Suuttumus vanhaa eteishallia kohtaan

20150421_093330Vaikka märkätilaremontin yhteydessä talossa tehtiin hormien puhdistusta ja kaikki hormit olisi pitänyt käydä läpi, niin nyt ullakkorakentamisen yhteydessä hormeja kartoitettiin ainakin yläkerran huoneistojen osalta osaksi taas uudestaan 21.4.2015. Talonyhtiön puheenjohtaja Kaarlo Sell taas pyysi Museovirastolta lupaa huoneiston B50 suojeltavaksi esitetyssä eteishallissa olevan hormiritilän irrottamiseksi kartoituksen tekemistä varten.

Museovirasto totesi, ettei ritilää varmasti tarvitse irroittaa ja jos se jonkin syyn takia jouduttaisiin irrottamaan, sen korjaus pitäisi tehdä konservaattorityönä.

Mutta mistä talonyhtiön hallitus oli ylipäänsä saanut päähänsä, että ritilä pitäisi irrottaa?

Hormikartoitus tehtiin savukokeella ja hormikartoittaja ilmoitti, ettei todellakaan mitään tarvetta ritilän irrottamiseen ole olemassa, eikä siitä edes oltu puhuttu. Hormikartoittajan mukaan silloinkin jos hormeja jouduttaisiin putsaamaan, tapahtuisi varsinainen nuohous yläpuolelta, eikä mitään tarvetta ritilän irrottamiseen ole. Hyvin säilynyttä eteishallia ihaillut hormikartoittajakin ymmärsi sen arvon, mutta ei sen sijaan ymmärtänyt miksi sen hormien vanhoja ritilöitä tulisi tai haluttaisiin irrottaa?

Niin miksi ihmeessä hallitus halusi yhtäkkiä lupaa ritilöiden irrottamiseen?

Tämä oli nyt taas pieni arkinen esimerkki talonyhtiön hyvin omituisesta suhtautumista huoneiston B50 eteishalliin. Ilman suojelupäätöstä eteishallista olisi tuskin säästynyt juuri mitään tämän suhtautumisen valossa.

Vastaavasti hallitus on ilmoittanut varanneensa noin 25 000 euroa vastustaakseen eteishallista tehtyä suojeluesitystä, jolla hallin säilyminen ullakkorakentamisessa pyrittiin pelastamaan. Onko tämä lopulta se summa, joka on maksettu Olli Huhdille siitä, että tämä yritti väittää, että hallin aikaisempi restaurointi olisi ollut sen uudistamista ja ettei mitään suojeltavaa olisi ollut?

Miksi toimitaan näin? Aiheuttaako yksi hyvin säilynyt kulttuurihistoriallisesti arvokas eteishalli niin suurta ”kaunaa”, että ollaan valmiita käyttämään suuria rahamääriä ja etsimään erilaisia syitä sen turmelemisen puolustamiseen.

Vai mistä tässä nyt on oikein kyse?