuvotteluista asioiden suhteen ja pyrkivät vielä jälkeenpäinkin salamaan suojelun vastustamiseen käytettyjä kustannuksia ja toimia.

Tällä hetkellä huoneiston b50 eteishalli ja Orfeus lasimaalaus on suojeltu. Myös ullakko on rakennettu ja yhtä huoneistoa lukuun ottamatta niissä on jo pitkään ollut uudet asukkaat. Nämä asiat eivät siis olleet lopulta edes toistensa kanssa ristiriidassa.

Mutta sopii todella kysyä kuinka paljon kaikkien aikaa, rahaa, vaivaa ja erityisesti taloyhtiön rahoja olisi voitu säästää jos lasimaalauksen suojelu olisi alusta asti otettu asiassa lähtökohdaksi, eikä sitä vastaan olisi taisteltu Sellin puolelta viimeiseen asti talon rahoilla vielä silloinkin kun ullakkoa oli jo myyty ja sitä jo rakennettiin.

Olisi sopivaa kysyä kuinka paljon paremmin koko ullakkorakentaminen olisi sujunut jos sitä olisi viety avoimesti eteenpäin yhdessä sopien eikä sen varjolla olisi yritetty viedä yläkerran osakkailta paloja huoneistoista ja tuhota arvokkaita lasimaalauksia? Vaikuttaako asiaan se, että tämän projektin alussa taloyhtiössä Kaarlo Sellin kanssa tätä neuvomassa näissä hyvissä hallinnon käytännöissä hallitusammattilainen ja kiinteistöalan moniottelija Juhani Siikala.

Koska asiasta edelleen liikkuu kaikenlaisia huhuja ja absurdeja väitteitä, joista saa sellaisen käsityksen, että pahat rakennusperinnön suojelijat nyt vaanivat töölöläisiä taloyhtiöitä tehdäkseen niistä näiden tahdon vastaisia suojeluesityksiä Museoviraston avustuksella niin tehdään vielä kerran selväksi mistä on ollut kysymys ja kuka tässä on toiminut salaillen ja kuka avoimesti. Tämä ei yksityiskohdissaan varmaan enää kiinnosta suurempaa yleisöä, joka voi jättää päivityksen lukemisen tähän, mutta on kenties tarpeellinen korjaamaan sitä virheellistä kuvaa, jota edelleen As Oy Mechelinissä osakkaille asiasta yritetään antaa.

Taloyhtiötä koskeva rakennussuojelukysymys ja erityisesti huoneiston B50 koristemaalatun hallin ja Orfeus lasimaalauksen suojelukysymys, ei ollut millään tavoin uusi ja outo As Oy Mechelinin hallituksille.

nakyma5

Halli vuonna 2003 restauroinnin alussa ja täysin alkuperäisessä kunnossaan. Olli Huhti taas yritti väittää ettei halli olisi alkuperäiskunnossa, koska se oli kerran restauroitu.

1) Ensimmäisen kerran asia oli noussut esiin kauan ennen kuin mistään ullakkorakentamisesta edes oli puhuttu kun vuonna 2003 kun B50 huoneiston asukkaat restauroivat kyseisen hallin ja lasimaalauksen Museoviraston avustuksella. Huoneiston osakkaan edustaja Markku Koivusalo kuului myös tuolloin itse taloyhtiön hallitukseen. Kysymyksen eteishallin ja lasimaalauksen suojelusta katsottiin viranomaisten osalta liittyvän kuitenkin koko kiinteistön suojelutilanteeseen. Tähän taas saatiin lausunto Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastolta, joka totesi kantakaupungin asemakaavat rakennussuojelun suhteen vanhentuneiksi ja määritti As Oy Mechelin kuuluvan rakennussuojeluluokkaan 1RY. Koska itse rakennussuojelu kysymys oli alueen osalta kesken eikä lasimaalausta näyttänyt välittömästi uhkaavan mikään asia jäi kuitenkin lepäämään.

kaytava_lasiovet 2) Seuraavan kerran kysymys nousi esiin kuusi vuotta myöhemmin 2009 kun Markku Koivusalo oli edelleen As Oy Mechelinin hallituksessa, joka oli alkamassa suunnitella märkätilasaneerausta ja halusi myös tehdä alustavan kartoituksen olisiko ullakkorakentaminen yhtiössä mahdollista. Huomauttakoon, että Markku Koivusalo oli tuolloin hallituksessa täysin avoimesti puhunut siitä miten heidän restauroitu eteishallinsa ja lasimaalaus voidaan säilyttää ja pitäisikö hänen yrittää saada se suojelluksi jos taloyhtiö nyt todellakin on aloittamassa ullakkorakentamisen.

Silloin Helsingin kaupunginsuunnitteluvirasto ja Kaupunginmuseon edustajat kävivät uudestaan katsomassa olisiko huoneiston koristemaalattu halli ja lasimaalaus mahdollista suojella, jotta se ei siis tärveltyisi mahdollisesti tapahtuvassa ullakkorakentamisessa. Hallituksen muut jäsenet ja myös Kaarlo Sell olivat käynnistä tietoisia ja oli jopa sovittu, että kaikki hallituksen jäsenet pyrkivät kartoittamaan ullakkorakentamisen yleisiä mahdollisuuksia. Kaupunginmuseo antoi käynnistään lopulta 12.2.2012 päivitetyn muistion ja Kaarlo Sellin johtama hallitus, johon siis Koivusalo itse tuolloin kuului, sai muistion nähtäväksi välittömästi.

kupoliTosin Sellin myöhemmin suojelua vastustamaan palkannut rakennuskonsultti Olli Huhti väitti lukuisissa suojelua vastustaneissa kirjoitelmissaan täysin tosiasioiden vastaisesti, että kyseinen muistio olisi tehty salaa hallitukselta osakkaan toimesta. Todellisuudessa muistion ongelma ei ollut lainkaan siinä, ettei koko hallitus olisi aivan hyvin tiennyt muistiosta vaan siinä ettei sen sisältö miellyttänyt Kaarlo Selliä. Kaupunginmuseon muistiossa itse eteishallin ja lasimaalauksen suojelu katsottiin hyvin haasteelliseksi, mutta siinä ilmoitettiin, ettei itse kohde kokonaisuutena tule sopimaan ullakkorakentamiseen ja näin aktuaalista vaaraa ei lasimaalaukselle olisi.

Myöhemmin Kaarlo Sell väitti julkisesti yhtiökokouksessa, että Koivusalo olisi jotenkin omilla toimillaan saanut viranomaiset kirjoittamaan kyseisen muistion. On epäselvää vihjasiko hän, että viranomaiset olisivat lahjottavissa ja Koivusalo olisi lahjonut nämä. Kuulostaa aika paksulta. Mutta ehkä Kaarlo Sellillä on parempaa tietoa siitä miten viranomaisin voi vaikuttaa.

Joka tapauksessa kyseiseen muistioon loppui heti Koivusalon vaikuttaminen hallituksessa ja 2010 yhtiökokouksessa nuijittiinkin nopeasti ehdotettu hallitus, johon Koivusalo ei enää kuulunut. Siihen loppuivat myös kaikki eteishallin ja lasimaalauksen suojelua tai turvaamista koskevat neuvottelut hallituksen osalta. Tällaiseen keskusteluun ei ollut edes mahdollisuutta koska arkkitehti Häkkäseltä tilattua hankeselvitystä ei koskaan tuotu yhtiökokoukseen vaan suunnitelmia vietiin osakkailta salaa eteenpäin uudeksi suunnitteluarkkitehdiksi palkatun Ari Malmion kanssa. Malmio ei edes tutustunut konkreettisesti b50 eteishalliin ja lasimaalaukseen tehdessään uusia ullakkorakennuspiirustuksia. Lopulta 2012 ja Malmion mukaan Kaarlo Sellin omien rakennusvalvontaan suuntautuvien suhteiden kautta, Malmion piirustuksille haettiin rakennuslupa ilman, että niistä oli lainkaan avoimesti keskusteltu osakkaiden tai asukkaiden kanssa.

3) Nyt Orfeus lasimaalauksen suojelu tuli kolmannen kerran todella akuutiksi. Ullakkorakentaminen alkaisikin toden teolla As Oy Mechelinissä ja hallituksen palkkaama konsultti Olli Huhti argumentoi samalla, että hallituksella oli periaatteessa oikeus poistaa koko lasimaalaus, aivan kun se yritti poistaa myös yhden keittiösyvennyksen yläkerran asukkailta.

tooloseuraTässä vaiheessa Töölöön rakennusperinnön ja kulttuurihistoriallisten arvojen puolustamiseen liittyi Töölö-Seura ry. Sen hallituksen jäsenet kävivät tutustumassa kohteeseen ja lopulta tekivät siitä suojeluesityksen ELY -keskukselle. Myös Museoviraston ja ELY -keskuksen asiantuntijat tutustuivat kohteeseen. Seuraavaksi ELY keskuksessa oli tarkoitus järjestää yhteinen neuvottelu missä olisivat läsnä kaikki asianomaiset, talon hallituksen edustajat, viranomaiset ja Töölö seuran edustajat. Lisäksi paikalle oli kutsuttu Sigurd Frosterus (talon arkkitehti) asiantuntija ja huoneiston asukkaat.

Mutta kuinkas sitten kävikään. Sen sijaan, että taloyhtiön hallitus olisi osallistunut neuvotteluun suojeluesityksen kohdista ja käynyt läpi sen tarpeellisuutta asiantuntijoiden ja kaikkien osapuolten kanssa yhteisessä pöydässä, se päätti painostaa kaikin tavoin Töölö-Seuraa luopumaan koko suojeluesityksestä lähettäen sille muun muassa uhkauksia korvausvaatimuksista. Korvauksilla uhkailu onnistui ja kun yhteinen neuvottelu piti pitää, ilmoitti Uudenmaan ELY -keskus, että Töölö-Seura on vetänyt suojelualoitteen takaisin.

4) Vasta suojelukysymyksen neljännessä vaiheessa päästään siihen varsinaiseen suojeluesitykseen, jota Kiinteistölehden mainostama kortteliyhteistyö siis vastusti.

Kyse oli nyt Töölöön kauPrintpunginosat yhdistyksen tekemästä vielä suppeammasta uudesta suojeluesityksestä. Kun Töölö-Seura oli luopunut Hietsun paviljonkin pelastamisesta, oli uusi kaupunginosayhdistys ottanut sen kontolleen ja samoin se myös teki uuden esityksen As Oy Mecheliniin rakennussuojelusta. Jälleen As Oy Mechelinin ei halunnut neuvotella asiasta tai suojeluesityksen ehdoista vaan pyrki painostamaan kaupunginosayhdistystä luopumaan siitä kokonaan. Tällä kertaa ei ELY-keskuksessa järjestetty kaikki asianomaiset yhteen kokoavaa neuvottelua, mutta Museovirasto oli kyllä tietääksemme asiasta As Oy Mechelin kanssa useaan otteeseen tekemisessä. Varsinkin lasimaalauksen valokuilun pohjalta pidettiin tietääksemme Kaarlo Sellin johtamia katselmuksia, joissa oli paikalla niin Rakennusvalvontaviraston, Museoviraston kuin Kaupungin museonkin edustajia. Itse suojelun kohteena olevassa tilassa asuvia asukkaita ja osakkaita ei niihin kutsuttu. Nämä eivät saaneet mitään tietoa prosessista muuten kuin lähettämällä sähköposteja ja kyselemällä, että missä nyt mennään. As Oy Mechelin vetoaa jopa omissa vastineissaan, että on tehnyt työtä Museoviraston kanssa, mutta Kiinteistölehdessä Sell väittää, ettei Museovirasto olisi ollut lainkaan taloyhtiön edustajiin yhteydessä.

Mutta mitään varsinaisia neuvotteluja Kaarlo Sellin hallitus ei halunnut asiasta tehdä. Helsingin kaupunginhallituskin ilmoitti omassa lausunnossaan, että paras tapa suojelun turvaamiseen koskien lasimaalausta, valokuilua ja rautaporttia olisi löytää asiassa neuvotteluratkaisu, joka on kaikkien osapuolten hyväksymä taloyhtiön sisällä. Mutta Sell ei ollut valmis mistään turvaamisista neuvottelemaan vaan valitti vielä vaarantamiskiellostakin hallinto-oikeuteen ja kuten sanottua poisti rautaportin heti kun sai siihen tilaisuuden. Tässäpä oli todella neuvotteleva ja avoin hallitus kyseessä.

Vielä niinkin myöhään kuin 12.6.2015 kun kyse oli enää juuri huoneiston B50 eteishallin ja lasimaalauksen suojelusta jo alkaneen rakennustyön alla  Kaarlo Sellin palkkaama konsultti Olli Huhti lähetti vielä taloyhtiön kustannuksella ELY -keskukseen pitkiä sepustuksia siitä kuinka eteishallin suojeluun ei ole perusteita.

kukkaroOn täysin käsittämätöntä miten tämä yhden huoneiston eteishallin koristemaalauksien suojelun vastustaminen oli Kaarlo Sellin hallitukselle niin kovin tärkeää. Sitä tehtiin näemmä nyt vain loukatun arvovallan vuoksi, jos kerran asiaan ei liitty muita salattuja intressejä. Mitä sellaista haittaa eteishallin suojelulla olisi voinut olla muulle taloyhtiölle tai mitä sellaista hyötyä sen vastustamisesta olisi kaikille osakkaille, että tähän saattoi käyttää talonyhtiön yhteisiä rahoja?

Kaarlo Sell ei todellakaan palkannut Olli Huhtia vastustamaan eteishallin suojelua omasta kukkarostaan. Lisäksi näitä kuluja ei ole tuotu ilmi tai eritelty osakkaille vaan ainakin viimeisessä yhtiökokouksessa esitellyssä paperissa ne oli yhdistetty virheellisesti julkisivuremontin rahoitusvastikkeeseen.

Olisikohan taloyhtiöillä syytä paheksua tällaista toimintaa?

Kiinteistölehden journalistisesta etiikasta

liberty-news-walter-lippmann-paperback-cover-art

 

“There can be no higher law in journalism than to tell the truth and shame the devil.” (Walter Lippmann: Liberty and the News.)

.

.

SKL_5_15_kansi200

Muutama tätä sivustoa ja myös Suomen kiinteistölehteä lukenut henkilö ihmetteli aikaisemmin Joel Sariolan Kiinteistölehteen (5/2015) kirjoittamaa oikeustapausanalyysiä As Oy Mecheliniä koskevasta käräjäoikeustuomiosta. Se ei näyttänyt oikein vastaavan näillä sivustoilla asiasta annettuja tietoja oikeustapauksesta.

.

etukansi_kiinteistolehtiNyt samat lukijat ovat varmasti ihmetelleet vuorostaan Markku Koivusalon asiasta kirjoittaman vastineen puuttumista Kiinteistölehden numerosta 7/2015. Tiedotimmehan aikaisemmin tällä sivustolla, että vastine Sariolan kirjoitukseen ilmestyy Suomen kiinteistölehden syyskuun numerossa.

Ei kuitenkaan koskaan pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa, varsinkaan jos on kiinteistöalan toimijoiden kanssa tekemisissä.

promise_blogTiedotuksemme perustui tuon aikaiseen parhaimpaan tietoon asiasta sillä Suomen kiinteistölehden toimitus ja erityisesti päätoimittaja Asko Sirkiä oli kirjallisesti luvannut meille julkaista vastineen ja ilmoittanut sen lyhennetyn version ehtineen syyskuun numeron ajankohtaista palstalle.

Mutta kappas vain, ei sitä todellakaan siellä ole.

do-not-promiseOlisi toki jo pitänyt oppia, ettei kaikkien kiinteistöalan toimijoiden lupauksille ja ilmoituksille antama merkitys ole lainkaan sama mitä yleensä ihmiset näillä sanoilla tarkoittavat.

Mitä asiassa oikein tapahtui?

Ja mitä tapahtunut näyttää kertovan Suomen kiinteistölehden journalistisesta etiikasta?

cropped-etukansi_kiinteistolehti.jpg

Lehti mainostaa olevansa luotettava asiantuntija talonyhtiön päättäjille.

Mutta mitä luotettavalla tässä tarkoitetaan? Voidaanko lehden sisältöä pitää tapauksen valossa luotettavana tiedonvälityksenä? Kenelle tämä luottamus on osoitettu?

Siitä kertoo tämä tapaus. Kertooko se myös jotakin muuta kiinteistöa-alan valtasuhteista, sensuurista ja siellä toimivasta ns. ”tiedonvälityksestä”? Sitä voivat lukijat itse harkita.

Kun Joel Sariolan Suomen kiinteistölehdessä julkaistu oikeustapauksen ”analyysi” tuli Koivusalon tietoon, tämä oli asiasta yhteydessä 10.6.2015 kiinteistölehden ja kiinteistöliiton toimijoihin kirjoittaen heille ”Vakavasta tapauksesta kiinteistölehdessä”. Hän kertoi, että julkaistussa Sariolan analyysissä oli asiavirheitä ja tämä esitti lähtökohtaisesti väärin sen mistä oikeusjutussa oli varsinaisesti kyse. Sariolan ”neutraali” analyysi vastasi itse asiassa puolustuksen oikeudessa hävinneitä väitteitä. Sariola esitti moitekanteen esittäjien motiivit ja perustelut väärin ja siteerasi itse tuomiota valikoiden ja vääristellen. Journalistisesti erityisen vakavaa oli, ettei jutussa lainkaan mainittu, että Sariolan edustama Kuhanen, Asikainen ja Kanerva toimisto toimi itse tapauksen toisen osapuolen asianajajana. Toimistolla oli voimassa oleva toimeksianto yrittää juuri kumota kyseinen käräkäoikeuden tuomio hovioikeudessa.

Harri Hiltunen, Kiinteistöalankustannus Oy:n hallituksen varapuheenjohtaja ja Suomen Kiinteistöliitto ry:n toimitusjohtaja vastasi Koivusalolle heti seuraavana päivänä. Hiltunen kiitti Koivusaloa palautteesta ja ilmoitti Suomen kiinteistölehden päätoimittaja Asko Sirkiän vastaavan lehden sisällöstä ja mahdollisista toimenpiteistä.

”Työtapaturma” 

safety-at-workplaceSeuraavana päivänä Asko Sirkiä vastasikin Koivusalolle. Sirkiä ilmoitti, että lehden Oikeustapaus-palstalla julkaistavat kirjoitukset ovat perustuneet ajatukselle, että ne ovat lainvoimaisia. Sirkiä totesi ettei Suomen Kiinteistölehden linjaan kuulu julkaista tekstejä, joissa kirjoittajalla on mahdollisuus pyrkiä vaikuttamaan keskeneräisten oikeusprosessien kulkuun. Sirkiä pahoittelikin asiaa ikävänä ”työtapaturmana” ja ilmoitti, että on selvää, että haluttaessa myös vastapuolen näkemys julkaistaan lehden seuraavassa numerossa. Sirkiä myös lupasi ottaa asian esille sekä oikeustapauksen kirjoittaneen juristin että Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy:n johdon kanssa.

So far, so good. Koivusalo kiitti Sirkiää asiallisesta suhtautumisesta ja ilmoitti kirjoittavansa vastineen. Hän uskoi naivisti, että Kiinteistölehti oli todella valmis korjaamaan virheensä, eikä asiassa olisi tarvetta valittaa Julkisen sanan neuvostolle. Seuranneessa kirjeenvaihdossa Koivusalo ja Sirkiä sopivat vastineen kirjoittamisesta. Sirkiän mukaan vastine tulisi toimittaa elokuun loppuun mennessä ja teksti lähettää hänelle ja lehden toimituspäällikkö Jukka Sirenille. Sirkiä lupasi jopa vastineesta pienen kirjoituspalkkion.

Koivusalo toimitti vastineen elokuun loppuun mennessä Sirkiälle. Toimituspäällikkö Jukka Siren lähetti siitä Koivusalolle palautetta 1.9.2015. Sirenin mukaan ”tapaus on sen luonteinen, että vastineoikeus syntyi mielestämme ilman muuta. Julkaisemme vastineen kuten lupasimme”. Siren kuitenkin vaati lyhentämään sitä reilusti. Mitään sisällöllisiä kommentteja toimitus ei vastineesta antanut. Päinvastoin toimitus halusi Koivusalon lyhentävän vastineen juuri oman näkemyksensä mukaan. Saatuaan lyhennetyn version Jukka Siren ilmoitti 7.9.2015, että se ehti syyskuun numeroon ja julkaistaan ajankohtaista palstalla. So far, so good.

Mutta kuinkas sitten kävikään?

promisbrokenKoivusalo luuli vastineen jo ilmestyneen lehdessä kun hän noin kolmen viikon kulutta sai sähköpostin Asko Sirkiältä. Koivusalo luuli Sirkiän kysyvän kenties tilitietoja lupaamansa kirjoituspalkkion maksulle. Näin yleensä tapahtuu kun kirjoitus on lähetetty ja hyväksytty lehteen. Mutta ei suinkaan. Sirkiän uudessa viestissä tavanomaiset tervehdykset olivat muuttuneet takaisin muodollisen formaaleiksi kohteliaisuusfraaseiksi ja näitä seurasi nyt jäykällä ja hieman hyökkäävällä tyylillä kirjoitettu ilmoitus ettei lähetettyä vastinetta julkaista lupauksista huolimatta.

Mistä tämä lähes täydellinen mielenmuutos?

2. ”Tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille. 3. Journalistilla on oikeus ja velvollisuus torjua painostus tai houkuttelu, jolla yritetään ohjata, estää tai rajoittaa tiedonvälitystä.” (JSN:JO eli Julkisen sanan neuvoston journalistin ohjeet.)

petter46Meidän on oletettava, että Sirkiä on tehnyt päätöksensä pelkästään journalistisin perustein antamatta kenenkään ulkopuolisen vaikuttaa päätökseen. Kuhanen, Asikainen ja Kanerva toimisto, joka siis jatkaa oikeustapauksen analyysejä lehdessä, ei ole siis saanut asiaan millään tavoin vaikuttaa. Mikään muukaan ulkopuolinen taho ei ole saanut asiassa Sirkiää painostaa. Sirkiän ja toimituksen on pitänyt siis muuttaa yhtäkkisesti mieltään puhtaasti journalistisin perustein ja itsenäisesti.

Sirkiä itse väitti, että vastinetekstin saatuaan lehti totesi, ettei kyse ole sellaisesta vastineesta, jonka lehti voisi julkaista. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Lehti oli saanut tekstin elokuun loppuun mennessä eikä kenelläkään ollut silloin siihen mitään sisällöllistä huomautettavaa. Päinvastoin se luvattiin julkaista, mutta sitä haluttiin toimituksellisista syistä lyhentää. Tuo lyhentäminenkin koski vain merkkimäärää ja Koivusaloa pyydettiin itse päättämään sen mitä jättää vastineesta pois. Lyhennetty teksti hyväksyttiin journalistisesti ja mitään muita muutoksia ei vaadittu.

”25. Ellei kannanotto ole julkaisukelpoinen, sen korjaamisesta on syytä neuvotella laatijan kanssa. Vaikka yksimielisyyteen ei päästäisi, olennainen sisältö on suositeltavaa julkaista asiallisessa muodossa.” (JSN:JO)

Jokin muu asia kuin pelkkä journalistinen päätös näytti siis nyt tulleen esteeksi vastineen julkaisemiselle. Jos vastineessa olisi nimittäin ollut perustellusti jotakin julkaisukelvotonta, olisi Sirkiän kuitenkin pitänyt edelleen näiden osalta korjattu vastine julkaista. Sirkiän olisi vähintään pitänyt julkaista sen olennainen sisältö ja ainakin tuoda ilmi Kuhanen, Asikainen ja Kanerva toimiston yhteys kyseiseen oikeustapaukseen.

4. Journalisti ei saa käyttää asemaansa väärin. Hänen ei pidä käsitellä aiheita, joihin liittyy henkilökohtaisen hyötymisen mahdollisuus eikä vaatia tai vastaanottaa etuja, jotka voivat vaarantaa riippumattomuuden tai ammattietiikan. 6. Käsitellessään omalle tiedotusvälineelle, konsernille tai sen omistajille merkittäviä asioita journalistin on hyvä tehdä asiayhteys lukijalle, kuulijalle ja katsojalle selväksi. (JSN:JO)

Samoin Sirkiän näkemys keskeneräisten oikeusjuttujen kommentoinnista oli nyt muuttunut täysin. Ensin hän ilmoitti, ettei Suomen kiinteistölehden linjaan kuulu julkaista kesken eräisten oikeustapausten analyysiä ja nyt yhtäkkiä se olikin ihan sopivaa koska Sariola oli maininnut, että tuomio on vailla lainvoimaa. Sen toki Sariola oli maininnut, mutta ei suinkaan sitä että hänen edustamansa toimisto teki samalla kaikkensa, jotta tuomio ei saisikaan lainvoimaa vaan se kumottaisiin hovioikeudessa. Itse tuota kirjoitusta levitettiin taloyhtiössä varmistamaan, etteivät osakkaat kaada päätöstä hovioikeuteen valittamisesta.

35. Oikeudenkäynnin aikana ei pidä asiattomasti pyrkiä vaikuttamaan tuomioistuimen ratkaisuihin eikä ottaa ennakolta kantaa syyllisyyteen.

impartialitySirkiä ei ryhtynyt enää mihinkään toimenpiteisiin tai korjauksiin asiassa. Sen sijaan hän oli nyt yhtäkkiä keksinyt ikään kuin juridisen argumentin vastinetta vastaan. Kyse ei nyt ollutkaan enää journalistisesta etiikasta ja siitä salliiko hyvän journalismin ohjeet esittää vailla lainvoimaa olevista oikeustapauksista puolueellisia kantaa ottavia analyysejä toisen osapuolen asianajotoimiston osalta kertomatta tätä lainkaan lukijoille. Asko Sirkiän mielestä tällainen toiminta on näemmä aivan hyväksyttävää ja siihen ei tarvitsi julkaista vastinetta jos vastineseen ei olisi juridista oikeutta. Antiikin spartalaisessa kasvatusetiikassa kannustettiin vaikka varastamaan kunhan siitä ei jäänyt kiinni. Kiinteistölehden etiikassa totuudellista ja tasapuolista tiedonvälitystä merkittävämpää näyttäisi taas olevan voidaanko löytää juridinen syy vastineiden ja korjausten hylkäämiseen.

Mikä tämä Sirkiän juridinen perustelu sitten oli?

Sirkiä väitti nyt, että kirjoituksessa käsiteltiin yhtiökokouksen moitekannetta, jonka olikin nostanut osakas Martti Koivusalo. Vastineen kirjoittanut Markku Koivusalo olikin ollut oikeustapauksessa todistajan eikä asianomaisen ominaisuudessa.

Mistäköhän ja keneltäköhän itsenäisesti journalistisia päätöksiä tekevä Sirkiä oli tämän saanut kuulla?

Sitä Sirkiä ei ollut kuitenkaan kuullut, että Markku Koivusalo oli kyllä koko moitekanteen kirjoittanut ja allekirjoittanut sen isänsä edustajana. Vasta moitekanteen aikana prosessioikeus muuttui niin, ettei tuomioistuimessa asianomaista voi enää edustaa maallikko. Tämä ei tietenkään edelleenkään tarkoita etteikö Markku Koivusalo voisi edustaa isäänsä kirjoittamassaan kanteessa. Mutta toisin kuin Sirkiä väitti, Markku Koivusalo oli myös itse moitekanteen nostamisessa ja kirjoittamisessa isänsä edustaja. Sariola taas väitti juuri moitekanteen nostamista turhaksi ja antoi täysin väärän kuvan siihen sisältyvistä perusteluista ja liittyvistä empiirisistä tosiasioista. Koko Sirkiän yritys vedota juridiseen valitusoikeuteen puolustaakseen journalististen ohjeiden vastaista toimintaansa on hieman kummallista. Mutta vielä absurdimpaa on, että tässäkin Sirkiä esittää vielä tosiasiatkin väärin.

Jos Sirkiällä on näin vaikea tarkistaa tosiasiat ja erottaa tosiasiat siitä mitä hänelle on kerrottu tai mitä hänen tietoonsa on tullut, on ymmärrettävämpää, että Sirkiä myös yrittää edelleen väittää, ettei Sariolan analyysi sisältänyt myöskään sellaista virheellistä asiatietoa, jonka lehden tulisi oikaista. Koivusalo yritti osoittaa Sirkilälle, ettei tämä pitänyt paikkansa, mutta koska Sirkiälle on näemmä kerrottu jostakin muualta toisin, on hän näemmä uskonut näin, eikä ole halunnut asioita tarkistaa.

Tämän lisäksi Sirkiä, joka ei tosin itse ole juristi, vetosi jälleen juridiseen argumentaation. Sirkiä väitti, että Sariolan analyysi oli ”puhtaasti juridinen analyysi oikeustapauksesta”, kun taas hänen mukaansa Koivusalon vastine ei sisältänyt juridista argumentaatiota.

Tällaisella retoriikalla voidaan varmaan yrittää sulkea suita viattomilta Pihtiputaan mummoilta, mutta hiemankin asioihin perehtyneille ihmisille se on lähinnä koomista. Koivusalo on kysynyt mitä ihmettä Sirkiä tarkoittaa puhtaalla juridisella argumentaatiolla, mutta Sirkiä ei ole kyennyt hänelle vastaamaan.

reine On toki olemassa puhdasta juridista analyysiä. Esimerkiksi Hans Kelsenin kuuluisa puhdas oikeusoppi (Reine Rechtslehre) edustaa sen vaadetta oikeusteoriassa ja filosofiassa. Koivusalo on useita vuosi opettanut yliopistolla puhtaan oikeusopin suhdetta poliittiseen, institutionaaliseen ja konkreettisen oikeusteoriaan. Yksinkertaistettuna oikeusteoriassa puhdas juridinen analyysi merkitsee oikeusnormien tutkimusta ilman ulko-oikeudellisia viitteitä. Toisin sanoen pohditaan oikeudellisen normijärjestelmän loogista yhteensopivuutta. Sariola ei tosin kirjoituksessaan analysoi mitään oikeusnormien itsenäistä järjestelmää, hän ei edes pohdi asunto-osakeyhtiölain suhdetta muihin lakeihin puhtaan juridisesti. Hän esittää oman analyysinsä oikeuden tulkinnasta erityisessä oikeustapauksessa, johon liittyvät taustat ja empiiriset tosiasiat hän joko jättää kertomatta tai esittää väärin. Ihmeellisesti tämä Sariolan ”puhdas juridinen analyysi” sisältää samalla virheellisiä empiirisiä tosiasiaväitteitä ja näkemyksiä toimijoiden intentioista. Sariola ei edes keskity ainoastaan tuomion juridisten suhteiden analyysiin vaan esittää itse tuomiosta puuttuvan näkökulman asiaan, joka on todisteiden valossa oikeudessa jo kertaalleen hävinnyt näkemys tapahtumien kulusta. Markku Koivusalo pyrkii vastineessa tuomaan asian todelliset faktat esiin ja myös Sariolan tietoisesti pois jättämät sekä empiiriset että juridiset seikat. Mutta omituisesti tämä ei kuulu nyt Sirkiän omassa puhtaassa oikeusteoriassa lainkaan juridiseen analyysiin.

offebdebjofrey Koska Sirkiä hakee nyt vastineen hylkäykselleen kaikkia mahdollisia syitä kuitenkaan näitä perustelematta hän väittää, että Koivusalon vastine on omiaan loukkaamaan yksityisiä joko tunnistettavia tai suoraan nimeltä mainittuja henkilöitä.

Itse asiassa lyhennetyssä versiossa mainitaan nimeltä vain luonnollisesti oikeustapauksen analyysin kirjoittanut Joel Sariola ja samaa toimistoa itse oikeustapauksessa edustanut Laura Weltheim-Asikainen. Jos keskeisenä journalistisena ongelmana ja rikkomuksena oli juuri Suomen kiinteistölehden yritys peittää ja salata tämä yhteys, niin totta kai nämä nimet ja yhteydet oli mainittava. Sirkiän olisi pitänyt itse mainita tämä yhteys lukijoilleen, jos hänen mielestä Koivusalon maininta oli asiaton. Sirkiä ei myöskään esitä miten Koivusalon näistä antamat tiedot olisivat vääriä tai loukkaavia henkilökohtaisessa mielessä. Mitään asiaan kuulumatonta tai yksityistä tietoa henkilöistä ei vastineessa esitetä. Jos kirjoittajan väitteiden korjaaminen ja niille vasta-argumentin esittäminen on yksityisen ihmisen loukkaamista, ei ole mahdollista käydä minkäänlaista julkista keskustelua yhtään mistään. Jos toimijoiden yhteyksien ja yhteisten etujen osoittaminen on yksityisten ihmisten loukkaamista, niin kaikki kriittinen ja yhteiskunnallinen journalismi pitää heti kieltää. Journalismin ja totuuteen pyrkivän tiedonvälityksen sijaan kaikki lehdet olisivat sitten pelkkiä mainoskatalogeja, joiden totuudenmukaisuudesta ei edes tarvitsi olla huolissaan.

Onko tämä myös Asko Sirkiän näkemys asiasta?

adverizing Haluaisimme julkisesti keskustella hänen kanssaan tästä asiasta. Edustaahan hän yhden keskeisimmän kiinteistöalan lehden päätoimittajaa. Kiinteistöalan lehtiä seuratessa ei nimittäin voi olla ajattelematta, että kyse on yleisestikin usein enemmän mainoslehdistä kuin varsinaista journalismia harjoittavista tahoista. Välillä jopa tuntuu, että kyse on vaan kiinteistöalalla tuottoja hakevien toimijoiden ja palvelutarjoajien eräänlaisista ”muotikatalogeista.”

Asko Sirkiän näkemys journalistisesta etiikasta tässä kyseissä tapauksessa näyttäisi ainakin tukevan tätä vaikutelmaa. Sirkiä ei näytä lopulta olevan niinkään kiinnostunut siitä, mikä oli totuus oikeustapauksesta; esitettiinkö se neutraalisti ja vailla muita kuin puhtaasti journalistisia intressejä. Häntä näyttää kiinnostavan eniten se, ettei se vain loukkaa kiinteistöalalla toimivaa keskeistä asianajatoimistoa Kuhanen, Asikainen ja Kanerva Oy:tä. Hän päätti olla julkaisematta Koivusalon siitä kirjoittaman vastineen eikä korjannut millään lailla itsekään Sariolan analyysissä esitettyjä virheellisiä tietoja. Sen sijaan hän julkaisi Kuhanen, Asikainen ja Kanerva Oy:ltä uuden nyt Jarmo Asikaisen tekemän oikeustapauksen analyysin.

Samalla Asko Sirkiän ja Suomen kiinteistölehden toiminta kyseisessä tapauksessa herättää kokonaisuudessaan kysymyksen siitä mikä Koivusalon kirjoittamassa vastineessa oli niin kauhean ja hirveän ”vaarallista” Suomen kiinteistölehdelle ettei sitä voitu lopulta julkaista. Eikö helpointa olisi ollut vain julkaista vastine kuten toimitus olikin ensin luvannut.

Jokainen voi lukea tämän julkaisekelvottoman vastineen nyt tästä ja miettiä asiaa itse.

Koivusalolla ei ollut mitään syytä moittia ja arvostella Suomen kiinteistölehteä ja hän uskoi naivisti selityksen ”työtapaturmasta”. Hän teki valituksen ainoastaan Kuhanen, Asikainen ja Kanerva Oy:n toiminnasta, ei itse Suomen kiinteistölehdestä. Nyt kuitenkin Asko Sirkiä on päättänyt puolustaa täysin Sariolan tekemää oikeustapausanalyysiä ja näin vastaavana päätoimittajana on ottanut siitä täyden vastuun.

Samalla kun Sirkiä on nyt vastuullinen Sariolan artikkelissa mahdollisesti rikotuista journalistin ohjeista on hän itse nähtävästi rikkonut lisää journalistin ohjeita. Sekä Sirkiän toiminnasta että Sariolan artikkelista onkin nyt tehty kantelu Julkisen sanan neuvostolle. Koko tapaus näyttää muutenkin paljon pahemmalta Suomen kiinteistölehden osalta kuin se alun perin oli.

Kriisiviestinnän klassinen periaate on, että virheen tapahduttua se kannattaa myöntää, korjata ja selvittää mahdollisimman nopeasti. Yritys sen peittelemiseen ja kieltämiseen vaan kasvattaa vahinkoa.

bull-in-a-china-shop Samalla pitää myös ihmetellä KAk -toimiston toimintaa. Kun he saivat alun perin Koivusalon kirjoittaman moitekanteen As Oy Mechelinin asianajajana, niin eikö heidän olisi kannattanut neuvoa toimeksiantajaansa As Oy Mecheliniä sopimaan mahdollisimman nopeasti tapaus ja korjaamaan aivan selkeästi virheellinen toiminta. Mutta kenties toimisto katsoi olevansa niin vaikutusvaltainen, että oli valmis yrittämään kumota kannetta jopa absurdeilla argumenteilla täysin vastoin todistusaineistoa. Kun tämä puolustus ei toiminutkaan käräjäoikeudessa, olisi varmasti kannattanut neuvoa, ettei asiasta kannattaisi valittaa enää hoviin vaan nuolla haavat nopeasti. Mutta ei, toimisto oli valmis lähtemään hoviin ja toimiston lakimies Joel Sariola kirjoitti vielä kiinteistölehteen hovioikeuteen valittamista tukevan analyysiin. Artikkelia jaettiin sitten taloyhtiössä osakkaille, jotta nämä hyväksyisivät alun perin vain kahden hallituksen jäsenen tekemän toimeksiannon. Enemmistö osakkaista hyväksyikin sen. Toimiston olisi pitänyt tietää ettei yritys vaikuttaa tällä tavoin toimeksiannon varmistamiseen ole hyvän asianajajatavan mukaista. Nyt Laura-Weltheim Asikaisen ja Joel Sariolan toiminnasta on tältä osin kanneltu asianajaliiton valvontalautakunnalle. Edelleen jos toimistolla on ollut vaikutusvaltaa Kiinteistölehden päätöksiin niin eikö olisi kuitenkin kannattanut suositella ennemmin vain julkaisemaan vastine. Vai oliko sen julkaiseminen niin järisyttävän varaallista toimiston maineelle. Nyt kuitenkin asia näyttää jälleen vain asetetta pahemmalta. Suomen kiinteistölehti on sotkettu siihen. Asia menee harkittavaksi Julkisen sanan neuvostolle ja tulee muutenkin pysymään varmasti pinnalla paljon enemmän kuin jos yksinkertaisesti virheet olisi myönnetty alkuunsa ja vahingot pyritty minimoimaan.

Mutta onko kiinteistöalan jättiläinen käydessään kaikin keinoin taistelua taloyhtiön osakkaan moitekannetta vastaan itse asiassa kuin hiiren perässä lasikauppaan joutunut norsu? Tai kuten härkä posliinikaupassa kuten englanniksi asia ilmaistaisiin.