Keskustelua Kiinteistölehdessä As Oy Mechelinistä

Kiinteistölehdessä 1/2017 on käyty julkista ”keskustelua” As Oy Mechelinin asioista.

Keskustelu liittyy Kiinteistölehdessä 10/2016 julkaistuihin As Oy Mecheliniä käsitteleviin artikkeleihin. Toinen näistä käsitteli töölöläisten taloyhtiöiden kortteliyhteistyötä ja artikkelia on kommentoitu aikaisemmin myös tällä sivustolla.

Kuva: Lainaus Kiinteistölehti 10/2016

Toinen oli taas erityinen henkilökuva As Oy Mechelinin entisestä hallituksen puheenjohtajasta Kaarlo Sellistä, joka esittelee siinä näkemyksiään ja neuvojaan hallituksen puheenjohtajana toimimisesta.

 

 

 

Kiinteistölehdessä 1/2017 on vuorostaan julkaistu oheinen Markku Koivusalon vastine näihin artikkeleihin ja niiden sisältämiin hieman harhaanjohtaviin tietoihin.

 

vastine

Myös Kaarlo Sellille on annettu tilaisuus vastata tähän vastineeseen.

sellvastausVastauksessaan Sell väittää sen enempää Koivusalolle konkreettisesti vastaamatta, ettei artikkeleissa olisi mitään paikkaansa pitämätöntä. Samalla hän ilmoittaa päättävän osaltaan julkisen keskustelun talonyhtiön asioista.

Tällainen ”keskustelu” on toki jo tuttua taloyhtiön yhtiökokouksista. Niissä puheenjohtaja on esittänyt omia näkemyksiään asioista ja kun niihin on pyydettyjä perusteluja tai ne on kumottu tosiasioilla, hän on ilmoittanut lopettavansa asioista keskustelun.

Tässäkin tapauksessa entinen puheenjohtaja itse oli halunnut tuoda julkisuuteen näkemyksiään talonyhtiön asioista. Mutta kun näitä näkemyksiä sitten haluttiin korjata tai saada niitä tukemaan perusteluja ja tosiasioita, puheenjohtaja ilmoittaa, ettei hän haluakaan keskustella asioista julkisesti.

langettavaKiinteistölehdellä onkin ollut aika omituinen suhde As Oy Mechelinin asioihin. Aikaisemmin se julkaisi taloyhtiön hallituksen asianajotoimiston käräjäoikeudessa hävinneen näkemyksen ikään kuin neutraalina oikeusanalyysinä ja kieltäytyi julkaisemasta siihen kirjoitettua vastinetta. Kiinteistölehti sai tästä julkisen sanan neuvostolta langettavan päätöksen hyvän journalistisen tavan rikkomisesta. Taloyhtiön hallitus vuorostaan hävisi valituksensa asiasta hovioikeudessa ja taloyhtiölle aiheutui taas lisää ylimääräisiä kuluja.

Omituista on, että kiinteistölehteä tämän jälkeen halusi vielä tehdä erityisen henkilökuvan Kaarlo Sellin kokemuksista hallituksen puheenjohtajana. Siis hallituksen, jonka toiminta oli tuomittu kahdessa oikeusasteessa ja jonka selvittämättömästä toiminnasta aluehallintovirasto on myös määrännyt taloon erityisen tarkastuksen.

sellinhaastatteluHenkilökuvassa Kaarlo Sell neuvoi muun muassa muita talonyhtiöitä, että ” yhtiöjärjestykset kannattaa tehdä sellaisiksi, että ne sallivat joustavasti erikokoiset hallitukset ja toiminnantarkastuksen järjestelyt”.

Kaarlo Sellin puheenjohtajakaudella As Oy Mechelinissä joustavuus hallitusten ja toiminnantarkastusten suhteen on tarkoittanut sitä, että yhtiön vähemmistöosakkaat on haluttu pitää kaikin mahdollisin keinoin poissa hallituksessa. Heidän tilalleen on palkattu ulkopuolisia hallitusammattilaisia ja myös talonyhtiön ullakon ostanut grynderi on istunut hallituksessa valvomassa omaa etuaan. Toiminnantarkastajat on joustavasti haluttu valita hallituksen lähipiiristä ja hyvin joustavasti he eivät ole toimittaneet vaadittuja tietoja yhtiökokouksiin tai edes olleet niissä läsnä. Jos taas toiminnantarkastaja on lakisääteisiä tietoja pyytänyt, niin niitä ei ole hyvin joustavasti ja samalla lain vastaisesti tälle annettu, vaan toiminnantarkastaja on hyvin joustavasti erotettu toimestaan, ettei vaan talonyhtiön todellinen varojen käyttö paljastuisi. Tuloksena on muun muassa taloudellisesti selvittämättömät remontit ja erityisen tarkastuksen tarve. Hienoja neuvoja siis Kiinteistölehti oli päättänyt välittää muille taloyhtiöille Kaarlo Sellin välityksellä.

Tällä kertaa Kiinteistölehti julkaisi kuitenkin asiasta myös Markku Koivusalon vastineen.

Toivottavasti Kiinteistölehti seuraa As Oy Mechelinin tapahtumia myös jatkossa ja kertoo laajemmalle yleisellö myös tulevaisuudessa mitä kaikkea mielenkiintoista As Oy Mechelin hallinnosta paljastuukaan, kun taloon saadaan vihdoin erityinen tarkastus ja sen aikaisempien hallitusten todellinen toiminta tulee julkisuuteen. Nyt Ovenia isännöinti on jo myöntänyt, ettei kunnollisia taloudellisia selvityksiä asioista ole ja on irtisanonut itsensä. Samalla on myös paljastunut uusi hallituksen jäsentä suosinut lunastusrikkomus ja lisää muutakin uutisointia on tulossa.

Nyt Kiinteistölehti on kuitenkin ilmoittanut, ettei se enää halua puuttua talon asioihin.

Mutta miksi ihmeessä se on aikaisemmin halunnut ehdottomasti puuttua julkisesti talon asioihin ja nyt kun todelliset ongelmat sitten alkavat tulla päivänvaloon se haluaakin olla keskustelematta enempää julkisesti näistä asioista.

Uusi ullakkoasunto vuotaa heti alakertaan. Ullakkoasuntojen alla asumisen arkipäivää 4.

Melkein kokonaisen yhden vuoden saimme elää ilman ullakkoasuntojen aiheuttamia vaurioita tai ongelmia alakerran asunnoissa kun nyt taas yläkerran ullakkoasunnosta tihkuu vettä alakertaan.

Tämä alkaa nyt olla taas ihan uskomatonta. Mutta kaikki näyttää olevan mahdollista As Oy Mechelinissä.

Viime kesäloman lopussa huoneiston B50 asukkaat palasivat keskelle remonttityömaata kun huoneistojen katot oli pitänyt korjata ja maalata uudestaan ullakkoremontin takia. Huoneistojen osakkaat olivat halunneet odottaa kattojen korjauksissa ullakkorakentamisen lopulliseen valmistumiseen, ettei lisävaurioita tai korjauksia enää tulisi, vaan katot voitaisiin korjata yhdellä kertaa. He olivat olleet korjausten takia kuukauden evakossa ja palasivat keskellä kaaosta kun loppusiivous olikin unohtunut tehdä. Kaikki huonekalut olivat kasassa keskellä olohuonetta ja huoneisto remontin jäljiltä. Viimeinen viikonloppu ennen töihin paluuta menikin näiden jälkien siivouksessa ja maalausprojektin viimeistely jatkui vielä pidempään.

Tänä kesänä paluu lomilta piti sujua vihdoinkin ilman iän ikuisia remonttimiehiä. Mutta kuinkas sitten kävikään. Nyt palatessaan lomalta kotiin huoneiston katosta tihkuu vettä ja ainakin yhden huoneen katto menee korjaukseen ja uudelleen maalaukseen. Yläkerran valmistuneiden uusien ”luksus” ullakkoasuntojen ”luksuslaatu” tiputtaa taas vettä alakertaan.

Onkohan tästä tulossa uusi lomalta paluu perinne, remonttimiehet ovat aina vastaanottamassa lomalta palaavia?

Onneksi sentään huoneiston B50 asukkaat palasivat lomalta ajoissa huomaamaan vahingon ja saivat myös kuvan ämpärit vuodon alle, ettei myös parketti olisi mennyt kokonaan uusittavaksi. He alkoivat myös välittömästi tiedottaa siitä huoltomiehille, hallitukselle, isännöitsijälle ja rakennuttajalle, etteivät vahingot pääsisi kasvamaan suuremmiksi ja lopuksi pohtivat vuodon mahdollista paikannusta urakoitsijan kanssa.

Näin siis taas kerran hallituksesta ulossuljetun osakkaan (ks. yhtiökokous 2016) tehtäväksi tuli huolehtia konkreettisesti talon asioista. Kun hallituksessa ei ole talossa varsinaisesti asuvia osakkaita vaan muun muuassa ulkopuolinen hallituspalkkioita nostava Teemu Johansson ja grynderi Mika Hautala niin tiedonkulku hallitukselle talon asioista ei ole mitään parasta mahdollista. (Toisin päin taas sitä ei tapahdu juuri lainkaan.) Grynderi Mika Hautala sentään vastasi kiitoksin siitä, että tämän huoneiston aiheuttamat vahingot ilmoitettiin hänelle ja sai sitten urakoitsijan kutsutuksi paikalle. Sen sijaan hallituspalkkioita nostava hallitusammattilainen Teemu Johansson, ei edes ole vaivautunut ilmoittamaan, onko saanut lainkaan tietoa vahingoista.

UPOUUDET ”MECCE” ”LUXUS” ULLAKKOASUNNOT” VUOTAVAT SIIS HETI

Upouudet ullakkoasunnot, joiden rakentamisessa rikottiin alakerran katot, vuotavat siis nyt taas uudestaan. Alakerrassa pitää tehdä nyt yhden vuoden sisällä taas uusi katon korjaus ja maalaus.

Olemme kertoneet tällä sivustolla ullakkorakentamisen arkipäivästä, alakerran huoneistoihin tulleesta rakennuspölystä, kylmyydestä, melusta ja kaikkien kattojen tärveltymisestä ja niiden korjauksista. (Ks. ullakkorakentamisen vaikutuksia ja ullakkorakentamisen arkipäivää osa 1, osa 2, osa 3.)

Nyt sitten ullakkoasunnot ovat valmistuneet jo vuosi sitten.

Kolme niistä onkin jo myyty ja uudet asukkaat jo muuttaneet ja kotiutuneet taloon. Varsinaista kunnon ullakkoselvitystä ei ole kuitenkaan edelleenkään osakkaille annettu, myyntiehdot ja ullakkorakentamisen kokonaiskulut ovat pimennossa ja samalla huhu kertoo, että uusien huoneistojen osalta on edelleen korjaamattomia puutteita tai ainakin yhtiökokouksissa kerrottiin näiden takia ullakoiden varsinaisen vastaanoton venyneen.

Kuitenkin kolme huoneistoa on jo myyty ja uudet asukkaat asuvat niissä.

Ullakkoasuntojen ongelmat eivät tietenkään ole näiden uusien asukkaiden syy, vaan päinvastoin taloyhtiön hallituksen ja rakennuttajan syy, jotka ovat As Oy Mechelinissä osaltaan tiivisti yhdistyneet. Kuten olemme aikaisemmin todenneet rakennuttaja Mika Hautala, Loftmen Oy:stä kuuluu edelleen talon hallitukseen. Hautala itse ei ollut edes yhtiökokouksessa paikalle, mutta hänet valittiin hallitukseen valtakirjojen turvin istumaan myös seuraavaksi tilikaudeksi, vaikka selkeästi Hautalan intressi taloon on lähinnä saada vielä myymättä oleva huoneisto myydyksi ja rahansa pois taloyhtiöstä.

Rakennuttajan pitäisi tietenkin korvata uusille ostajille huoneistojen mahdolliset puutteet ja myös niistä aiheutuneet ylimääräiset harmit asukkaille aivan kuten rakennuttajan olisi pitänyt korvata alakerran asukkaille remontin aikana aiheutuneet ongelmat. Mutta mitään korvauksia ei ole ainakaan alakerran asukkaille maksettu.

Nyt myös viimeisen ullakkohuoneiston myynti myöhästyy edelleen koska siellä joudutaan kuivamaan vesivahinkoa ja sukittamaan vuotavia viemäriputkia. Ja alakerrassa eletään taas seuraavat viikot remontin keskellä kiitos Mika Hautalan hienon ”luxus” rakennusprojektin. On myös kyseenalaista toteutuuko taloyhtiön intressi näissä korjauksissa, sillä rakennuttaja näyttää nyt itse arvioivan vaurion suuruutta ja sen korjausta. Rakennuttajan taloudellinen intressi on tietenkin tehdä se mahdollisen kevyin kustannuksin, vaikka tämä ei välttämättä olisi taloyhtiön intressissä.

Mutta As Oy Mechelinissä talon yhteinen intressi on jo ennenkin tulkittu olevan sama kuin hallituksen jäsenten ja jopa ulkopuolisten hallitusammattilaisten henkilökohtainen intressi, joten luultavasti taas tässä asiassa grynderi Mika Hautalaa hallitukseen äänestäneet ovat valmiita tukemaan grynderin omia rakennusbisneksiä enemmän kuin talon kaikkien osakkaiden yhdenvertaista etua ja kohtelua.

Hovioikeuden tuomio

As Oy Mechelin on hävinnyt hovioikeuteen tekemänsä valituksen Helsingin käräjäoikeuden 19.3.2015 antamasta tuomiosta. Hovioikeuden antamassa tuomiossa 12.5.2016 ainoastaan tuomiolauselman sanamuotoa on muutettu ja päätökset todetaan nyt kumoamisen sijaan pätemättömiksi.

judgeKäräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta ei ole kuitenkaan muuten muutettu.

Lisäksi As Oy Mechelin on tuomittu maksamaan 3900 euroa Koivusalon oikeuskuluja.

Taloyhtiön on tietenkin maksettava omat asianajokulunsa hovioikeudessa hävinneen valituksen tehneelle Kuhanen, Asikainen ja Kanerva asianajotoimistolle.

Taloyhtiön osakkaille tulee siis jälleen lisää maksettavaa taloyhtiön 2012 hallituksen toimintaa koskevien tuomioiden ja sen väärinkäytösten peittely-yritysten tähden.

Hallituksen jäsenet maksattavat taloyhtiöllä tuomittavasta toiminnastaan aiheutuvia kuluja

takingmoneyHovioikeuden ratkaisu oli odotettavissa.

Valituksessa hovioikeuteen oli kyse taas taloyhtiölle täysin turha rahanmeno, jolla yritettiin täysin turhaan kumota virheellisestä toiminnasta annetut asialliset tuomiot.

Lisäksi, kuten sivustolla on aikaisemmin todettu, hovioikeuteen valittaminen ei ollut missään nimessä taloyhtiön tai sen osakkaiden etujen mukaista.

Käräjäoikeuden kumoamat ja nyt hovioikeuden pätemättömäksi julistamat päätökset eivät koskeneet taloyhtiön vastuuta vaan sen 2011-2012 hallituksen jäsenten (Sell, Siikala, Berglund, Korpinen) ja isännöitsijä Timo Metsälän henkilökohtaista vastuuta juuri taloyhtiölle.

Näistä AKHAN hallitusammattilainen Juhani Siikala oli ennen kaikkea vastuussa tuomiotusta toiminnasta ja päätösten pätemättömyydestä sillä juuri hän toimi pöytäkirjoista vastuussa olevana puheenjohtajana 2012 yhtiökokouksessa, jossa pätemättömät päätökset tehtiin. Silloisen verkkoisännöinnin Timo Metsälä taas toimi pöytäkirjat tehneenä sihteerinä.

Osana hallitusta Siikala halusi väen väkisin saada itselleen täyden ja yksimielisen vastuuvapauden toimistaan asioissa, jotka tulevat olemaan erityisen tarkastuksen kohteena. Oikeudessa tosin Siikala esitti ennemminkin tietämätöntä ja osaamatonta mikä oli tietenkin hieman ristiriidassa sen kanssa, että tällä AKHAN hallituksen jäsenellä piti olla erittäin pitkä kokemus ja rautainen ammattitaito taloyhtiöiden hallinnassa.

Ulkopuolinen ”ammattilainen” Juhani Siikala ei siis ole taloyhtiön osakas eikä siksi joudu maksamaan mitään nyt oikeudessa tuomitun toimintansa aiheuttamasta vahingosta ja kustannuksista talolle. Sen sijaan taloyhtiön osakkaat joutuvat kustantamaan Siikalan tuomituista toimista sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa muodostuneita kuluja. Nämä kulut olisi voitu välttää jos Siikala olisi alun alkujaan toiminut yhtiökokouksen puheenjohtaja asiallisesti ja lain mukaisesti tai jos Siikalan vastuulla olleet yhtiökokouksen pöytäkirjat olisi heti prosessin alussa suostuttu korjaamaan kokouksen kulkua vastaavaksi sen sijaan, että taloyhtiön ja sen osakkaiden kustannukselle yritettiin väen vänkää puolustaa virheellisiä pöytäkirjoja.  Siikala voi kuitenkin itse olla hyvällä mielellä sillä hänen talolle aiheuttamat mittavat oikeuskulut maksavat taloyhtiön osakkaat. Sama koskee entisen verkkoisännöinnin Timo Metsälää.

Koska Siikalan haluama päätös hänen saamastaan yksimielisestä vastuuvapaudesta on nyt julistettu pätemättömäksi voi taloyhtiö tietenkin hakea muita vahingonkorvauksia Siikalalta, jos esimerkiksi erityisessä tarkastuksessa ilmenee lisää yhtiölle ylimääräisiä kuluja aiheuttaneita väärinkäytöksiä. Juuri taloyhtiön mahdollisia myöhempiä vahingonkorvauksia vastaan Siikala oli tarvinnut täyden vastuuvapauden toimistaan taloyhtiön hallituksessa.

Samoin myös Sellin, Berglundin ja Korpelan henkilökohtainen etu oli saada täysi vastuuvapaus suojelemaan heitä taloyhtiön mahdollisilta korvausvaatimuksilt. Tästä talonyhtiön edun vastaisesta näiden henkilöiden henkilökohtaisen edun ajamisesta hovioikeudessa joutuu nyt taloyhtiö ja sen muut osakkaat maksamaan.

Taloyhtiön puheenjohtajan vastuu yhtiölle turhaan aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista
pointing-512Erityisesti hallituksen puheenjohtaja Kaarlo Sell ei suostunut lainkaan sopimaan virheellisten pöytäkirjojen korjauksesta vaan halusi väen vänkää mennä kalliiseen käräjäoikeuden pääkäsittelyyn asti pitämään kiinni selkeistä virheistä ja häviämään näin jutun. Tämän jälkeen hän kehtasi vielä tiedotteessaan osakkaille väittää tämän hänen oman henkilökohtaisen vastuuvapauden virheellisen puolustamisen tulleen mukamas taloyhtiölle halvemmaksi kuin sopiminen.

Olisi ollut normaalia, että käräjäoikeuden tuomion jälkeen hallituksen puheenjohtaja olisi itse ymmärtänyt erota tai ainakin tätä olisi vaadittu eroamaan, mutta näin ei tietenkään tapahtunut As Oy Mechelinissä, missä mikään ei näytä olevan normaalia.

Sell ei siis suinkaan eronnut vaan antoi jälleen uuden toimeksiannon Kuhanen, Asikainen ja Kanerva asianajotoimistolle valittaa käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen, vaikka kuten jo todettiin tämä ei ollut missään tapauksessa taloyhtiön edun mukaista. Hovioikeuteen valittamisen legitimoimiseksi Sell vielä jakeli taloyhtiön tiedotteissa Kiinteistölehden oikeustapauksesta kirjoittamaa oikeustapausanalyysiä, jossa tuomiota pidettiin erityisenä ja erikoisena. Sell ei kuitenkaan kertonut osakkaille, että ”analyysin” kirjoittanut Joel Sariola oli juuri Sellin omaa asiaansa ajamaan palkkaamasta KAK -toimistosta.

Hovioikeus ei tietenkään pitänyt KAK -toimiston Sariolan tapaan käräjäoikeuden tuomiota mitenkään erikoisena tai erityisenä vaan oli aivan samaa mieltä sen perustelujen kanssa muuttaen ainoastaan tuomion sanamuotoa.

Lisäksi Sell perusteli hovioikeuteen valittamista sillä, että moititun yhtiökokouksen puheenjohtaja ja sihteeri olivat sitä puoltaneet. Kyse oli Juhani Siikalasta ja Timo Metsälästä, jotka tietenkin halusivat taloyhtiön vievän asian hovioikeuteen. Käräjäoikeuden tuomio oli koskenut juuri heidän toimintaansa ja koska kumpikaan ei ole talon osakas, he saattoivat näin saada talon rahoilla itselleen ilmaisen kokeiluyrityksen hovioikeudessa kumota tuomio. Sitä Sell ei perustellut miksi ihmeessä osakkaiden edun mukaista olisi lähteä maksamaan lisää rahaa Siikalan ja Metsälän puolustamiseen hovioikeudessa.

Puheenjohtaja sai kuitenkin muut osakkaat uskomaan, että jostain syystä heidän itsensä ja taloyhtiön edun vastainen, mutta Sellin henkilökohtaisen edun mukainen valitus hovioikeuteen pitäisi hyväksyä ja taloyhtiön osakkaiden olisi se maksettava. Koivusalo ehdotti, että yhtiökokous ei hyväksyisi Sellin tekemää toimeksiantoa ja hän odotti yhtiökokoukseen asti ennen kuin antoi toimeksiannon omalle asianajalleen, jotta taloyhtiölle ei tulisi taas lisää asianajokuluja maksettavaksi. Enemmistö osakkaista halusi kuitenkin hallituksen suostuttelemana näitä kuluja maksaa ja nyt tosiaan hovioikeus on tuominnut nämäkin kulut taloyhtiölle maksettavaksi, aivan kuten Koivusalo yhtiökokouksessa ilmoitti tapahtuvan, jos valitus hovioikeuteen tehdään.

Taloyhtiön olisikin nyt perittävä kulut toimeksiannon tehneeltä Kaarlo Selliltä, joka on johtanut tiedotteissaan osakkaita asiassa harhaan.

On ihmeellistä, että taloyhtiössä sallitaan oman edun ajaminen talon yhteisillä rahoilla, mutta jostain syystä hallituksen puheenjohtajan ei ole tarvinnut aikaisemminkaan selvittää osakkaille konkreettisesti taloyhtiön massiivisia kuluja vaan päinvastoin salailua on pyritty tukemaan lähes kaikin mahdollisin keinoin.  Taloyhtiössä onkin käytetty huomattavia summia yhteistä rahaa ainoastaan peittelemään sen hallinnon toimia ja samalla suojelemaan hallituksen jäsenten ja varsinkin sen puheenjohtajan henkilökohtaista vastuuvapautta mahdollisesti ilmeneviltä väärinkäytöksiltä.

On vielä ymmärrettävää, että taloyhtiöissä osakkaat voidaan saadaan maksamaan ylisuuria remonttikustannuksia tai jopa tarpeettomia ja selvittämättömiä hallintomenoja. Mutta on jo täysin absurdia, että As Oy Mechelinin tapaan osakkaat suostuvat jatkuvasti maksamaan siitä, että taloyhtiössä pyritään kaikin tavoin estämään kaikki kunnolliset selvitykset yhteisten rahojen käytöstä ja osakkaiden yhdenvertaisesta kohtelustaan tai yritetään toivottomalla tavalla puolustaa viimeiseen asti oikeudessa tuomittua toimintaa ja tehdään tämä kaikki taloyhtiön kustannuksella.

Oi aikoja, oi tapoja

bullyingSen sijaan osakkaita, jota yrittävät vaatia taloon läpinäkyvää hallintoa, osakkaiden yhdenvertaista ja avointa kohtelua tai edes alkeellisia taloudellisia selvityksiä talossa tehdyistä miljoonien urakoista, uhkaillaan heille koituvilla kuluilla jos he eivät ole nöyrästi hiljaa, maksa ja hyväksy ihan mitä tahansa hallitus salaisesti päättää. Näitä ”ikäväksi koituneita” osakkaita vastaan ollaan sitten valmiita käymään hovioikeudessa asti yrittämässä väen vänkää puolustaa ulkopuolisten hallitusammattilaisten toimista johtuneita tuomiota.

Martti Koivusalo, talon entinen asukas ja sen pitkäaikaisin ja ennen myös suurin osakkaan omistaja ehti kuolla kesken hovioikeuden oikeudenkäynnin. Taloyhtiön hallitus yritti vaatia häneltä hovioikeudessa takaisin kaikkia mittavia oikeuskuluja, jotka olivat alun perin aiheutuneet hallitusammattilaisen selkeistä väärinkäytöksistä yhtiökokouksen puheenjohtajana ja joita hallitus ei itse halunnut korjata. Jo käräjäoikeudessa hallituksen asianajaja Weltheim-Asikainen vastusti kaikkien oikeuskulujen kohtuullistamista, pitäen puheen siitä kuinka huoneistoja Etu-Töölössä omistavalla vanhuksella oli kyllä varaa maksaa Etelärannassa majailevan KAK -toimiston mittavat kustannukset. Ja kun päinvastoin käräjäoikeus tuomitsikin taloyhtiön maksamaan Koivusalon oikeuskuluja, oli hallitus taas valmis lähtemään hovioikeuteen asti vaatimaan Koivusalolta takaisin kaikkia sen itse aiheuttamiaan kuluja korkojen kera mikä kuitenkin jälleen aiheutti ainoastaan taloyhtiölle ja sen osakkaille lisäkuluja. Koivusalo oli asiassa oikeassa, taloyhtiötä edustava hallitus selkeästi väärässä ja hovioikeus määräsi taloyhtiön maksettavaksi Koivusalon kulut.

On surullista kuinka 30-luvun alussa taloon muuttanut Koivusalo joutui viimeisinä elinvuosinaan näkemään kuinka hänen lapsuudenkotiaan pyrittiin turmelemaan ja erityisesti hänelle rakas eteishalli- ja sen lasimaalaus joutuivat ullakkogryndereiden voitonhimojen vaarantamaksi. Ja kun hän poikansa avustuksella lähti ajamaan oikeuksiaan, hänelle lähetettiin poikaa perättömästi panettelevia uhkauskirjeitä jälleen mittavista kuluista samalla kun urakoitsija lähetti tälle täysin tekaistuja laskuja täysin tekemättömistä töistä. Koivusalo ihmettelikin useaan otteeseen viimeisinä vuosinaan, mitä ihmettä talossa oikein 2000 -luvulla tapahtui, kaikkihan oli sujunut siellä kohtuullisen hyvin kunnes sitten eräänä päivänä…