Mielipiteitä matematiikasta

abacus-computerSivustolla on kerrottu erimielisyydestä koskien As Oy Mechelinin märkätilaremontin pääomavastikkeiden suuruuden suhdetta talonyhtiön ottaman lainan lyhennysten ja hoitokustannusten suuruuteen.  Isännöitsijä Metsälä oli väittänyt syksyllä 2013, että erotusta näiden välillä oli vain 3000 euroa, kun taas Koivusalo sai varsinaista sopimusta näkemättäkin erotukseksi tuosta 3000 eurosta yli kymmenkertaisen summan. Kokouksessa puheenjohtajana toiminut asianajaja Soikkeli piti tätä matemaattista erimielisyyttä ainoastaan mielipidekysymyksenä. Asiaa pohdittiin myös Kauppalehden sivuilla. Miten sitten tämä mielipide-erimielisyys matematiikasta oikein jatkui?

EUROLLEEN OIKEITA PÄÄOMAVASTIKKEITA LASKETAAN LOPULTA

Isännöitsijätoimiston Päivi Hakkarainen oli luvannut, että pääomavastikkeen suuruutta tarkastettaisiin toukokuussa 2014, vaikka isännöitsijä Metsälän mukaan hänen syksyllä 2013 ylimääräisessä yhtiökokouksessa esittämänsä laskelman pitikin olla eurolleen oikein, eikä senttiäkään vinksallaan.

Toukokuussa asiaa ei tarkistettu, mutta sitten 24.6.2014 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen kutsuun oli liitetty 2014 talousarvio, jossa tällä kertaa oli myös pääomavastikkeiden uusi rahoituslaskelma. Nyt siinä esitettiin, että vastiketta peritään ensimmäiset viisi kuukautta 6 euroa ja sitten vastike lasketaan lähes puoleen eli 3,5 euroon.  Paitsi ettei todellisuudessa näin ollut tapahtunut, vaan kesäkuun lopussa kuutta euroa oli ehditty periä myös kesäkuulta ja jo heinäkuulta.  Tällä kertaa kuitenkin hallitus suostui keskustelemaan asiasta Koivusalon kanssa, joka huomautti asiasta. Yhteisesti saatiin sovittua, että seuraavien kahden kuukauden pääomavastikkeet lasketaan 1 euroon ja sitten jatketaan 3,5 eurolla. Enää kukaan ei kuitenkaan puolustanut sitä, että kuuden euron vastike vastasi lähes eurolleen lainanhoitokustannuksia, eikä kukaan enää väittänyt tämän kieltämisen olevan vain mielipideasia. Vastikkeen laskeminen lähes puoleen oli tietenkin huomattava muutos ottaen huomioon nuo Metsälän aikaisemmat varmat väitteet siitä, että 6 euron pääomavastikkeet vastaavat lähes täydellisesti lainanhoitokustannuksia ja lyhennyksiä.

Tosin vieläkään ei ole varmuutta siitä vastaako tämä uusi 3,5 euroa nyt todella lainanlyhennys ja hoitokustannuksia, mutta ainakin se on huomattavasti kohtuullisempi ja varmasti lähenmpänä niitä kuin lähes kaksinkertainen kuuden euron summa. Siis summa, jonka isännöitsijä Metsälä väitti vielä syksyllä 2013 olevan eurolleen oikein.

Miksi sitten eurolleen oikeata laskelmaa, jonka takana Metsälä ilmoitti 2013 täysin seisovansa, lopulta suostuttiin laskemaan lähes puoleen?

Johtuiko tämä siitä ettei tuo kuuden euron vastike todellakaan ollut lähelläkään oikeaa lainanhoito ja lyhennyskustannuksia kuten Koivusalo oli alun perin väittänyt? Johtuiko se siitä, että Kauppalehdessä oli ollut asiasta juttu, josta isännöitsijä Metsälä oli yrittänyt lehden toimitukseen asti valittaa? Vai johtuiko se siitä, että vähemmistö-osakkaat vaativat yhtiökokoukseen lainanvastikkeen selvittämistä? Oli miten oli, nyt As Oy Mechelinin hallinto siis lopulta ”tarkasti” rutkasti alaspäin tuota Metsälän eurolleen oikeata laskelmaa.

Jostain syystä tällä kertaa Metsälä itse ei enää halunnut lausua asiasta sanaakaan.

Tosin jälleen ”jostain syystä” talonyhtiön hallitus ei ilmoittanut lainkaan tästä vastikkeen roimasta laskemisesta yhtiökokoustiedotteessaan tai missään muussakaan tiedotteessaan. Osakkaat saivat ainoastaan uudet pääomavastikkeiden maksulaput.

Johtuiko tämä taas siitä, että silloin hallituksen olisi pitänyt julkisesti myöntää Koivusalon olleen täysin oikeassa kyseenalaistaessaan Metsälän eurolleen oikeat laskelmat? Vai johtuiko se siitä, että osa osakkaista oli jo maksanut lainaosuuden pois? Ja jos joku osakas oli mahdollisesti näiden eurolleen oikeiden laskelmien takia mennyt ottamaan ilmoitettua vastiketta halvemman, mutta todellista talonyhtiön lainaa kalliimman lainan, maksaakseen tuon osuuden pois, olisi tällainen osakas voinut olla hieman tai itse asiassa aika paljonkin suuttunut asiasta.

Tiedä häntä. Matematiikassa on kuitenkin se mukava puoli, ettei siinä ole kysymys vain mielipideasioista. Tosin asianajaja Soikkeli yritti aikaisemmassa syksyn 2013 yhtiökokouksessa esittää, että Koivusalolla oli vain laskelmasta eri mielipide kuin Metsälällä. Mutta 2014 yhtiökokouksessa edes Soikkeli ei enää puolustanut tuota isännöitsijän aikaisempaa eurolleen oikeaa, mutta hyvin outoa mielipidettä matematiikasta.